Huippuluovia Espskäriin ja Ajolanrantaan

Tämä toinen kesälomapurjehduksemme eteni siis reittiä: Haplot, Houtskär - Sandvik - Maarianhamina (2 yötä) - Jomalö, Geta - Isokari - Katanpää - Espskär. Lähdimme lauantaina 2.8. Katanpäästä kohti Espskärin merikarhustamaa. Kaksi yli 40 jalkaista mukavaa naapurivenettä olivat irroittaneet köytensä jo paljon meitä ennen. Lokkien aamuisia taitolentoja katsellessamme alkoi kipinöidä tarve avata Kaminamin siivet ja liitää merelle. 

Mies on naurattanut minua pitkin kesää kertomalla sankaritarinansa sen hetkiseen sijaintiimme sopivasta kisasta. Eikä ainoastaan tämän vuoden Kihti TwoStarista ja Pyytinkarin kisasta Kaminamilla, vaan jopa teinivuosien muinaisista kilpailuista! Hauskoja juttujahan ne ovat, nauran ennen kaikkea sille innostukselle, jolla tarina aina lähtee, sekä hänen kyvylleen muistaa tilanteet yksityiskohtaisesti. Kiva se on nähdä ne merimerkit, joilla jonkun kisan ratkaiseva käänne tapahtui ynnä muuta. Pitäisi varmaan ehdottaa, että hän veisi minut katsomaan esimerkiksi Englannin, Ranskan, Tanskan tai Italian kisojen tapahtumapaikkoja, nyt kun on päässyt tarinoinnin alkuun...

Meillä oli mukavaa 6-7,5 m/s suloisen-lämmintä vastatuulta Kihdillä. Luovilla pääsimme lähelle Kaminamin runkonopeutta, kun siksakkasimme 7-7,3 solmua ja luovikulmat pysyivät koko ajan alle 90 asteen. Kippari oli erittäin tyytyväinen tuloksiin, jotka olivat yli 100 % suorituskyvyn odotuksista. Kaminamihan on nyt vielä kesämökkitrimmeissäkin. Tässä pitääkin alkaa tarkistelemaan noita suorituskyvyn odotuksia... ne saattavat olla vähän alakantissa joillakin tuulensuunnilla. Matkalla ohitimme aiemmin lähteneet isot veneet.

Kaminami luovi näillä samoilla vesillä pari kuukautta sitten Pyytinkarin kisassa. Tuulta oli silloin reippaasti, puuskissa 15 m/s ja tiiminä kokeneita kilpapurjehtijoita - vaan eipä luovi kulkenut. Tietysti purjeiden trimmaaminen oli vaikeaa pimeässä ja vesipainolastin siirrossa oli ilmeisesti silloin ongelmaa, mutta muitakin mahdollisia selityksiä on. Ehkä me vain olemme kahdestaan huipputiimi? Hih - olen todella taitava istumaan laidalla painona ja säätämään vendoissa barduunoja!

26 luovimailin jälkeen rantauduimme Espskäriin. Nyt huomaan, että kirjoitan enää harvoin rantautumisista, koska ne ovat alkaneet sujua rutiinilla erilaisissa olosuhteissa, eikä niihin yleensä liity suuria tunteita. Karhusatamassa on tietysti poikkeuksetta vastaanottajakin; joskus niin monta, että joutuu entten-tentten-arpomaan kenelle keulaköydet heittäisi. Tänään ylitimme tällä kaudella 1000 purjehdusmailin rajapyykin. Vielä oli lämmintä istua iltapäivää takakannella ja rentoutua hyvien kirjojen ja pienen välipalan parissa.

Nämä säkkituolit ovat olleet ihan huippukivat! Ne ovat mukavat istua, kevyet siirrellä, eivätkä riko veneen kannen pintaa. Kahdesta peräkkäin ladotusta säkistä saa pehmeän loikoilupaikan. Tilaahan ne tietysti vievät, mutta meillä on koko perähytti varastona, eikä säilytys ole siten ongelma. Meillä on vielä suunnitteilla tähän samaan kalustesarjaan pienempi säkki, josta tulee tarjottimen kanssa ulkopöytä. Eivät nämä siis mitään muotovalioita ole, mutta ehkä ne kuitenkin sopivat Kaminamin sporttiseen tyyliin.

Kalat polskivat pinnassa, eikä mieheni voinut vastustaa kiusausta kuvata niitä veden alla GoProlla. Kun hän siinä sitten laski kameraa pitkän hiilikuitukepin päässä eri kohdista veden alle, tultiin minulta myöhemmin kysymään että mitä mittauksia mieheni teki vedestä. Kikatellen jouduin myöntämään, että hän kuvasi kalavideoita.

Saimme Espskärissä naapuriksemme tutun veneen kotisatamastamme. Joidenkin ihmisten kanssa tulee vaan heti luontevasti kivaa juttua. Lipunlaskun jälkeen Espskärin kolme laituria hiljenivät tyyneen iltaan.

Sadetutka oli taas oikeassa ja aamuyön sadekuurot pitivät meitä pitkään hereillä. Sunnuntaiaamun poutaantuessa kuulimme vielä ukkosen jyminää kauempana. Lähdimme väsyneinä luovimaan 8-10 m/s tuulessa kohti kotisatamaamme Ajolanrantaa. Lomaa oli vielä jäljellä kaksi viikkoa, mutta velvollisuudet vaativat parin päivän varikkopysähdystä kotona.

Heti alkumatkasta liiti ylitsemme merikotka melkein mastoamme hipoen. On se käsittämättömän kaunis ja valtava lentävä eläin! Kotkalla oli keskittynyt ja rohkea ilme, kuten meilläkin tänään, kun isot tyrskyt huuhtoivat kantta sekä Kipparin shortseja Kaminamin kulkiessa hyvää vauhtia. Ei sentään delfiinit, mutta tiiranpojat kisailivat hauskasti keulassamme kiemuroita lennellen. Luovilla sai myös helpotusta painostavaan kuuman-kosteaan säähän.

Kaminami kulkee hyvää vauhtia luovillakin, kun tuulta on vähintään 8 m/s. Meillä oli isopurjeessa yksi reivi, jolloin vendoissa ei tarvinnut säätää barduunoitakaan.

Matkalla ohitimme siksakkia luovien pari koneella suoraan ajavaa purjevenettä. Vauhtimme vaihteli 6,6-7,2 solmun välillä. Kaminamin kisakaveri Kihti TwoStar -kisoista: Stella Maria lasketteli myötätuulessa vastaan. Isot kiitokset Stella Marian kipparille näistä heinoista luovikuvista - tämä oli oikein mukava yllätys!

(Kuva: Stella Marian kippari)

(Kuva: Stella Marian kippari)

Loppumatkasta pääsimme vielä vähän sivutuuleen ja myötäiseenkin. Kotimatka (n. 25 M) taittui kolmessa ja puolessa tunnissa. Ajolanrannassa oli taas pakahduttavan kuuma - se on näitä suojaisan sataman ainoita varjopuolia. Kun vene oli kiinnitetty, kirmasin heti kahvila Aavaan hakemaan ensiapupakkaukset lämpöhalvaukseen, eli jätskit.

Loman toinen purjehdusreissumme oli siis kahdeksan yön ja 254 mailin mittainen. Se sisälsi "Åland Runt" -purjehduksen, sekä käynnin yhdessä suosikkohteessamme Isokarilla. Uusia satamia meille molemmille olivat Katanpää sekä Jomalön merikarhulaituri Ahvenanmaalla. Säät olivat tällä heinäkuun viimeisellä viikolla vielä helteiset,loppuajasta alkoi ilmaantumaan vähän sadekuuroja ja jyminöitäkin. Kaiken kaikkiaan: aivan ihana reissu, josta jää monia kultaisia muistoja ja joitain vähän jännittäviäkin hetkiä mieleen!

Mukavaa viikonloppua ja lauantaina tunnelmallista muinaistulien yötä sekä Suomen luonnon päivää kaikille!

Katanpää - historiaa ja kaffettelua suojaisassa satamassa

Katanpään satama on vain reippaan kivenheiton (8,5 M) päässä Isokarilta. Meille se oli uusi paikka ja houkutteli suojaisuudellaan sekä syvillä laituripaikoillaan näin tuulisena päivänä. Kun pääsimme Isokarin aallonmurtajan ulkopuolelle, heitteli sivuaallokko jo voimakkaasti. Olin laittanut fendarit Kaminamin perässä sijaitsevaan "takakonttiin" ja kun nousin takaluukusta ylös, en päässyt jaloilleni. Konttasin luukulle ja asetuin flipperipalloksi sisätiloihin. Kiinnitysköydetkin koilasin (vyyhtesin) lattialla istuen. Alkumatkasta ikkunasta näkyi vuoroin pelkkää taivasta ja vuoroin aaltoa. Kurssin käännyttyä vasta-aallokkoon keula hakkasi ja vene ryskyi. Ensimmäistä kertaa otti oikein kunnolla vatsanpohjasta, kuin huvipuiston laitteissa, mutta onneksi ei tullut pahoinvointia. Mies otti suojaisan paikan luukulla istuen ja ajoi koneella, sillä tarvitsimme sähköä ja matka oli lyhyt. Hän joutui ajamaan sadetakki päällä, sillä tyrskyt kastelivat poutapäivänäkin.

Sataman lahdessa ei ollut lainkaan aallokkoa, mutta tuuli toki viuhui mastoissa, jos oli viuhuakseen. Lahti on kaunis ja sieltä on hienot näkymät väylälle. Katanpään saarella on historiaa sekä linnoituksena että vankilana ja samalla se on osa Selkämeren kansallispuistoa. Selkeät opastaulut kertovat hämmästyttäviä tarinoitaan ja nähtävyydet kiertäessään saa hyvän jalottelulenkin.

Enpä tiennyt että täällä suomenkielisessäkin saaristossa harrastetaan juhannussalkojen perinnettä.

Tämmöinen muuten löytyi veneen kannelta: kaunis kuin koru. Se saattoi tulla jäniksenä Isokarilta.

Kävimme heti kaffettelemassa rantakahvilan terassilla ja saimme perusteellisen opastuksen sataman palveluihin. 

Kyllä tuossa kelmeässä mukissani on periaatteessa kahvia... ja puolet maitoa. Viini laimennetaan mehulla ja limuilla Sangriaksi ja olut limulla Shandyksi. Samppanja ja kuohuviinit menevät sentään mukavasti raakana.

Kauempana rannasta sijaitsee tilausravintola.

Teimme pitkän historian siivittämän kävelylenkin. Aika paljon siinä joutui suojautumaan ilmahyökkäyksiltä: pientä inisijää ja pörisijää riitti piirittämään meitä jatkuvasti.

Tämä on varmasti kaikkien pikku-kippareiden unelmakohde: seikkailla jännittävillä raunioilla, kiipeillä ja tutkia hämyisiä luolia... Totta puhuen, me "vähän seikkailija-tyyppiset" aikuisetkin nautimme tällaisesta pienestä tutkimusmatkailusta. Taskulamppu kannattaa pakata mukaan seikkailuvurusteisiin.

Tornista on hyvät näkymät mm. Isokarin majakalle saakka.

Meille tuli oikein kivat teräsvenenaapurit ja heidän kanssaan tarinoitiin hauskoja purjehdusjuttuja. Oli perjantai ja Katanpäähän tuli aika mukavasti veneitä, vaikka tilaa löytyi viellä yöllä saapuneillekin. Siinä iltaa istuessamme kaikki alkoi jostain syystä taas näyttämään vaaleanpunaiselle hattaralle.

Lauantaiaamuna kävimme pikaisesti saunassa ja siivosimme vähän venettä. Yllätyimme että Katanpää on nykyään "roskaton saari", eli talousjätteen vastaanottaminen on päättynyt (vaikka Vierasvenesatamat 2013 -kirja vielä väittää, että roskis löytyy). Myös septitankin tyjennyspalvelu on päättymässä, koska "Pidä saaristo siistinä" -organisaatio ei enää halua ylläpitää näitä pohjoisimpia kohteitaan. Harmillista... mietin sen mahdollisia vaikutuksia luonnolle.

Katanpäästä jatkoimme Kihtiä luovien ja Pyytinkarin kisojen muistoissa kohti merikarhusatama Espskäriä. 

Isokarin tyrskyjä ja faunaa

Elokuun alku on siinä mielessä hyvää aikaa Isokarilla, että lintujen pesintä on ohi, mutta suurin osa on vielä saarella ennen muuttomatkaansa. Ennen kaikkea heinäkuun lopulta alkaen ei tarvitse enää niin kauheasti jännätä saako (syvän) paikan Isokarin pienehköstä satamasta. Kesäkahvila oli vielä toiminnassa ja majakkakierroksiakin järjestettiin perjantaina 1.8.

Meille kaikista tärkeintä on kuitenkin Isokarin luonto aavan meren äärellä. Mikään valokuva ei tee sille täyttä oikeutta, mutta yritän välittää edes paloja niistä mahtavista luontoelämyksistä ja tunnelmista. Kun lähdimme kävelemään rantapolkua pitkin saaren läntisille kallioille piti katsoa huolellisesti jalkoihinsa, ettei astunut suloisten pikkusammakoiden päälle, joita oli koko matkan polut täynnään. Niitä oli vähän eri mallisina ja värisinä niin paljon, että ihmettelimme miksi ne eivät ole jo päätyneet saaren luikeroiden suihin.

Meren pauhu kuului kauas. Tuulta oli puuskissa 10 m/s ja aallot iskeytyivät näyttävästi rantakallioihin. Jos ette ole jo aiemmin huomanneet, niin rakastan energisiä meren tyrskyjä.

Nämä kaverit näyttivät tekevän samaa kuin me: tuijottavan levollisesti ja lumoutuneena tyrskyävää merta. Meressä täytyy olla jotain taikaa, sillä olen ulkomaillakin nähnyt vapaana kulkevien koirien, lehmien ja norsujen hakeutuvan rannalle tuijottamaan rentoutuneena vesimassojen liikettä.

 

Naava kasvaa vain puhtaassa ilmassa.

Vedet olivat edelleen kirkkaat ja matalissa rantavesissä oli vedenalaisia puutarhoja.

Hyönteismaailman pulleroiset pehmoeläimet ahkeroivat saaren hiekkarannalla.

Isokarin luontoon mahtuu kosteikkoja, metsiä, varvikkoja, kivikkoja... kaikkea!

Ihastuin kovasti aallonmurtajissa eläviin riskilöihin. Niiden toimintaa seuratessaan ei voi olla kuin hyvällä tuulella. Pienet punajalkaiset vesilinnut sukeltavat sutjakkaasti kalastaessaan...

... ja raahaavat sitten saaliinsa kömpelösti kivillä räpistellen ja pomppien omaan pesäkoloonsa, turvaan lokkien ryöstely-yrityksiltä. Joskus niillä on nokassaan runsas pikkukalavarras.

Ne liikkuvat melkein kuin pienet pingviinit ja vähän näyttävätkin niiltä. Riskilät asuvat porukoissa ja laulavat koko ajan kimeästi yhdessä. Yleensä sävel on iloinen ja hyväntuulinen, mutta aika ajoin siihen tulee hetkeksi surullinen ja voivotteleva sävy - mitä lie se viestittääkään. Silloin pääni putoaa kallelleen ja kurtistan kulmani myötätuntoisesti ja alan juttelemaan niille: "Niin, ei mitään hätää, kaikki on hyvin..."

Riskilät ovat arkoja, mutta ehdin yllättämään ne lähikuvaan laiturimme päästä merta tuijottelemasta. Viime vuonna olimme Isokarilla kolme viikkoa myöhemmin, 24.8. ja silloin riskilät olivat jo lähteneet.

Perjantaina meidänkin oli aika jatkaa matkaa muiden veneiden vanavedessä pois ja kohti Katanpäätä. Puuskainen tuuli painoi tiukasti Kaminamin kylkeä laituriin, mutta köysiä ja fendareita virittelemällä ja sopivaa hetkeä odottelemalla saimme kiepsautettua Namusen laiturin päätyyn ja siitä nokan kohti merta. Taas mentiin... Samalla huomasin, että meistä tulee koko ajan yhä paremmin toimiva tiimi!