Arktinen juhannuspurjehdus raesateessa

Kun juhannuspäivän aamun rae- ja vesisateet Kemiön saaristossa helpottivat, lähdimme kiireesti matkaan kello 12.15. Aurinko pilkisteli repaleisten pilvien välistä - hetken. Sitten taivas synkkeni ja juuri kun aioimme irrottautua laiturista saimme sadetta edeltävän kovan puuskan. Tällä kertaa siitä oli apua keulan kääntämisessä irti kylkiparkista. Aloitimme koneajon kevyessä vesisateessa, joka muuttui alle puolessa tunnissa raivokkaaksi raekuuroksi. Pienikokoiset hernerakeet pomppivat tumman meren pinnalla ja kasaantuivat veneenkannelle reilun vartin verran. Ne olivat silti pitkiä minuutteja. Tämä oli jo niin mielenkiintoinen kokemus, että ei edes harmittanut.

Lähtömme laiturista oli niin nopea, että sisällä oli vielä paljon valmisteltavaa, mm. navigointitietokoneen virittelyä ja tavaroiden paikalleen laittamista. Pysyttelin sisähommissa ja mies ohjasi venettä luukunsuulla osittain suojassa istuen. Jäätävää tuulta oli puuskissa reilut 12 m/s ja rakeet pistelivät kasvoja.

Pian navigointiohjelma jäi jumiin pidemmäksi aikaa ja päätimme ottaa paperikartan käyttöön. Paitsi että tämä alue olikin juuri Saaristomeren D-kartan reunan ulkopuolella ja Helsinki-Parainen B-kartta oli kotona. Kyllä - asia olisi pitänyt varmistaa ennen lähtöä! Päässäni pirahti jo hälytyskello: hankala sää + karttaohjelman toimimattomuus = jo kaksi haastetta. Nyt on oltava tarkkana ettei ongelmia kasaannu enempää ja satu jotain vahinkoa. Mies tutkiskeli tietokonetta ja käynnisteli sitä uudelleen ja sai lopulta navigointiohjelman toimimaan. Ilmeisesti joko gps-tietoa johtava liitin tai tietokoneen portti on saanut jossain vaiheessa tilttiä ja ongelmat johtuvat kosketushäiriöstä.

Kolmetuntinen koneajomme sokkeloväylillä jatkui ja sää kirkastui, mutta pysyi puuskaisena. Tuuli tarttui isopurjeen laskoksiin ja yritti repiä sitä ylös puomisuojasta huolimatta (mikä on meillä vähän erilainen viistoon latoitetun töpötoppisen purjeen vuoksi). Purjetta piti sitoa kiinni puomiin apunaruilla.

Etenimme edelleen 8-10 m/s vastatuuleen. Kaminamin kone jaksoi näissäkin olosuhteissa kulkea keveästi 2800 kierroksella 5,9-6 solmun vauhtia. Kaasukahvassa olisi ollut varaa lisätäkin vauhtia, jos olisi ollut tarve. Aallokko hakkasi vähän avoimilla aukoilla. Onneksi kummallakaan ei ole vahvaa merisairaustaipumusta.

Finnsjölandetin eteläpuolella Kippari huomasi moottoriveneen, joka oli pulassa. Hän ohjasi Kaminamin viereen ja tiedusteli avuntarvetta. Moottoriveneen kippari ilmoitti, että kone on sammunut, mutta hän aikoo rantautua läheiseen mökkisaareen, eikä tarvitse apuamme. Suunnitelma kuulosti toimivalta ja vene ajelehti oikeaan suuntaan, joten jatkoimme matkaamme.

Högsåran edustalla nostimme isopurjeen sekä fokan ja otimme heti molempiin reivit. Myös vesipainolastin pumppasimme laidalle apumiehistöksi. Onneksi tuo vauhtihurmaantunut Kippari malttaa retkipurjehduksessa valita purjeet kovimman tuulen mukaan ja sietää sen, että puuskan mentyä purjepinta-ala on taas vähän alakantissa. Kisoissa purjeet valitaan kuulemma heikoimman tuulen mukaan, jolloin puuskissa on tehtävä enemmän töitä veneen pitämiseksi lapasessa.

Mukavaan matkavauhtiin päästiin pienemmälläkin purjealalla. Sivutuulta oli kahden tunnin purjehduslegin aikana vaihtelevasti 5-9 m/s, jokunen puuska vähän kovempaa. Ihan mielenkiinnosta googlasin päivän säähän liittyvän faktan: jos ilman lämpötila on +10 astetta ja tuulta on 10 m/s, niin iholla lämpötila tuntuu +6,2 asteelta.

Valitsimme kotimatkan välietapiksi saman Tammon karhusataman, jossa yövyimme menomatkallakin. Nyt saavuimme heti kello 17 jälkeen ja vastaanottamassa oli kokonainen rantaparlamentti. Änkesimme leveäperäisen babymme kahden veneen väliin. Sellainen rantautuminen onkin helppoa, vaikka olisi vähän sivutuulta. Naapuriveneissä oli ihmisiä huolehtimassa kyljistä ja fendarit pehmensivät kontaktin. Laiturilla oli karhurouva vastaanottamassa, joten tällä kertaa minä kiinnitin keulan ja mies ajoi. Ennen kuin ehdimme saamaan venettä pakettiin, oli jo tuttavamme E.L. jututtamassa Kipparia purjehdusasioista. Sillä tavalla se on hassua sattumaa, että superaktiivinen purjehtija Herra E.L. on ollut keskimäärin jokatoisessa satamassa, johon menemme - oli se sitten pursiseuran, merikarhujen tai kaupallinen satama.

Kipparin kuuluu mennä heti eikä tunnin kuluttua kirjautumaan sataman vieraskirjaan.

Kyllä oli saariston sää ihanasti oikukasta: Tammossa paistoi aurinko, puuskainen tuuli jäi saaren taakse, linnut lauloivat ja tuntui melkein kesältä, jos piti fleecekerraston päällänsä.

Totta puhuen, juhannuspäivä oli myös dagen efter... Lisäksi unet olivat jääneet vähäisiksi. Kun masut olivat täynnä lämmintä kesäruokaa, niin väsytti vielä enemmän. Kahdeksan aikoihin illalla mies laittoi jo veneen yökuntoon. Yhdeksältä törähti rannassa trumpetti. Lipputangossa yöpynyt suomenlippu laskettiin juhlavasti ja tilalle nostettiin merikarhulippu. Juhannus päättyi virallisesti trumpetilla jazz-klassikon "Summertime" selkäpiitä hiveleviin sääveliin. Naistenlehdet oli luettu, pasianssit pelattu tabletilla ja pian sammuimme keulaan nukkumaan. Tammossa oli tällä kertaa kaikkiaan kahdeksan venettä, eli laiturin reuna taisi tulla täyteen.