sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ministi Kaminamin vesipainotankeista


Kaminamin vesipainotankeista on kyselty jo ennen kuin vene valmistui ja aihe näyttää kiinnostavan edelleen. Olemme purjehtineet vesipainotankkien kanssa jo ennen Kaminamia, Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin perheveneessä. Haastattelin nyt miestäni ja tässä selvitys vesipainotankkien toiminnan periaatteista ja niiden käytöstä purjehdittaessa.


Vesipainolastien vaikutus purjehtimiseen
Kaminamissa on 450 litran vesipainotankki veneen kummallakin reunalla. Käytännössä niiden rakennuttaminen vei kohtuullisesti kaappitilaa veneestämme - elämä on kompromisseja. Kun tuulenpuoleinen tankki täytetään vedellä, se vastaa noin viittä-kuutta keskikokoista ukkoa istumassa veneen laidalla. Vene siis kallistuu sen ansiosta vähemmän ja sen suorituskyky paranee. Tämä on erityisen tärkeää meille, koska purjehdimme lähinnä kahdestaan ja haluamme silti kokea vauhdin hurmaa.



Tankin täyttäminen
Veneen pohjan läpi menee kaksi täyttö-/tyhjennysventtiiliä (putkihässäkkä-kuvan punakahvaiset valkoiset tötsät), joista merivesi tulee sisään ja menee ulos. Venttiilien aukot voidaan kääntää keulan suuntaan, jolloin tankkeja täytettäessä vesi virtaa luonnostaankin nopeammin tankkeihin. Täytön apuna käytetään myös säköpumppua (säteittäinen musta purkki kuvan alareunassa), sillä tankin yläreunat sijaitsevat yli metrin korkeudessa vesilinjasta. Toisella venttiilillä vesi ohjataan joko styyrpuurin tai paapuurin puoleiseen tankkiin.


Vesipainolastin siirtäminen puolelta toiselle
Tankkien välissä on pääsiirtoputki (kuvassa paksu pusta putki mustan akkulaatikon alla), jonka kautta vesi siirtyy puolelta toiselle. Ennen vendaa tai jiippiä avataan molempien tankkien pääventtiilit (alempi kuva), jolloin vesi pääsee valumaan suojan puolen tankkiin painovoimaisesti. Meillä hallintalaiteiden kehittely on vaiheessa, eli nyt pitää mennä kannen alle kääntämään venttiilejä, tai nykiä väliaikaisista naruista, jotka tulevat kannelle perähytin ikkunoista. Perheveneen kannella on sen sijaan kätevä nappula, josta vesi "tilataan" sekä merkkivalo, joka ilmaisee tankin olevan täynnä. Vielä emme ole ottaneet tarkkaa aikaa siitä, kuinka kauan siirtyminen kestää, mutta se on noin 20 sekunnin paikkeilla. Tässä vaiheessa on lyhyt hetki, jolloin vesipaino on "väärällä puolella" ja vene kallistuu voimakkaammin, mutta sitä voidaan kompensoida löysäämällä purjeita. Veden siirryttyä pääventtiilit suljetaan uudelleen, jonka jälkeen venda tai jiippi voidaan tehdä ja vesi on valmiiksi uudella tuulen puolella. Sivukannella on molemmin puolin "possunnenät", eli aukot, joista vesipainotankkien ilma pääsee röhkien ulos, kun vesi vaihtaa puolelta toiselle.

Perähytin putkihässäkkä: vesipainotankin pääsiirtoputki ja venttiilit muun roinan joukossa
Pääsiirtoputken toisen reunan pääventtiili
Possunnenä

Tankkien tyhjentäminen
Vesipainotankit voidaan tyhjentää joko pumpun kanssa tai kääntämällä pohjaventtiilit perän suuntaan, jolloin venturi-efekti vie vedet mennessään. Jos vauhtia on hyvin, valuu vesi pois nopeasti ilman pumppuakin. Kevyellä tuulella tarpeettoman "lisämiehistön" voi valuttaa yli laidan, eli purjehtia vesipainotankit tyhjinä.



Veneen vakauttaminen
Vesipainotankkien harvinaisempi käyttötapa on vakauttaa keveää venettä täyttämällä molemmat tankit täyteen purjehduksen aikana. Veneen massa kasvaa ja se uppoaa syvemmälle, mutta toisaalta veneen suorituskyky kärsii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti