perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viikonlopun piriste: blogitunnustus

Viikonloppu alkoikin mukavasti, kun sain "Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa?" -blogin NJ:ltä I love your blog -tunnustuksen. Kiitokset NJ:lle sydäntä lämmittävästä kunniasta! On aina kiva kuulla tavalla tai toisella teistä lukijoista :) Käykääpä muuten katsomassa NJ:n blogin tunnelmallisia, elämän ihanuudesta kertovia kuvia.




I love your blog-tunnustuksen pelisäännöt:

1) Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
2) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
3) Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi, ja kerro siitä heille kommenteilla.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville mielenkiintoisille blogeille (joista halusin kirjoittaa myös pienet kuvaukset, vaikka pelisäännöt eivät sitä vaadi):
 
 
Kuinka purjehtijaksi tullaan Tämä tiuhaan päivittyvä lifestyleblogi on kaunis kuin koru. Kesäisin Norppa kirjoittaa enemmän purjehdusjuttuja, off-seasonilla sisustuksesta, matkustamisesta, tyylistä, prinsessoista ym. Kuvat ovat aina inspiroivia ja jutut on kirjoitettu leikkisä pilke silmäkulmassa. Mukana seikkailee myös ilmeikäs ja touhukas laivakoira. Niksi-Pirkka: tätä blogia seuraamalla voit säästää lehtitilauksissasi...

Villa Idur Purjehtivan perheen äiti Pilvi kertoo hiljattain hankitun saaristolaistilan kunnostuksesta ja perheen purjehdusharrastuksesta. Itsestäni en löydä vanhan entisöijää, mutta silti toisten projekteja on mukava seurata. Blogissa on niin vahva saaristolaisromanttinen tunnelma, että melkein haistaa meren ja vanhan tavaran tuoksun sitä lukiessaan. Villa Idur on saanut hiljattain I love your blog -tunnustuksen myös toisaalta, joten Pilvi saa varmaan vapautuksen tunnustuksen jakamisesta taas uudelleen...

S/Y Dolphin Dance kertoo Minnan ja Antin purjehduksista Hallberg-Rassy 29:llä niin Suomessa kuin muidenkin pohjoismaiden vesillä. Blogi on englanninkielinen ja aiheet käsittelevät mm. purjehdusreissujen kokemuksia, veneen huoltoa, sisutusta ja turvallisuusasioita. Tämä on niitä blogeja, joista voi oppia uusia hyödyllisiä juttuja.

Pumpkin Jam on suosikkiruokablogejani. Vaikka et olisi kasvissyöjä, saatat löytää tästä suositusta blogista maistuvia reseptejä. Tämä blogi on saattanut minut moniin uusiin ruokaseikkailuihin ja oivalluksiin kotikeittiössäni. Ruokakuvat ovat kauniita ja kommenttiosastolle syntyy usein mukavaa jutustelua.

Chocochili on toinen ruokablogien suosikkini, joka on innostanut uusiin kokeiluihin. Olen poiminut tästä blogista useita reseptejä pysyvään arkiruokien valikoimaani ja saanut monta hyvää käytännön vinkkiä ruuanlaittoon. Blogi on ulkoasultaan selkeä ja houkuttelevat ruokakuvat ovat syötävän kauniita!




Viiden suosikin valinta ei ollut helppo. Usein blogiaan päivittävät taisivat saada tässä vähän etulyötiasemaa. Onnittelut kaikille edellä mainituille loistoblogeille ja kiitokset että olette nähneet niin paljon vaivaa lukijoittenne eteen aktiivisuudellanne, hienoihin kuviin panostamalla sekä ylipäätään mukavia lukuhetkiä tuottamalla. Toivottavasti jatkatte tunnustusten jakamista omilla tahoillanne :)


Mukavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiitos Merenneito, tämä oli todella kaunis postaus - varmasti jokainen meistä arvostaa että avasit blogejamme näkökulmastasi tällä tavalla. Hienot kuvaukset jokaisesta, jotka myös voin niiden osalta allekirjoittaa, jotka tiedän entuudestaan ja muuten tämä herätti kiinnostukseni blogeihin, joissa en ole vielä huomannut vierailla!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Merenneito myös minunkin puolestani kauniista sanoistasi! Kauniita sanoja ei ole koskaan liikaa! Yhdyn Pilvin kirjoitukseen, että voin allekirjoittaa kuvauksesi kahdesta ensimmäisestä blogista, joita itsekin seurailen. Kolme minulle ennestään uutta tuttavuutta käyn varmasti katsastamassa. Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Merenneito tästä ihanasta tunnustuksesta! Hienoa, että viihdyt blogimme parissa. Pian onneksi alkaa jo sesonki koputella ovelle, niin voidaan siirtyä huoltojutuista fiilistelyjuttuihin... :) Mielenkiinnolla olemme seuranneet myös teidän veneprojektin edistymistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanista sanoistasi, kuinka kauniisti kirjoitettu! Tuli tosi hyvä mieli. :)

    Kivaa saada myös uusia blogivinkkejä, käyn ehdottomasti tsekkaamassa. Tällaiset esittelyt olivatkin tosi hyvä idea.

    Mä niin innolla seuraan teidän veneprojektia, se tuntuu niin uskomattoman upealta saada ihan täysin omien toiveiden mukainen vene. :)

    VastaaPoista