Tiistaikaruselli pyörii taas

Iltatreenit oli sovittu tiistaille ja silloin myös mentiin, vaikka keskituuli oli yli 8 m/s ja puuskissa pölähti 12 m/s saderintaman edellä.  Laitoimme laivaväylän poijujen väliin tutun karusellin pyörimään, tosiaan parin kuukauden tauon jälkeen. Olen yleensä kuvannut 606:ssa kännykkäkameralla, mutta tällä kertaa se jätettiin autoon, kun molemmat kädet tarvittiin purjehtimiseen.

 

Syksyn ekasta iltatreenistä tuli intervalliharjoittelua: tuuli vaihtui noin 10 sekunnin jaksoissa ja yleensä mies ehti trimmata purjeita ennen kuin minä reagoin ohjaamalla. Alkuun tuntui yhtä jännältä kuin hammaslääkärissä: varvistin jopa kantapäät irti veneen pohjasta ja jännitin ylävartalon linkkuun. Muutaman karusellikierroksen jälkeen kuitenkin totesin, että kyllä tämä tässä jotenkin sujuu. Opin luottamaan paremmin siihen, että näen veden pinnasta lähestyvän puuskan. Manööverit käännöksissä alkoivat sujua paremmin, joskus ihan hyvinkin. Mieli rentoutui parhaimmillaan lähes meditatiiviseen tilaan tuijottamaan virtauslankoja. Kasvoille satoi makeaa vettä ja tyrskysi suolaista, mutta emmehän me ole sokerista.

 

 

Ruotsinlaiva lipui oikeutetusti pitkin väyläänsä ja meitä kohti. Väistimme reunapoijujen ulkopuolelle ja karusellimme rytmi meni pahasti sekaisin. Jotta pääsimme nopeasti takaisin radalle, kurvasimme heti ruotsinlaivan perästä väylän toiselle puolelle.  Meri oli sen vanavedessä aalloton, mutta sileässä pinnassa näkyi kauniita pyörteitä. Sitten se alkoi... kuin olisi istunut pulkassa liukkaalla jäällä. Vene ei totellut ohjausta, vaan lähti mukaan pyörteisiin milloin mihinkin suuntaan. Mies vielä nauroi: ”Oleksä vähän huppelissa? Tonne me ollaan menossa. Mihin sä nyt ohjaat?” Kihersin kippurassa veneen pohjalla, mikä vei viimeisenkin toivon oikeaan suuntaan kulkemisesta. Onneksi laiva oli vienyt hetkeksi myös tuulen, joten pääsimme aikanaan väylän yli ja jatkoimme karusellia vastapäivään ja sitten taas myötäpäivään.

 

Päivän teoriapläjäys koski tänään sitä, milloin on jätettävä kääntömerkin millekin puolelle riittävästi varaa ja milloin taas voi halutessaan kurvata hallitusti ja turvallisesti ihan läheltäkin merkkiä. Sorron lisäksi tilaa vaatii voimakas tai puuskainen tuuli ja siihen liittyen mahdollinen pidon katoaminen peräsimestä ym. Veneen ohjaaminen oli tällä kertaa sen verran haastavaa, että kun aero-hydro-dyaamis-fysikaalinen selitysprosessi jatkui ja jatkui, totesin, että ”Piirretään tätä Muru sitten kotona paperille”.

 

Tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella ja kerätä rohkeutta näin puuskaisessa tilanteessa – kaiken pinnistelyn ja jännityksen väärti. Rantaan päästiin taas nätisti fokalla: osaan jarrutella peräsimellä ja kääntää oikeaan aikaan paikalleen. Kotona laitettiin kamppeet kuivamaan ja ainakin minä nukahdin oudon nopeasti harvinaisen pitkään uneen.