Veneessä kotoilua harmaassa syyskuussa

Viime perjantaina teimme taas superstartin: tunti sen jälkeen kun mies pääsi töistä olimme jo merellä. Se tosin vaatii paljon valmistautumista, saumatonta tiimityötä ja vähän onneakin liikenteen sujumisessa. Järjestelmäkamerani oli huollossa ja olin aivan varma, että juuri tänään kaikki tutut purjehtivat täydellisillä purjetrimmeillä komeasti kallellaan myötävalossa pitkän kameraputken kantaman päässä ja vilkuttavat iloisesti. Lisäksi pyöriäiset parveilevat ja hylkeet hymyilevät kivillä loikoillen perhosten lennellessä niiden ympärillä. Sellaista on elämä pelkän pokkarikameran varassa.

Perjantaina pilkisteli vielä aurinko ja ilma tuntui hiostavalta (+19), mutta tuuli tuntui kuitenkin jo vähän kelmeältä paljaalla kaulalla. Muuten syyskuun ensimmäisen viikonlopun sää oli lähes mitä luvattiinkin: sateinen. Tuuliennuste laimeni pitkin viikonloppua ja lopulta se 10 m/s ei mennyt poikki parhaissa puuskissakaan sunnuntaina. Perjantaina etelään suunnatessa oli paljon purjehtijoita. Meillä oli myötäisiä tuulia, 6-7 m/s, viimeisen tunnin aikana tuuli hiljeni 2-3 m/s, mutta pääsimme koko neljän tunnin matkamme purjeilla.

Tämä oli ensimmäinen kertamme tällä kaudella Pursiseuran Svinössä. Meitä taisi yöpyä siellä perjantaina 9 venettä. Iltavalo oli kaunis ja yö muuten rauhallinen, mutta tuuli kääntyi yön aikana enustettua enemmän ja saimme aikamoiset aallonloiskeet peräämme. Jos olisimme tienneet, olisimme topanneet perähytin ovioaukon pihakalausteillamme (säkkituolit), mutta nyt piti topata korvat tulpilla.

Lauantaina jotkut kävivät taas aamu-uinnilla 15,5 asteisessa vedessä. Hrrrrrr... Lähdimme harmaaseen aamuun (+17) luovimaan 3-4 m/s tuuleissa. Päivän oppitunti käsitteli purjeiden trimmaamista vendoissa niin, että vauhti saadaan nopeasti takaisin käännöksen jälkeen. Veneissä on kuulemma tämän suhteen eroja, miten ne kirivät uudelleen vauhtiin. Nyt oli hyvä tilaisuus treenata, kun tuulta oli niin vähän, ettei minun tarvinnut hoidella barduunoja. Saimme yhden kunnon sadekuuron niskaamme, jonka myötä lämpotilakin laski +15 ja sen päälle tuli vielä silloin tällöin pientä tihkua. Mutta ei haittaa: meillä on semmoiset sadevaatteet, että niillä voisi varmaan matkailla avaruudessakin.

Merikarhusatama Haplot oli lauantaina aika suosittu. Vastarannalla, etelänlomakohde "Las Lammanissa", oli näköjään salatalkoot, joista ei oltu tietoa. Siellä soivat painepesuri, moottorisaha ja vasara, kunnes iltapäivän sateet alkoivat. Kahden karhusataman lopputulokset olivat lipun laskettua: Haplot 8 - Lamman 7. Aurinko ja lippu laskivat tänään jo kello 20.29 ja tästä ne syysillat lyhenevät huimaa vauhtia.

Sateen ropistessa nautimme välipalaksi mukilliset: kahvin Cuarenta Y Tres -liköörillä ja rommikaakaon. Pulla kuuluu tietysti tähän "häpi miiliin". Sade piti pieniä taukoja, mutta kyllä se ilta meni veneessä kotoiluksi. Katsoimme loppuun perjantai-iltana kesken jääneen elokuvan sekä yhden uuden. Lasilliset punaista ja hieman suolapähkinöitä maistui leffaa katsoessa. Netti toimii harvassa paikassa saaristoa niin hyvin, että elokuvia voisi katsoa sen kautta. Siksi olemme varanneet veneeseen sadepäivien iloksi vanhoja kunnon dvd:tä. Illan elokuva, tositapahtumiin perustuva yhden naisen aavikkoseikkailu "Tracks",  oli mielenkiintoinen ja jätti miettimään ihmismielen syövereitä. Jotenkin tuohon päähenkilöön oli helppo samaistua. Illan lopuksi pelasimme hypi-hytti-hyttystä: minun pelikenttäni oli paaran puoli veneestä ja miehellä styyran. Lopputulos: minä 3 hyttystä + 1 hirviömäisen suuri hämähäkki - mies 0 + 0. Lisäksi laitoin elävänä ulos pari ei-haitallista hyönteistä.

Elämää lähellä luontoa: yöllä sirkkojen siritys kilpaili sateen ropinan kanssa ja sunnuntaina aamukaste ulottui veneen sisälle. Kipparini on vilukissa ja hytisi +15 asteisessa aamussa, kunnes sai lämmitettyä vaatteensa lämppärin puhalluksessa. Itseäni häiritsi vain kosteus.

Sunnuntain paluuruuhkassa pääsimme aika pitkälle vaihtelevaan (4-8 m/s) myötätuuleen fokka-virsarilla. Päivän hetkellinen pieni pala sinistä taivasta on tässä kuvassa, muuten pakemimme sadepilviä ja välillä vähän kastuimmekin.

Peräsinten säätöä sivutuuliosuudella ja pian mentiin taas niin, ettei peräaaltomme saanut meitä kiinni. Kotisatamassa voi taas todeta, että satoi tai paistoi, niin aina tämä kotiolot voittaa...

Niin ja mitä niihin kuvauskohteisiin tuli: todellakin monta tuttua venettä olisi ollut järjestelmäkameran kantaman päässä, mutta jouduin tyytymään räpsyttelemään vain lähimpiä pikkukameralla. Onneksi sain tänään sen järkkärini huollosta, juuri sopivasti viikonlopuksi. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!