sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Alkukausi tiivistettynä


Kiitokset kaikille yhteydenotoista, on mukavaa olla kaivattu, vaikka syy pidempään taukoon bloggaamisesta oli henkilökohtainen aika-energiakriisi. Elämä alkaa nyt tasoittumaan ja Kaminamin neljäs kausikin on jo alkanut, joten eiköhän tässä taas päivitellä blogiakin.

Kaminami laskettiin veteen jo 13.4. Tänä vuonna se oli liian aikaisin. Sen jälkeen satoi kahtena viikonloppuna vaakasuoraan rakeita ja kolmantena tuli lunta kinoksiksi saakka ja lämpötilat olivat sen mukaiset. Ensimmäisen viikonloppupurjehduksemme teimme äitienpäivän viikonloppuna 6.-8.5. upean kesäisissä säissä, joskin hiljaisissa tuulissa.



Kaminamin kanssa ei ollut ihmeempää kesäterää, paitsi alkuun autopilotti ei toiminut ja varauduimme jo viettämään ensimmäisen retkiyömme kotisatamassamme. Pian irronnut tuulidatan johto löytyikin ja pääsimme mukavasti matkaan. Muuten kaikki toimi hyvin ja rantautumisetkin sujuivat ihmeen rutiinilla.



Muistin kyllä koko talven, että merellä on ihanaa, mutta silti yllätyin taas kuinka kamalan ihanaa se voi olla! Olimme kuin nuo tuossa omassa veneessämme...



Lähin merikarhusaari Härjänmaankari majoitti tuolloin perjantaina seitsemän venettä, joukossa vähän tuttujakin. Haahkat naukuivat kumeasti rannassa, grilli tuoksui, sauna lämpeni ja aurinko valaisi iltaa tunnelmallisesti. Ei siinä oikein tiennyt miten päin olisi ollut.




Olen melkein kuin viime vuonnakin, paitsi vuoden vanhempi ja tukka on kasvanut villisti (terkkuja Avantgarden Jonnelle, olen tulossa jossain vaiheessa leikkaukseen). 



Meille on tullut tästä hyvin odotettu traditio: jos lähdemme perjantaina purjehtimaan, syömme itse tehtyä pizzaa ja kaali-ananassalaattia. Pizza lämpiää iltamyöhään nopeasti uunissa ja on yhdenlainen viikonlopun aloituksen juhlistus. Sen kanssa nautitaan kotka-olut puoliksi, Spritella lantrattuna ja pökerrytään tyytyväisyydestä.



Pienikin annos meri-ilmaa teki tehtävänsä, menimme nukkumaan pian lipunlaskun jälkeen ja nousimme ylös 12 tunnin kuluttua lauantai-aamuun. Omassa kokemusmaailmassani vain joku hotjooga voi olla vastaavanlainen nollaus keholle ja mielelle kuin tällainen purjehduspäivä. Aamiaisen nautimme aurinkoisella kannella ja hihittelimme naapureillemme, jotka yrittivät houkutella meitä aamu-uinnille +10 asteiseen veteen.



Ekan purjehdusviikonloppumme toiseksi yöksi kepeät tuulet veivät meidät mukavasti merikarhusaari Espskäriin. Matkalla teimme säätöjä autopilottiin ja sanoitin uudelleen biisin "Nyt poika saunoo" kertomaan korkean LYS-tasoitusluvun paradoksista kisatessa. Mies nauroi kippurassa kun hoilotin sitä matkan aikana. 





Espskärissä ihastelin puiden silmuja, kevätvaloa ja +20 asteen lämpöä vielä illallakin. Iso tanssinäytös oli lähestymässä ja koska samassa laiturissa oli vain yksi tuttujen vene (ja hekin saunassa) ehdin treenaamaan Kaminamin takakannella parit koreografiat ja illalla ompelin yhden esiintymisvaatteen käsinompelut valmiiksi. Toisessa laiturissa saatettiin vähän ihmetellä hypähtelyäni ja outoa musaa - mutta seitsemän koreografian saaminen esityskuntoon vaati päivittäistä treeniä. 




Illalla juttelimme tuttujemme kanssa ja nautimme valosta ja lämmöstä. Oli hienoa kuulla, kun tämä tuttu, toisen vuoden merikarhu-kippari sanoi painokkaasti, että Merikarhujen liittymismaksuun laitettu raha on ollut paras sijoitus ikinä, että nämä satamat ovat niin mahtavia. Olemme samaa mieltä. 




Sunnuntaina soitimme tietysti Äiti-Kipparille onnittelut ja lahja oli ovelasti piilotettu saataville jo etukäteen. Linnut sirkuttivat, kun nautimme aamiaisen T-paitasillamme kannella. Lähdimme neljästä veneestä viimeisinä kotimatkalle, koska päivä oli niin ihana. 



Kotiin seilasimme kiertoreittiä; ajelimme codella, näimme merikotkia ja kauden ekan hylkeen heti ensipurjehduksilla sekä paljon erilaisia lintuja ylipäätään. Ei sen päätteksi voinut kuin todeta, että olipa mahtava kauden aloitusviikonloppu: leppoisa, rentouttava, onnellinen ja sujuva. 



Sen jälkeen olin yhden viikonlopun Tampereella maailman huippuopettajien tanssikursseilla keräämässä helmet sialle. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna mies purjehti luottomiehensä Peten kanssa kauden ekan kisan - Kihti TwoStarin - sijoittuen siinä toiseksi ja mikä tärkeintä, heillä oli ollut kovasti hauskaa. Samaan aikaan minä tanssin tähän mennessä suurimmassa showssamme kaikki ne seitsemän koreografiaa jopa alle kolmen minuutin puvunvauhdoilla. Tuo päätös osallistua näytökseen kisan sijaan oli aluksi vaikea, mutta lopulta itsestään selvä: olin treenannut vuoden näytökseen ja saanut koreografioihin vastuullisia rooleja. Sen lisäksi tiedän miten paljon Pete tykkää kisata Kaminamilla - joten asia oli ratkaistu. 



Viime viikonloppuna pääsimme uudestaan yhdessä merelle ja siitä myöhemmin. 
Oikein ihanaa alkanutta veneilykautta kaikille! 
Alan pian käymään läpi suosikkiblogieni postauksia pidemmältä ajalta 
- onpa hauska kuulla mitä olette puuhanneet!


6 kommenttia:

  1. Jee, olipas kiva yllätys, kun oli uusi postaus odottamassa! Hyvää kannatti odottaa 😊 Ihania kuvia ja tunnelmia jälleen kerran. Meillä on vene vesillä, mutta hommat on vielä ihan vaiheessa. Ekaa retkeä edelleen odotellaan. Mukavaa kesää teille!

    T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Vielä on kesää jäljellä - paljon - kyllä te vielä ehditte! Mukavaa veneilykauden alkua teillekin.

      Poista
  2. Voi miten ihanalta kauden aloitus kuulostaakaan. Voin vain kuvitella sen tunteen, kun on taas vesillä. Sään raikkaudessa ja vesiliikenteen vähyydessä on oma tunnelmansa. Ja kun auringonsäteet lämmittävät, sitä tuntee olonsa kuin kissaksi, joka yrittää imeä ihan jokaisen niistä itseensä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja tätä tunnetta ei unohda koskaan :)

      Poista
  3. Ihanaa, kausi on alkanut! Oli mukava lukea koska itse en ole päässyt vielä lainkaan vesille. Olen ollut niin kipeä mutta toivottavasti tänä kesänä pääsen jossain vaiheessa veneeseen. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurja... pikaista paranemista ja onneksi kesää on vielä jäljellä yllin kyllin.

      Poista