Onnelliset tähdet hukassa

Blogissa on ollut nyt hiljaista työ- ja tanssikiireiden vuoksi. Siinä vaiheessa kun on ollut aikaa, ei ole enää ollut energiaa. Nyt pohdin jo ovatko planeetat ylläni jotenkin epäsuotuisassa asennossa, kun elämä koettelee joka alueella. Vaikka selvähän se on, ettei ihan aina voi paistatella onnellisten tähtien alla.

Viime viikonloppuna olin kamalan väsynyt pitkien työreissupäivien jälkeen ja lauantai meni lähinnä elpyessä. Sunnuntaina sairastin nopean ja tehokkaan vatsataudin ja pääsin siitä maanantaiksi jaloilleni töihin sekä tanssitreeneihin. Ensi viikonloppuna pitäisi esiintyä vuoden suurimmassa tanssishowssa Helsingissä ja pian sen jälkeen on toinen iso show Turussa. Tietysti niihin treenataan niin täysillä, kuin harrastelijapohjalta töiden ohella irtoaa: noin 8 tuntia viikossa ja videoavusteiset kotitreenit päälle. Nämä ovat omalta osaltaan vuoden kohokohtia ja esiintymisreissu on paljon muutakin kuin muutama minuutti säihkettä parrasvaloissa.

Maanatai-illan treenit päättyivät siihen, että minun pohkeeni ja jonkun toisen kantapää kohtasivat toisensa kovalla voimalla bhangran tahtiin. Sen pitäisi kaiken logiikan mukaan olla tuossa koreagrafiassa mahdotonta, mutta aina se elämä yllättää. Jalka meni alta, enkä ole sen jälkeen pystynyt varaamaan siihen painoa. Linkutan nyt kepeillä, ortopedi määräsi saikkua, lepoa, kylmää, kohoa, vahvaa lääkettä ja perjantaina katsotaan tilanne uudelleen. Tanssiryhmä tekee tänään plan B:n, jossa joku muu hoitaa oikean laitahyökkääjän paikkaani koreografiassa. Itse pääsen sentään katsomoon, jos jalka ei tule sisullakaan tanssikuntoon.

Tiistaina tietokoneeni hajosi. Se oli otettu käyttöön vasta loppusyksystä, mutta ilmeisesti kryptausohjelmassa on virhe - blaablaa - en pääse käsiksi mihinkään tiedostoihin tai ohjelmiin - blaadiblaa - niitä ei todennököisesti voida ikinä palauttaa - blaablaa. Varakopion olin tehnyt edellisenä päivänä, mutta ulkoisella kovalevylläpä ei ollut sille riittävästi tilaa (siihenkin on syynsä blaablaablaa), joten taisin menettää aika paljon kuvia ja muuta mukavaa. Saa nähdä jatkuvatko postaukset Kaminamin viimeisitä lomapurjehduksista Särsöstä ja Ahvenanmaalta. Onneksi olen tallentanut kaikki työhöni liittyvät tiedostot parille tikulle joka ikinen päivä, muuten harmittaisi itkuksi saakka. Mietin että pitäisiköhän olla säännöllisesti päivitettävä ulkoinen kovalevy pelkästään valokuville ja muulle sentimentaaliselle aineistolle.

Mutta hei, olen sentään viime kierroksen lottovoittaja: neljä oikein ja 10 euroa! Se on kyllä huikeaa onnea, sillä muistan lotota vain muutaman kerran vuodessa, muina viikkoina järkeni vetoaa todennäköisyyslaskentaan. Vakavasti ottaen olen taas tavattoman kiitollinen siitä, että mieheni pähkäilee tuota tietokonehärdelliä, vaikka hermot meinaa hänelläkin mennä kaiken vapaa-ajan ohella. Toisekseen hän auttaa ihan kaikessa muussakin nyt toipilasaikanani. Ystävät, ja etenkin tanssikamut, tsemppaavat ja vinkkaavat hoitoniksejä ja töissäkin suhtaudutaan ymmärtäväisesti. Tanssiope kävi aamulla tuomassa omia droppejaan ja tsekkaamassa voinnin. Niin että taas kerran. asiat voisivat olla monella tapaa huonomminkin (joskin myös hieman paremmin).

Venemessut lähestyvät ja sen myötä alkavat seuraavan purjehduskauden suunnitelmat polttelemaan. Pian ei meidän perheessä ole kuin yksi asia mielessä: "venevenevenevene". Pääsen tällä kertaa messuille vasta niiden päätösviikonloppuna, koska: tanssishow (ja toivottavasti jalka on kunnossa). Onko muilla bloggaajilla vielä innostusta jonkinlaisen bloggaaja-tapaamisen kehittelyyn?

Parempaa loppuviikkoa teille!

Tarpeellista, kätevää ja luksusta veneeseen ensi kaudelle

Ilmassa on ollut pientä väsymystä ja aikataulujen sekamelskaa, joten blogi on ollut yksi niistä asioista, joista olen nyt tinkinyt. Vaikka Joulu meni, niin kuusi valaisee tuoksuen edelleen olohuoneessamme (ja se on vieläkin ihana!), glögi ja joulusuklaat on sentään jo siirretty vyötärölle.

Ihana joulu jätti taas jotain uutta ensi kauden purjehduksiin. Jos lomien ajoitus ja säät sopivat hyvin yhteen, olisi loppukesästä tarkoitus lähteä Ruotsiin. Sain joululahjaksi satamakirjan, josta haaveilun voi aloittaa hyvissä ajoin. Jos teillä on joitain suosikkikohteita Ruotsin puolella, niin vinkatkaa ihmeessä. Gotlannista olen ainakin haaveillut jo ennen Kaminamin syntymää, mutta ilmeisesti kannattaa googlata kaikki Gotlannin tapahtumat, ettei osu paikalle villien viikkojen aikana.

Arholma  - Landsort med Gotland -kirjan kuvat ovat selkeät, lisäksi mukaan on liitetty laajempia ilmakuvia. Ruotsinkielinen teksti tarjoaa pienen kielikylvyn.

Kippari sai muun muassa tällaisen led-valolla varustetun pipon. Tehokas valo on helppo irrottaa latausta ja pipon pesua varten. Pipo on kuulemma kätevä venehallilla Kaminamia hoivatessa ja uuden vuoden kemuissakin kaikki valopipon saaneet herrat häärivät saariston pimeydessä ledit loistaen raketteja käynnistelemässä. Uskon että tuo on kätevä, mutta hymyilyttää kyllä nähdä mies tuo pipo päässä. Siitä tulee mieleen se pieni keltainen yksisilmäinen animaatiohahmo - mikä sen nimi nyt olikaan?

Tarpeellisten ja kätevien tarvikkeiden lisäksi veneessä on hyvä olla myös vähän viihdettä ja jopa pientä luksusta. Kippari sai joululahjaksi langattoman kaiuttimen, jonka valojen vaihtumista voi säätää kaukosäätimellä. Nyt on siis Club Kaminamin dj:llä entstä hienommat laitteet. Vain diskopallo puuttuu katosta ja sehän on helposti järjestettävissä. Vaikeinta on varmaan lopulta säästä sitä energiaa purjehduspäivän jälkeen vielä clubi-remuamiseen, mutta ehkä se joskus onnistuu.

Viime kesänä oli usein sen verran kylmää, että emme ole vielä käyttäneet edellisen joulun lahjaamme, eli suklaasuihkulähdettä veneessämme. Se on siis sähköllä toimiva laite, johon kaadetaan vesihauteessa sulatettu suklaa. Laite pulputtaa suklaata suihkulähteenä (toivottavasti ei ihan kattoon saakka) ja pitää sen lämpimänä. Laitteen lämmitysteho on tietysti rajallinen, joten toppatakkipäivinä ei kannata juhlia suklaasuihkulähteellä.

Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin perhevene on kuuluisa jääpalakoneestaan. Mitä hassua tai luksusta teillä on veneessänne?

Mukavaa viikonloppua!

Kävimme Ruotsissa nukkumassa - kummallinen Särsö

Olin ylittänyt kunnialla avomeren Ruotsiin - saan varmaan nyt käyttää sinisiä housuja vastaavalla tavalla kuin Atlantin ylittäjät punaisia? Särsö oli erikoinen merikarhusatama Tukholman uloimmassa välisaaristossa. Saman laiturin varrella on myös ruotsalaisen Skärgårdsstiftelsenin muutama paikka. Isossa huvilassa, lähellä rantaa, vietettiin idyllistä elokuun iltaa isommalla ruotsalaisporukalla, mutta se ei siis ole enää merikarhujen käytössä. Saaren mustat lehmät joivat tyytyväisinä merivettä ja polskuttelivat aivan laiturin tuntumassa.

Näihin lehmiin liittyy liikuttava sankaritarina, joka kiertää merikarhujen keskuudessa. Kerran eräs merikarhu oli nähnyt hätääntyneen lehmän uivan rinkiä meressä Särsön tuntumassa. Eläinten suurena ystävänä hän oli lähtenyt kumiveneellään pelastamaan lehmää. Lehmä-parka oli jo aivan uupunut ja sekava, mutta mies sai aseteltua sen pään kumiveneen reunan kannateltavaksi. Vaiheikkaiden urotekojen jälkeen lehmä saatiin rantaan, missä se lyyhistyi makaamaan. Mies sai hälytettyä lehmän omistajan paikalle, joka valvoikin sitten koko yön eläimen vieressä, mutta lehmä oli liian heikko... Sniif... Olen muuten kuullut tarinan tältä sankarilta itseltään, joten se on tosi.

Särsössä karhuilla on pieni maja ja oma sauna.

Sauna sijaitsee rehevän tammimetsän keskellä, jonka pohja on täynnä kukkia. Eräs tuttu pariskunta oli ollut täällä kielojen kukkimisen aikaan ja uskon, että täällä olis silloin entistä kauniimpaa - aivan satumaista!

Särsö on ainoa merikarhusatama, joka on täynnä kun siellä on viisi venettä. Nämä neljä venettä parkkeerataan lahden puolelle laituria, väylän puolelle ei ole mitään asiaa. (Kuten Isi-Kippari varoitti: "Jos te parkkeratte veneenne väärälle puolelle laituria ja se yhteysalus tulee, niin teidän paatti lentää siihen laiturin päälle!") Useita kertaa tunnissa väylän puolella suhaavat yhteysalukset nostavat vakuuttavan komeat aallot. Ruotsalaisilla on todella nopeat yhteydet saaristossakin ja siitä hyvästä vesi lentää ja aallot paiskovat rantoja. Yksi yhteysalus kulkee myös Särsön saareen, aivan karhulaiturin taakse, mutta onneksi se tuli pysäkilleen huomaavaisen varovasti, joten siitä ei ollut vaaraa, ellei juuri samalla hetkellä ole rantautumassa tai lähdössä.

Sen sijaan tuolla väylällä mennään yhteysaluksilla lähes luotijunan vauhtia ja sitä seuraavat aallot keikuttivat veneitä sekä kohti taivasta ja pohjaa, että sivulta-sivulle.

Siksi viisaat merikarhut ovat tehneet parkkeeramiseen selkeät ohjeet: jokainen poiju on numeroitu ja keula pitää kiinnittää laituriin saman numeron kohdalle. Veneet ovat silloin reilusi vinottain rivissään, eivätkä mastot kolise yhteen. Jännä juttu oli se, miten eri tavalla kaikki illan viisi venettä heiluivat aalloissa. Yksi keinui mahdottoman pitkään ja hurjasti sivusuunnassa. Siinä paatissa oli ihan turha yrittää pitää mitään pöydillä. Kaminami oli ainoa, joka liikkui lähinnä ylös alas, mutta ei keinunut sivuttain juuri lainkaan. Mies selitti, että kevyt hiilikuitutakila ja siro köli pikkuperäsimineen eivät tuoneet samalla tavalla momenttia keikuntaan kuin perinteisempien matkaveneiden takilat ja kölit. Kerrankin muut olivat Kaminamia villimpiä. Vene kannattaa jättää vinoparkissakin kauas laiturin reunasta, muuten voi ankannokka, tikkaat tai meillä pröötin pää sanoa rits-räts, kun aallot tulevat.

Ei sitä iltaa siinä paljoa jäänyt nautittavaksi pitkähkön purjehduspäivän jälkeen. Siinä se meni sateessa ja tyrskyissä kastuneita kamppeita ja Kaminamia kuivatellessa. Pilsseistäkin piti kauhoa vettä. Olimme taas niin kauhean nälkäisiäkin, että itselleni jäi sellainen mielikuva että hotkimme nopsaan valmistuneen tofuwokin kuin koirat lautasilta mitään puhumatta tai toisiamme katsomatta. En ole ihan varma käytinkö edes haarukkaa ja veistä tai muistinko hengittää kertaakaan. Lämmin alkuilta keräsi iltaa kohden vähän pilviä.

Mies oli huomannut tänään merellä, siinä kohtaa kun tuuli reippaammin, että hänen "merijalkansa" kaipaa aallokkotreeniä. Merijalka tarkoittaa siis kykyä liikkua veneessä hallitusti, aallokoissa automaattisesti joustaen, niin että ei tule niitä töksähtelyjä. Näköjään kerran hankittuakin taitoa täytyy ylläpitää.

Nukuimme yömme Ruotsissa hyvin ja aamulla lähdimmekin jo aikaisin matkalle takaisin Maarianhaminaan. Ne yhteysalukset muuten aloittivat jo seitsemältä aamulla (Ruotsin aikaa) tsunami-porskutukset tuossa väylällä, mutta onneksi ne eivät kulkeneet yöllä.

Mukavaa alkanutta vuotta ja loppiaisviikkoa!

Reipas retki Ruotsiin

Jouluviikko meni niin tohinoissa ja huilaillessa, että blogikin vietti viikon joululoman. Mutta nyt palataan elokuun alkuun, jolloin lähdimme ensimmäistä kertaa Kaminamilla ulkomaille; hih - ihan Ruotsiin saakka.

Suunnitelmissa oli purjehtia Ruotsin ainoaan merikarhusatama Särsöhön Tukholman saaristoon ja sinne olisi Maarianhaminasta matkaa reilut 50 mailia. Keskiviikkoaamuna 5.8. meillä oli kello herättämässä jo aikaisin, mutta olin nukkunut niin vähän, että puhaltelin sängynpohjalla vielä tunnin ja niinpä starttasimme matkaan vasta yhdeksän jälkeen aamulla. Huonona aamuna totean aina: "Ei kiirettä, kyllä Kaminamilla ehtii". Karhukaverimme olivat jo menneet edeltä samaan suuntaan. Lähtiessämme avomerellä tuuli jo ennusteen mukaisesti 10-11 m/s, mutta alkuun pääsimme saarten suojissa 6-9 m/s sivuvastaiseen tuuleen. Ensimmäinen reivi oli kuitenkin viritetty sekä isopurjeeseen että fokkaan valmiiksi.

Muistan sen hetken kun tämä kuva otettiin: olin päättänyt olla valmis seikkailuun, tuli mitä tuli, vaikka vähän jännitti tällainen ensimmäinen pidempi avomeren ylitys. Jos sääennusteen 10-11 m/s sivutuuli pitäisi paikkansa, kaiken pitäisi mennä helposti, mutta jos tuuleekin enemmän kuin ennustettiin ja nousee kunnon aallokot, niin voi tulla vähän jännää - ainakin minulle...

Kobba Klintar, tai kuten me sitä kutsumme "Ålannin Pyramidi", on viimeinen Ahvenanmaan maamerkki Ruotsiin lähtiessä ja se näkyy vielä kauas avomerelle. Se saattelee ystävällisesti tönöttäen matkaan ja tervehtii samaaan tyyliin taas palatessa. Kobba Klintarilta suuntasimme avomerelle 9-10 m/s sivutuuleen.

Oi mitä hienoa aavaa vettä edessä! Ilo irti pikkumerestä! Vaikka isoa aallokkoa ei ollutkaan, niin vettä lensi jatkuvasti kannelle ja oli puettava sadetakki päälle. Jonkun verran kuitenkin keikutti, koska puin lisävaatteet lattialla istuen. Alla oli yli 200 metriä vettä. 

Harvemmin pääsi sellaiseen "Olemme ihan kahdestaan koko maailmassa" -fiilikseen, kun laivoja suhasi näköpiirissä jatkuvasti. Me saaristopurjehtijat osasimme kyllä taas arvostaa avointen vesien tasaisia tuulia. Ei tarvitse säätää niitä purjeita kolmen sekunnin välein, kuten yleensä kotivesillä.

Tunnin kuluttua startista purimme fokasta reivin pois. Se olikin laitettu etukäteen siltä varalta, jos tuulta olisi kuitenkin ollut reilusti yli 10 m/s tai äkäisempiä puuskia. Pari tuntia startin jälkeen taivas tummui ja alkoi satamaan hieman vettä. Etenimme ihan hyvää matkavauhtia isopurje edelleen reivissä: 7- reilua 8 solmua, ja puuskissa reilua 9 solmua. Voimakkaimmat tuulet tulivat rintaman mukana ennen puolta päivää: reilua 11 m/s ja samalla aallokkoa oli vähän enemmän. Isompi aalto iski Kaminamin  kylkeen niin kovaa, että sisällä käydessäni huutelin jo miehelle kannelle: "Mihin me törmäsimme?" Hiilikuituisessa kaikukopassa se kuulosti kuin kiveen olisi jymähtänyt. Mies vain nauroi ja Kaminami lähti kirimään aallossa menettämäänsä uimavauhtiaan takaisin.

Kun tuuli ja aallokko olivat kovimmillaan tuli tietysti just sillä hetkellä ihan pakollinen pissahätä. Mies koitti hillitä Kaminamin kippailuja puuskissa, kun minä riisuin ensin lattaialla istuen sadevaatekerrokset, taiteilin vessassa ja istuin taas lattialla pukemassa. Siinä sisällä ollessani alkoi kummasti närästämään ja mieleen tulvi edellisen illan grillatut kasvikset ja vuohenjuusto. Illalinen oli siis hyvä, mutta nyt se palautui mieleen jossain kummallisessa etovassa merkityksessä. Kömmin ulos kannelle ja olo koheni heti. Se taisi olla siis orastavaa merisairautta, joka yritti iskeä sisällä ollessa ja meni onneksi heti ohi kun tulin ulos. Joka tapauksessa kahvin juominen just ennen aallokossa keikkumista ei ehkä ole järkevää, jos on yhtään taipumusta närästelyyn.

Tämä reilun parin minuutin videopätkä on kuvattu heti parhaimpien puuskien jälkeen, kun joku muisti laittaa taas GoPron töihin. Matka taittui reippaasti vielä tässäkin, tuuli ulvoi ja sade oli alkanyt kevyenä. Minä kömmin hieman huonovointisena kannelle ja kerron Kipparille kammottavista ruokamielikuvistani. Gyropilottimme osasi muuten ohjata oikein hyvin avomerelläkin. (Video taitaa näkyä paremmin, jos sen katsoo Youtuben puolella.)

Reippaampaa tuulta kesti vajaan tunnin ja puolilta päivin sade voimistui samalla kun tuuli hiljeni 5-8 m/s. Kello 12.20 Tuuli heikkeni edelleen, kääntyi vastaiseksi ja edessä häämöttävän Tukholman saariston yllä salamoi. Laskimme purjeet ja ajoimme koneella saarten suojiin. Ihan kiva että tuulta riitti kuitenkin koko avomeriosuudelle. Olin vähän yllättynyt siitä, kuinka lyhyt on se hetki Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, jolloin ei näe kumpaankaan suuntaan rantaa.

Kello 13 satoi jo täysillä ja näkyvyys oli huono. Kytkimme vastaanottavan AIS:n päälle, jotta saimme tietoa ainakin isompien laivojen liikkeistä. Samaan aikaan läppärillä pyörivä navigointiohjelma meni taas jumiin. Liittimissä on kosketushäiriötä, joka joskus korjaantuu taikaropeloinnilla, mutta yleensä jos on muista syistä hankalampi tilanne, niin juuri silloin mikään loitsu ei auta. Tänään oli otettava varanavigointijärjestelmä käyttöön, eli Navionicksin ohjelma tabletin omalla GPS:llä. Siinäkin oli oma haasteensa, sillä kunnon sateessa kosketusnäyttö tulkitsi pisarat milloin minäkin käskynä sekoittaa koko näyttö. Salaman ja jyrähdyksen välillä oli näihin aikoihin 6 sekuntia.

Vajaan tunnin koneajon jälkeen pääsimme vielä purjeilla noin 8-10 m/s myötätuuleen. Reippaasta sateesta kehittyi samalla rankkasade. Sytytimme kulkuvalot ja tähystimme tarkkaavaisina. Etenimme myötätuuleen 6-7 solmun vauhtia pelkällä isopurjeella, samalla kun salamat paiskoivat taivaalla ja AIS piippaili jatkuvasti laivoista varoitellen. Kun näkyvyys parani taas Kapellskärin paikkeilla, nostimme fokankin keulaan ja pääsimme mukavaan 8-9 solmun vauhtiin 11 m/s tuulessa. Viisi tuntia seilattuamme rentouduimme nauttimaan myöhäisen lounaan; ne normaalit sämpylät ja suklaapatukat - mutta kyllä maistui!

Yxlanin ja Blidön välisessä kapeassa suntissa laskimme purjeet ja ajoimme viimeiset puolitoista tuntia koneella kapeita uusia reittejä. Sää kirkastui ja tuuli hiljeni. On nämä Tukholman saariston huvilat komeita...

Vastaan tuli ruotsalaisveneitä, jotka lähinnä kelluivat paikallaan purjeet ylhäällä, mutta kukaan ei näyttänyt tuskastelevan vauhdin puutetta. Siellä herkuteltiin ja pratattiin rennosti yhdessä oleskellen. Just jåå... kelluvat olohuoneet liikkeellä... Luulin ensin että Ruotsissa ei kuulu tervehtiä lapa ojossa toisia veneitä, koska monissa veneissä päät kääntyivät vain tuijottamaan Kaminamia. Lopulta tuli vastaan muutama sellainenkin vene, josta ensin moikattiin ja vasta sitten ihmeteltiin Namusta.

Saimme vielä paikan merikarhujen Särsöstä kello 16.50. 53 mailin matkaan kului lopulta 7 tuntia 40 minuuttia. Matkasta tulimme reilusti yli puolet purjein - käytännössä koko avomeriosuuden. Kaverivene oli ehtinyt tietysti meitä ennen, ja pääsimme sen viereen kuivattelemaan märkiä kamppeitamme. Särsö on hyvin erikoinen satama ja siitä liikkuu paljon hurjia kertomuksia, mutta siitä lisää ensi kerralla...

Iloista uuden vuoden juhlintaa 

ja

onnea tulevalle kaudelle 2016!

Kokemuksia North Sailsin 3Di-purjeista

Lukijan toiveesta lupasimme kertoa kokemuksistamme Kaminamin isopurjeesta ja fokasta, jotka ovat North Sailsin 3Di-tyyppiä. Ne ovat olleet käytössämme kaksi ja puoli kautta sekä cruising- että kilpapurjehduksessa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kippari kynäilee ihan suoraan blogitekstiä, joten tässä tulee tietoa ja kokemuksia suoraan asiantuntijalta. 

Kihti TwoStar kisassa 2015 (kuva: L. Kronberg)

Iso ja fokka ovat komposiittirakenteisia eli pelkkää kuitua ja sidosaineena toimivaa liimaa. Perinteinen laminaattikangas koostuu aina kolmesta osasta, jotka ovat: kuitu, filmi ja liima. Komposiitin etuna on se, että laminaatin heikoimmasta lenkistä, eli filmistä on päästy eroon ja se on korvattu lujemmilla kuiduilla. Laminaattikankaissa rakenteen hajoaminen alkaa lähes aina filmin pettämisestä. Filmi on heikoin lenkki matkapurjelaminaateissakin, vaikka se pystytään suojaamaan molemmin puolin kangaskerroksella.

3Di purje koostuu useista kerroksista yhdensuuntaista (UD) kuitua. Kuitukerrokset on hyvin ohuita ja kevyitä. Kuvassa otos isopurjeen topista jossa näkyy pari eri kerrosta ja niiden UD-nauhoja. Nauhojen suuntaus, pituus ja lukumäärä on täysin vapaasti valittavissa missä tahansa kohdassa purjetta. Näin komposiitin lujuutta voidaan säädellä huomattavasti tarkemmin kuin kankaasta leikatussa purjeessa tai membrane laminaateissa. Kuitunauhojen valmistuksessa liima lisätään valmiiksi kuten prepreg materiaaleissa. Näin kuitu/liima suhde saadaan optimaaliseksi, eikä tuloksena saadussa komposiitissa ole mitään ylimääräistä. 42 neliön isopurjeemme koostuu yhteensä hieman yli 3600 erillisestä nauhasta joiden yhteenlaskettu kokonaispituus on reilut 3800 metriä.

Kaksi ja puoli kautta ei paljon kerro purjeiden kestävyydestä. Purjehdusmaileja on takana vasta noin 4000 ja siitä arvioidulla keskinopeudella laskien käyttötunteja hieman alle 700. Meillä materiaalina on aramidin ja dyneeman sekoitus, eli vastaava kombinaatio, jota on käytetty paljon pallonympäri kisaajien purjeissa niin Volvo VO65:ssa kuin Imoca 60:ssa. Vendee Globe kisan ennätys on nyt hieman alle 80 päivää, eli noin 1900 tuntia yhtä menoa purjeita vaihtamatta. Nuo kisapurjeetkaan eivät yhden pallonkierron jälkeen ole ihan loppu, joten meidän käytöllä tavoitteena on mennä näillä purjeilla vielä seuraavat 8000 mailia.

Kihti Two Star kisassa 2015 (kuva: L. Kronberg)

3Di komposiitti on arempi kovalle hankaukselle verrattuna kudottuun kankaaseen tai kangaspintaiseen matkapurjelaminaattiin. Meillä on kulutuskestävyyttä lisäämässä polyesteripinnoite. Pinnoite ei ole kudottua, joten kova hankaus rikkoo rakennetta suojakerroksesta huolimatta. Kerran reivatessa purje jäi aika pahasti ruttuun reiviköyden ja puomin väliin, jolloin pintakerrosta rikkoontui pieneltä alalta. Pala teippiä päälle riitti huolloksi. Toinen huoltokohde on ollut lattataskujen paikkaus. Läpilatat painavat lenssillä vantteja vasten, jolloin ohut komposiittiin integroitu suojaamaton lattatasku kuluu puhki helposti. Nyt kun kuluvat kohdat on suojattu, ei niille tarvitse oikeastaan tehdä mitään. Rakenteellisesti ei siis ole ollut mitään merkittävää kestävyysongelmaa.

26.4.2014

Emme ole yrittäneet erityisesti säästellä näitä purjeita, eli ne pakataan varsin kovakouraisesti: isopurje puomipussiin ja fokka omaan pussiinsa keulakannelle, jossa sitä säilytetään koko kauden. Toki pidämme huolta siitä, että snörpit ovat aina oikealla kireydellä, jotta liikit eivät lepata hetkeäkään ylimääräistä.

Purjeet pakattuina Houtskärin Näsbyssä 28.8.2015

Purjeiden muoto on varsinkin isopurjeen osalta erinomaisesti säilynyt. Fokassa käyttö näkyy hieman enemmän lähinnä kevyellä kelillä. Kaiken kaikkiaan tähän mennessä kokemus on positiivinen, joskin vertailukohtaa ei juuri ole, koska nämä ovat ensimmäiset matkapurjeet joita olen itse käyttänyt pidempään yhtäjaksoisesti. 

5.9.2015 matkalla Espskäristä Karhunmöljään.

Tässä talvikauden aikana on tulossa jatkossakin näitä muitakin kuin matkakertomus-postauksia. Toiveita saa esittää ja aiemmin olen luvannut kirjoittaa mm. purjehtijan polvien säästämisestä, sekä kertoa oman oppimiseni edistymisestä tämän kolmannen kauden aikana. 

 Ihanaa joulun odotusta kaikille! 

Älkää stressatko liikaa, sillä kokemuksella voin sanoa, 

että tarvittaessa se joulu tulee kyllä vähän vähemmällikin...

Maarianhaminan ihanuuksia elokuussa

Maarianhaminassa maanantai-ilta 4.8. oli lämmin ja vietimme kannella lukuhetkeä pikkushortseissa. Mielenkiintomme kääntyi kuitenkin pian mukavista kirjoistamme pienten optari-purjehtijoiden treeneihin, jotka pidettiin ihan siinä sataman edustalla.

Siellä sattui ja tapahtui surku-hupaisissa tunnelmissa: purjehdittiin päin toista, päin poijua ja jäätiin piihin niin että valmentajan piti käydä kumiveneellä hakemassa. Treenien lopuksi väsyneimmät pienet jolla-lapset tulivat ohjaajan veneessä rantaan ja jollat hinauksessa. Ohjaaja-parka oli saanut nenänsäkin vereen jossain hässäkässä. Mies muisteli naureskellen ja myötätuntoisesti voivotellen omaa jolla-aikaansa.

Tiistaiaamuna jätimme aamiaisen väliin ja odotimme kurnivin vatsoin Bakeri Stuganin aukeamista. Minun korkeuteni purjehdus-prinsessa nautti siellä aamiaiseksi tietenkin prinsessakakkua... mmm... Välissä ei ollut mitään ylimakeaa valmishilloa, vaan hapanta ja sopivasti sokeroitua aitoa vadelmaa. Gluteenittomiakin kakkuvaihtoehtoja oli taas useampi, annokset ovat reiluja ja tunnelma aurinkoisella sisäpihalla on suloinen. Tästä on jo tullut meille ihan pakollinen Maarianhaminan elämys.

ÅSS:n paviljongin ruoka maistui lounaaksi ja illalliseksi...

Kävelyretki kaupungilla vei muutamaan suosikkikauppaan. Aurinko paistoi ja lämpöäkin oli +20. Apteekissa asioin sinnikkäästi ruotsinkielellä, vaikka farmaseutti tarjoutui palvelemaan myös suomeksi... hihhih - huomasi varmaan takerteluni jossain kohtaa. Minä en antanut periksi, vaan höpötin entistä suuremmalla innolla svenskaa.

Puistossa oli meneillään nuoren parin vihkiminen, mutta en kehdannut kuvata heitä. Seurasimme lämminhenkistä tapahtumaa kunnioittavan matkan päästä ja ihastelimme kukkameriä.

Karhukaveri-pariskunta tuli samaan aikaan paviljonkiin illalliselle ja juttelimme siinä jonkun aikaa. Heillä oli suunnitelmissa lähteä seuraavana päivänä 10-11 m/s sivutuulessa Tukholman saaristoon, Särsön merikarhusatamaan. Oma aikataulumme ei sallisi enää Ruotsin kiertelyä, mutta innostuimme yhden yön Särsössä pyrähdyksestä joutuisissa tuulissa. Kippari vähän pohti, että onkohan keli aallokoineen vähän liian reipas minun ensimmäiselle pidemmälle avomeren ylitykselleni, mutta rohkaisin kipparia, että tämä kokemus on meille tärkeä.

Mainitsin sitten Facebookissa suunnitelmistamme lähteä Särsöhön ja saman tien soi puhelin: ensin Äiti-Kippari ja sitten vielä Isi-Kipparikin varoitteli Särsön aallokoista: "Jos laitatte siellä väärin veneenne kiinni, niin kaik tavarat lentävät lattialle ja teidän paatti nousee laiturille, kun yhteysalus kaahaa siitä ohi ja tekee ne aallokot." Okei-okei... otamme asian vakavasti..." Niin ja hyvähän se on, että pitävät huolta ja opastavat - oikeastaan ihan luksusta.

Illalla oli taas pikkuveneiden kisoja sataman edustalla, mutta emme ehtineet niitä kovin tarkkaan seuraamaan, kun piti huoltaa venettä seuraavan päivän varhaiseen lähtöön.

Illalla teimme suunnitelmia ja varasuunnitelmia Kaminamin ensimmäiselle ulkomaan matkalle. Periaatteessa muut merikarhusatamat eivät ole koskaan täynnä - paikka järjestetään tulijalle aina tavalla tai toisella. Särsössä on kuitenkin varottava, että mastot eivät kolise yhteen yhteysaluksen aallokoissa ym, joten siellä on tosiaan vain muutama paikka ja jos ne ovat täynnä, täytyy mennä muualle yöpymään.

Maarianhaminaan tuli tänään hiljalleen myös Baltic ARC -kisan osallistujia. Ensimmäisenä paikalle ehtikin tuttu vene, jonka väsyneen kipparin kanssa juttelimme vähän kisafiiliksistä. Taitaa olla aika rankkaa puuhaa tuo pitkä avomerikisailu... Baltic ARC toi kyllä elämää elokuussa muuten jo vähän hiljaiseen satamaan. Veneitä tuli tasaista tahtia, kaikilla oli illalla juhlaliputus ja alkuillasta oli pienet laiturikemut.

Elokuun iltahämärän jo laskeuduttua ui hylje aivan laitureiden päätyyn puhisemaan pidemmäksi aikaa. Menin katsomaan sitä lähempää yhden ruotsalaisveneen kipparin kanssa, mutta kuvista tuli niin heilahtaneita, että ei niistä ota selvää.

Seuraavana päivänä alkaisi Kaminamin ensimmäinen ulkomaanmatka ja minulle näin etukäteen aika suureltakin tuntuva ensimmäinen avomeren ylitys Ruotsiin. Loppuviikosta on kuitenkin luvassa toivepostaus ihan muusta aiheesta: käyttökokemuksista Kaminamin 3Di-purjeista.

Jouluisaa viikkoa ja toivottavaisti saisimme vähän luntakin!