Kävimme Ruotsissa nukkumassa - kummallinen Särsö

Olin ylittänyt kunnialla avomeren Ruotsiin - saan varmaan nyt käyttää sinisiä housuja vastaavalla tavalla kuin Atlantin ylittäjät punaisia? Särsö oli erikoinen merikarhusatama Tukholman uloimmassa välisaaristossa. Saman laiturin varrella on myös ruotsalaisen Skärgårdsstiftelsenin muutama paikka. Isossa huvilassa, lähellä rantaa, vietettiin idyllistä elokuun iltaa isommalla ruotsalaisporukalla, mutta se ei siis ole enää merikarhujen käytössä. Saaren mustat lehmät joivat tyytyväisinä merivettä ja polskuttelivat aivan laiturin tuntumassa.

Näihin lehmiin liittyy liikuttava sankaritarina, joka kiertää merikarhujen keskuudessa. Kerran eräs merikarhu oli nähnyt hätääntyneen lehmän uivan rinkiä meressä Särsön tuntumassa. Eläinten suurena ystävänä hän oli lähtenyt kumiveneellään pelastamaan lehmää. Lehmä-parka oli jo aivan uupunut ja sekava, mutta mies sai aseteltua sen pään kumiveneen reunan kannateltavaksi. Vaiheikkaiden urotekojen jälkeen lehmä saatiin rantaan, missä se lyyhistyi makaamaan. Mies sai hälytettyä lehmän omistajan paikalle, joka valvoikin sitten koko yön eläimen vieressä, mutta lehmä oli liian heikko... Sniif... Olen muuten kuullut tarinan tältä sankarilta itseltään, joten se on tosi.

Särsössä karhuilla on pieni maja ja oma sauna.

Sauna sijaitsee rehevän tammimetsän keskellä, jonka pohja on täynnä kukkia. Eräs tuttu pariskunta oli ollut täällä kielojen kukkimisen aikaan ja uskon, että täällä olis silloin entistä kauniimpaa - aivan satumaista!

Särsö on ainoa merikarhusatama, joka on täynnä kun siellä on viisi venettä. Nämä neljä venettä parkkeerataan lahden puolelle laituria, väylän puolelle ei ole mitään asiaa. (Kuten Isi-Kippari varoitti: "Jos te parkkeratte veneenne väärälle puolelle laituria ja se yhteysalus tulee, niin teidän paatti lentää siihen laiturin päälle!") Useita kertaa tunnissa väylän puolella suhaavat yhteysalukset nostavat vakuuttavan komeat aallot. Ruotsalaisilla on todella nopeat yhteydet saaristossakin ja siitä hyvästä vesi lentää ja aallot paiskovat rantoja. Yksi yhteysalus kulkee myös Särsön saareen, aivan karhulaiturin taakse, mutta onneksi se tuli pysäkilleen huomaavaisen varovasti, joten siitä ei ollut vaaraa, ellei juuri samalla hetkellä ole rantautumassa tai lähdössä.

Sen sijaan tuolla väylällä mennään yhteysaluksilla lähes luotijunan vauhtia ja sitä seuraavat aallot keikuttivat veneitä sekä kohti taivasta ja pohjaa, että sivulta-sivulle.

Siksi viisaat merikarhut ovat tehneet parkkeeramiseen selkeät ohjeet: jokainen poiju on numeroitu ja keula pitää kiinnittää laituriin saman numeron kohdalle. Veneet ovat silloin reilusi vinottain rivissään, eivätkä mastot kolise yhteen. Jännä juttu oli se, miten eri tavalla kaikki illan viisi venettä heiluivat aalloissa. Yksi keinui mahdottoman pitkään ja hurjasti sivusuunnassa. Siinä paatissa oli ihan turha yrittää pitää mitään pöydillä. Kaminami oli ainoa, joka liikkui lähinnä ylös alas, mutta ei keinunut sivuttain juuri lainkaan. Mies selitti, että kevyt hiilikuitutakila ja siro köli pikkuperäsimineen eivät tuoneet samalla tavalla momenttia keikuntaan kuin perinteisempien matkaveneiden takilat ja kölit. Kerrankin muut olivat Kaminamia villimpiä. Vene kannattaa jättää vinoparkissakin kauas laiturin reunasta, muuten voi ankannokka, tikkaat tai meillä pröötin pää sanoa rits-räts, kun aallot tulevat.

Ei sitä iltaa siinä paljoa jäänyt nautittavaksi pitkähkön purjehduspäivän jälkeen. Siinä se meni sateessa ja tyrskyissä kastuneita kamppeita ja Kaminamia kuivatellessa. Pilsseistäkin piti kauhoa vettä. Olimme taas niin kauhean nälkäisiäkin, että itselleni jäi sellainen mielikuva että hotkimme nopsaan valmistuneen tofuwokin kuin koirat lautasilta mitään puhumatta tai toisiamme katsomatta. En ole ihan varma käytinkö edes haarukkaa ja veistä tai muistinko hengittää kertaakaan. Lämmin alkuilta keräsi iltaa kohden vähän pilviä.

Mies oli huomannut tänään merellä, siinä kohtaa kun tuuli reippaammin, että hänen "merijalkansa" kaipaa aallokkotreeniä. Merijalka tarkoittaa siis kykyä liikkua veneessä hallitusti, aallokoissa automaattisesti joustaen, niin että ei tule niitä töksähtelyjä. Näköjään kerran hankittuakin taitoa täytyy ylläpitää.

Nukuimme yömme Ruotsissa hyvin ja aamulla lähdimmekin jo aikaisin matkalle takaisin Maarianhaminaan. Ne yhteysalukset muuten aloittivat jo seitsemältä aamulla (Ruotsin aikaa) tsunami-porskutukset tuossa väylällä, mutta onneksi ne eivät kulkeneet yöllä.

Mukavaa alkanutta vuotta ja loppiaisviikkoa!