Marraspurjehduksella ennätysvauhtia

Lauantaiksi tuli kuin tulikin kelpo keli Kipparin synttäripurjehdukselle ja samalla elämäni ensimmäiselle marraspurjehdukselle. Kotisatamassa oli Kaminamin lisäksi vielä yhdessä purjeveneessä purjeet paikallaan, mutta sekin oli siirtynyt jo nosturin viereen. Taisimme olla tällä kertaa Ajolan purjehtijoista viimeiset vesillä.

Laitureilla oli kalamiehiä nostelemassa kuhisevista kalaparvista saalista. Myös kotivesien hylje tuli laitureiden viereen lounaalle. Kalamiesten mukaan tätä on tapahtunut aiemminkin. Totesin taas kerran, että hylkeen hengitystauko kestää täsmälleen yhtä kauan, kuin kameran hakeminen ja virittäminen. Missasin kaksi mahdollisuutta. Vaikka joimme vielä ennen lähtöä kaakaotkin kannella ja kamera oli valmiina sylissäni - en saanut uutta kuvausmahdollisuutta.

Nostimme peruspurjeet ylös ja laitoimme synttäriohjelman käyntiin. Aamupäivän harmautta kirkastivat auringon pilkistely, monimuotoiset pilvitarhat ja mahdollisesti myös onnittelulauluni.

Kukaan ei enää oikein muista kuinka monta vuotta Kippari täyttää, ei kai sillä niin väliäkään. Joka tapauksessa olemme molemmat jo vanhoja (sydän-)käpyjä.

 

Polaarikäyrät, eli purjeveneen tavoitenopeustaulukot, olivat tänään ensimmäistä kertaa kokeilussa. Kippari mukautti vähän isomman mutta saman tapaisen veneen, eli Archambault M34:n polaarikäyrät Kaminamille pudottamalla aluksi 10 % sen tavoitenopeuksista.

Kaminamin nopeutta suhteessa tavoitenopeuksiin seurasimme istumalaatikossa prosenttilukuina tabletin näytöltä. Keli oli tänään puuskainen ja välillä Kaminami kulki yli tavoitenopeuksien ja toisinaan alle. Luovilla ongelmaa aiheutti se, että taulukko loppui liian aikaisin jos purjehdimme optimikulmaa ylemmäs. Taulukkoa on sen jälkeen jatkettu laajemmalle alueelle, sillä varaa tarvitaan mm. tuulensuunnan vaihtelun vuoksi. Mittareita on kuvattu purjehdusten aikana pitkin kesää - ja tänäänkin - jotta saamme tarkistuspisteitä Kaminamin todellisesta suorituskyvystä. Lisäksi meillä on työstettävänä purjevalintataulukko, joka auttaa ennakoimaan tulevien osuuksien purjevalintaa.

 

 

Mies keskittyi nauttimaan numeroistaan ja minä pinnasin. 31 mailin lenkille mahtui kaikenlaisia osuuksia. Luovilla ei tarvinnut kuitenkaan mahdottomasti kippailla, sillä tuuli jäi sellaiseen 5-7 m/s. Lämpöäkin oli vielä + 8. Mikäs siinä oli lipuessa. 

 

Syksyn päiväpurjehduksilla olemme huomanneet, miten jokainen painokilo veneessä vaikuttaa vauhtiin. Sen jälkeen kun heivasimme asumismukavuudet veneestä, niin Kesämökki-Kaminami päivittyi Sport-Kaminamiksi. Myös se, että toinen meistä liikkuu veneessä vaikuttaa heti tuntumaan. Harkitsen nyt vakavasti varren sahaamista hammasharjastani ym. painonpudotuskeinoja ensi kaudelle.

 

Lauantaina ei tarvinnut enää ihastella saariston ruskaa - lehtipuut olivat paljaina. Myös joutsenperheet olivat häipyneet kaikista tutuista poukamista. Yhtään purjevenettä emme enää merellä nähneet, moottoriveneitäkin vain kaksi. Aurinko kulkee jo matalalla ja sen iltavuoro on lyhentynyt käsittämättömän paljon viikon aikana ja talviaikaan siirryttyä. 

 

 

 

Puolivälin jälkeen pääsimme nostamaan myötätuulen genaakkerin, Lumikin. Ajattelimme, ettei tuuli riittäisi tänään ennätysten rikkomiseen, mutta olisihan siitä silti hupia. Istumalaatikon lattia täyttyi värikkäistä synttäriserpentiineistä, kun saimme vielä genaakkerinkin skuutitkin mukaan. Näyttää "vähän"sekavalta, mutta kaikella on paikkansa ja yllättävää kyllä - toimii näinkin kun köysien huomioiminen iskostuu selkäytimeen.

 

Oi Lumikki - suosikkipurjeemme - 125 m2 valkoista vauhdin potentiaalia. Laskettelimme mukavasti lämpimässä myötäisessä ja sitten pääsimme kauan odotetulle sivutuuliosuudelle...

Tuuli voimistui mukavaan puuskaan, jonka saimme vieläpä optimaalisesta kulmasta. Edellinen ennätyksemme oli heinäkuulta: 9,27 kn.  Nyt seurasimme silmä kovana nopeusmittaria: saisimmeko vihdoin 10 kn rikki? 9,5 - 9,8 - 10,4 - jjeeee, se on siinä! Mutta mitämitä: 10,7 - 10,9 - 11,00 ja lopulta 11,2 kn! Tuulta oli tuolloin 8 m/s ja tosituuli noin 130 astettta. Uusi ennätys peittosi kevyesti edellisen, nyt mentiin jo lähes 3 kn yli Kaminamin runkonopeuden!

Peräaaltokin oli hienon näköinen siinä vauhdissa. Vesi kohisi ympärillä niin, että tuntui melkein kuin olisi ollut moottoriveneessä. Ei siinä malttanut hakea järkkärikameraa - napsi vaan nopsaan muutaman kuvan kännykällä ja nautti tuulen, veneen ja miehistön tiimityöstä.

Kaminami ja Lumikki eivät olisi voineet parempaa synttärilahjaa antaa Kipparilleen. Mies oli niin onnellinen, että katsellessani sitä riemuhyppelyä pelkäsin hänen lähtevän lentoon. Olihan se hieno hetki myös pienen wanna be Merenneidon elämässä, vaikka genaakkerihupia oli koko purjehduksesta vain 25 kaunista minuuttia. Kotimatka menikin sitten leppoisammin.



Purjehduksen jälkeen tyhjensimme Kaminamista katsastusvarusteetkin. Mies irrotti viikonloppuna myös purjeet ja Kaminamille on tilattu nosto tälle viikolle. Nyt on hyvä hetki. Tämän viimeisen purjehduksen jälkeen olemme valmiita luovuttamaan, vaikka vain pari viikkoa sitten se olisi aiheuttanut ainakin itselleni itkua ja suurta eroahdistusta. Uskallan melkein sanoa, että Kaminami on monestakin syystä parasta, mitä elämässämme on vähään aikaan tapahtunut.

 

 

Sunnuntaina juhlimme vähän synttäreitä kotona. Sain antaa Kipparille lahjani, jota olen työstänyt melkoisella urakalla, jotta se ehti tähän ajankohtaan: muhkea kuvakirja Kaminamin ensimmäisestä kaudesta. Kiva se on olla jotain hypisteltävääkin, vaikka muistoja on säilötty talvipäivien varalle tänne blogiinkin. Ah mikä päätös ensimmäiselle omalla veneellä perhepurjehditulle kaudelle. Toisaalta... ilmassa on jo uutta jännitystä... hihhhihhiiii.... 

Talviajan ensipurjehdus ja kotisataman hiljaisuus

Sunnuntaina Suomi siirtyi talviaikaan ja pimeä tulee illalla yhä aikaisemmin. Me aloitimme talviajan pienellä päiväpurjehduksella. Kotisatamassamme oli hiljaista ja Kaminami näytti yksinäiseltä laiturissaan. Ajolanrannassa on noin 130 venepaikkaa. Sunnuntaina oli Kaminamin lisäksi kuitenkin enää viidessä vedessä olevassa purjeveneessä purjeet paikallaan.

Sunnuntainakin oli lähes 10 astetta lämmintä ja tuuli oli heikentynyt perjantain tuiverruksista.

Omaa luffea meillä ei ole, mutta usein juuri kotisatamassa tapaa jonkun ystävällisen laivakoiran, joka tulee iloisena luokse rapsuteltavaksi. Sunnuntaina meinasin saada märkiä suukkojakin.

Superhyvien kanelipullien kahvila Aava on sulkenut tältä kaudelta, mutta jotenkin sen terassi on viehättävä syksylläkin. Huoltotiloissa poiketessani muistelin tuoreen pullan ja kahvin tuoksua.

Merellä tuuli pysytteli 3-5 m/s välillä, alkuun allekin sen.

Puuhasimme siinä venettä purjehduskuntoon niin omiin hommiimme keskittyneinä, että saimme kumpikin edellisyön sadevedet isopurjeen laskoksista sisään kauluksiimme. Hihhihh... todellista amatöörimäisyyttä.

Aurinko ei montaa kertaa pilkistellyt, mutta maisemat olivat kauniita pehmeän harmaassakin valossa. Oi jos olisin taitavampi kuvaaja, niin saisin sen rentouttavan seesteisen tunnelman paremmin tallennettua. Oikein tunsin, miten endorfiinit tulivivat kehossa.

 

 

Löysin leppoisalle kelille sopivan lepotuolimaisen paikan sivukannelta, käsinojana barduunan vinssi. Bongailin sieltä kotivesien hylkeitä. Teimme tänään kaksi havaintoa suloisista sukkuloista. Se saattoi olla samakin hylje kahteen kertaan. Ihan sama - aina se ilostuttaa. Tämä on ollut ennätyshyvä hyljebongauskausi - olen jopa seonnut jo laskuista. Pyöriäisbongaukset sentään muistan: edelleen nolla.

 





Alkumatkan seilasimme fokalla sivuvastaisessa tuulessa ihan mukavaa yli 7 solmun vauhtia.

Paluumatkalle nostimme ensin pikkugenaakkerin. Tuuli kuitenkin kääntyi ja hiljeni sen verran, että päätimme alkaa vähän hosumaan. Eihän sitä tiedä, vaikka tämä olisi syksyn viimeinen purjehdus...

Vaihdoimme Pandan Lumikkiin, isoon myötätuulen genaakkeriin, ja johan tuli vauhtia.

Kun aiemmin yritimme saada aina "päivän kasit", niin nyt tyhjällä veneellä on tavoitteena saada "päivän ysit" rikki. Perjantaina yhdeksän solmun nopeus ylittyi pienillä purjeilla kovemmassa tuulessa, nyt sunnuntaina isoilla purjeilla pienessä tuulessa. Päivän paras vauhti saavutettiin lähellä kotisatamaa 6,5 m/s puuskassa: 9,12 solmua. Sen jälkeen vähän harmitti laskea purjeet ja käynnistää kone, sillä toinenkin vauhtipuuska olisi ollut tulossa. Suuntasimme kuitenkin kesken hauskan menon kotisatamaan. Hyvänä puolena oli, että ehdimme kotiin kivasti ennen sumun tihentymistä ja hämärän laskeutumista.

Matkan aikana sanoitin uudelleen Meiju Suvaksen retrohitin: Tää onnea on. (Jos biisi ei syöpynyt jo 80-luvulla tajuntaasi, pääset kertaamaan sen YouTubesta tästä) Uuden sanoituksen pointti on, ettei se syyspurjehdus aina niin hehkeää ja ole, mutta silti se on jollain tavalla aivan ihanaa!

"On kelmeät tuulet - tää onnea on,

ja räkäiset huulet - tää onnea on,

ja jokainen kerta - tää onnea on,

kun seilaan mä merta - tää onnea on.

On täyttynyt toivomus,

vene ja purjehdus.

Ooo-o, tahdo en muuta...

Ooo-o, tää onnea on!"

 

Tää onnea on,

Tää onnea on.

 

Kun tyrsky suolainen hyytää,

ja tuuli tuivertaa selkää.

On seilaaja huoleton,

untsikka lämmin on.

Ooo-o, räkäiset huulet,

Ooo-o, tää onnea on!"

Jos sää sallii, yritämme lähteä vielä ensi viikonloppuna Kipparin synttäripurjehdukselle. Jos sää ei salli, on näiden tämän viikonlopun ekstra-lenkkeilyjen jälkeen jo helpompaa luovuttaa vene talvisäilöön. Toivon kipinä kuitenkin hehkuu.

Vauhtia myrskypurjeilla

Karkasimme viime perjantaina sittenkin merelle. Niin - meidän piti päättää kausi ja vene oli jo tyhjennetty kaikista muista, paitsi katsastusvarusteista ja purjeista. Jätimme siis tarkoituksella pienen mahdollisuuden päiväpurjehduksille. Perjantaina tuuli saariston suojissakin 9-10 m/s ja puuskissa 11-12 m/s. Mikä oivallinen päivä siis testata ensimmäistä kertaa myrskyfokkaamme ja nauttia tuulen ujelluksesta, aaltojen keinutuksesta ja tyrskyistä. Alkumatkan harmautta piristi myrskyfokan ORC-turvallisuussääntöjen mukainen oranssi väritys.

 

Seilasimme ihan minimipurjeilla: 8,5 m2 myrskyfokan kaverina oli isopurje 2-reivissä, mikä vastaa useimpien veneiden 3-reiviä (meillä on vain kaksi reiviä isossa). Tuulenvoimakkuuden ohella toinen syys minipurjeisiin oli se, että vesipainotankit eivät olleet enää talvityhjennyksen jälkeen käytössä ja miehistömme yhteispaino jää tosiaan 130 kiloon. Pohjakin on tietysti jo likainen, mutta toisaalta vene oli tyhjennetty irtaimistosta, eli oli kisapainiossaan. Odotimme jännityksellä mihin vauhtiin pääsisimme.

Hetkittäin oli leppoisampaa ja silloin kun mentiin kovempaa, ei vene kuitenkaan juuri kallistellut. Näillä purjeilla se kippasi aika harvoin edes 20 asteen yli.

Sää kirkastui, saimme välillä mukavaa puuskaa ja taas mentiin. 

Oli aivan mahtavaa: vene kulki niin keveästi!

Sitten saimme energisen 12 m/s sivutuulipuuskan ja tuijotimme jännittyneinä nopeusmittaria. 8,8 - 8,9 - 9,0... ja lopulta 9,25 solmua! Siis myrskypurjeilla! Vähän harmitti, että juuri tuolla hetkellä sattui olemaan autopilotti päällä, joten ei ehtinyt kikkailemaan muutamaa kymmenystä lisää vauhtia, jotta olisimme saaneet virallisesti sen heinäkuisen genaakkeripurjehduksen 9,27 enkan rikki. Toisekseen, olisimme pärjänneet varmasti vähän isommallakin purjealalla, 1-reivi isossa olisi riittänyt. Mutta oli se silti mahtavaa! 

Sen jälkeen olimme pahasti sailinghigh:ssa ja analysoimme tapahtuneen joka vinkkeliltä onnen hehkuessa kasvoiltamme. Hihkuimme ja nauroimme. 

Toinen mahtava juttu perjantaina oli sää. Oli kerrankin vähän aallokkoa sisäsaaristossa, tuuli ulvoi ja pärskeitäkin lensi. Yksi ämpärillinen merivettä lensi kaaressa avoimesta luukusta hyttiinkin. Oi vau... oli ihanaa...

 

Tämä päivä antoi itselleni rohkeutta lähteä tuollaiseen 10-12 m/s tuuliinkin, kun huomasi että pärjäämme riittävän pienillä purjeilla ihan hyvin. Vene kulki kevyesti yli 8 solmua ja pysyi helposti hanskassa. Normaalisti käytössä olisivat vielä vesipainotankitkin.

Myrskyfokka ei ole itseskuuttaava, kuten normaali 3Di aramidi-dyneema -fokkamme. Jos hankimme erillisen kisafokan, siitäkin tulee samoilla ratkaisuilla skuutattava kuin myrskyfokka. Alla kuvat systeemistä (harmaat köydet ovat fokan skuutit, musta-harmaat kannella ristiin kulkevat köydet ja renkaat säätelevät fokan skuuttauspistettä).

Päivä oli ihana, niin ihana, että olin ihan pala kurkussa onnesta. Onneamme lisäsi osaltaan kiitollisuus siitä, että pääsimme sittenkin vielä kerran "kauden päätöksen" jälkeen merelle.

Kotiin päin luoviessa tuuli keveni hieman ja purimme isopurjeesta 2-reivin. 1-reivilläkin pääsimme vielä mukavaa 6-6,5 solmun luovivauhtia. Nousukulma jäi tosin vähän huonoksi, sillä purjeet olivat edelleen liian pienet suhteessa heikentyneeseen tuuleen. Ei se iloa silti latistanut. 31 mailin lenkki taittui 4 1/2 tunnissa. Matkalla näimme vain yhden purjehtivan purjeveneen ja muutamia moottoriveneitä.

 

Oi mikä päivä! 

Kaminamin salonki: ruokailua, kotoilua ja navigointia

Askel keulahytistä taaksepäin ja olemme Kaminamin salongissa. Sinisellä alcantara-tyyppisellä kankaalla verhoillut soffat teetettiin samaisessa Venetexissä, jossa myös patjat valmistettiin. Salonkia hallitsee taittopöytä, jonka suuruus vähän yllättikin meidät. Pöydän pituus on nimittäin 150 cm ja leveys avattuna 134 cm leveämmästä ja 81 cm kapeammasta päädystä. Kaikkien sisätilojen yksityiskohtien simulointiin kotioloissa ei riittänyt suunnitteluvaiheessa aikaa ja intoa. Mutta on tuosta pöytäalasta toisaalta ollut jo hyötyäkin.

Tämän ensimmäisen kauden aikana sohvilla on nojailtu irtotyynyihin, mutta makkaranmalliset selkänoja-pötkylät ovat kuulemma valmistuneet ja ne asennetaan ensi kaudelle. Sohvan yllä, loosin katossa on koteloitu led-valolista. Kuten kuvasta näkyy, kaikkiin laipioihin jätettiin tuo hiilikuitupinta näkyviin.

Salongissa istumme ruokailemassa melko kaukana toisistamme. Pöydän yllä on suunnttavat led-spottivalot.

Toisaalta pöydän keskelle mahtuu hyvin tarjoiluastioita, kynttilälyhtyjä ja radio. 

Emännän paikka on hellan ja... No siis köksän puoleisessa kulmassa, josta yltää nousematta sieppaamaan esimerkiksi pannun liedeltä.

Pöydän ääreen mahtuu kuusi sohville ja tarvittaessa vielä päätyihin kaksi lisää. Tuskin koskaan tarvitsemme koko kapasiteettia.

 

 

Paperiset led-lyhdyt hankin salongin kattoon muinaistulien yöksi. Niistä on ollut iloa sen jälkeenkin aina silloin tällöin. 

 

 

Salongissa kotoillaan. Joskus lueskellaan sohvilla, toisinaan keulassa. Sohvilla on tullut myös katsottua joku leffa.  

Purjehduksen aikana pöydän pääty toimii navigointipöytänä ja radioasemana. Läppärille valmistettiin hiilikuitunen kotelokin, mutta sen viimeistely tietokoneen kiinnittämisen välineeksi pöytään jäi Englannissa kesken. Kone on kuitenkin pysynyt hyvin paikoillaan liukuestemuovin ja kuminarun kanssakin, vaikkei se olekaan kovin nätti ratkaisu. Pöydän päädyssä on mm. VHF, valokatkaisijat, pistorasia ja säilytystilaa pikkutavaroille.

 

Uusi Loisto -navigointiohjelmassa saa säädettyä tällaisen kaksoisnäytön, jolloin suurennetun puolen näkee aika hyvin veneen luukultakin kurkkaamalla. Lisäksi kannella on toisena käytössä vedenpitävä Sonyn tabletti. Paperikartta on tarvittaessa tuossa sohvalla tai pöydän toisessa päädyssä. Talven aikana pitäisi saada vielä VHF:n DSC ja gps sekä AIS ja karttaohjelma keskustelmaan keskenään.

 

 

Kaiken kaikkiaan meillä ei ollut tarvetta väliseinille. Yhtenäinen tila on tuntunut mukavalta ratkaisulta: on avaramman oloista ja ollaan koko ajan "yhdessä", vaikka toinen loikoilisi keulassa lukemassa ja toinen laittaisi ruokaa.