Talviajan ensipurjehdus ja kotisataman hiljaisuus

Sunnuntaina Suomi siirtyi talviaikaan ja pimeä tulee illalla yhä aikaisemmin. Me aloitimme talviajan pienellä päiväpurjehduksella. Kotisatamassamme oli hiljaista ja Kaminami näytti yksinäiseltä laiturissaan. Ajolanrannassa on noin 130 venepaikkaa. Sunnuntaina oli Kaminamin lisäksi kuitenkin enää viidessä vedessä olevassa purjeveneessä purjeet paikallaan.

Sunnuntainakin oli lähes 10 astetta lämmintä ja tuuli oli heikentynyt perjantain tuiverruksista.

Omaa luffea meillä ei ole, mutta usein juuri kotisatamassa tapaa jonkun ystävällisen laivakoiran, joka tulee iloisena luokse rapsuteltavaksi. Sunnuntaina meinasin saada märkiä suukkojakin.

Superhyvien kanelipullien kahvila Aava on sulkenut tältä kaudelta, mutta jotenkin sen terassi on viehättävä syksylläkin. Huoltotiloissa poiketessani muistelin tuoreen pullan ja kahvin tuoksua.

Merellä tuuli pysytteli 3-5 m/s välillä, alkuun allekin sen.

Puuhasimme siinä venettä purjehduskuntoon niin omiin hommiimme keskittyneinä, että saimme kumpikin edellisyön sadevedet isopurjeen laskoksista sisään kauluksiimme. Hihhihh... todellista amatöörimäisyyttä.

Aurinko ei montaa kertaa pilkistellyt, mutta maisemat olivat kauniita pehmeän harmaassakin valossa. Oi jos olisin taitavampi kuvaaja, niin saisin sen rentouttavan seesteisen tunnelman paremmin tallennettua. Oikein tunsin, miten endorfiinit tulivivat kehossa.

 

 

Löysin leppoisalle kelille sopivan lepotuolimaisen paikan sivukannelta, käsinojana barduunan vinssi. Bongailin sieltä kotivesien hylkeitä. Teimme tänään kaksi havaintoa suloisista sukkuloista. Se saattoi olla samakin hylje kahteen kertaan. Ihan sama - aina se ilostuttaa. Tämä on ollut ennätyshyvä hyljebongauskausi - olen jopa seonnut jo laskuista. Pyöriäisbongaukset sentään muistan: edelleen nolla.

 





Alkumatkan seilasimme fokalla sivuvastaisessa tuulessa ihan mukavaa yli 7 solmun vauhtia.

Paluumatkalle nostimme ensin pikkugenaakkerin. Tuuli kuitenkin kääntyi ja hiljeni sen verran, että päätimme alkaa vähän hosumaan. Eihän sitä tiedä, vaikka tämä olisi syksyn viimeinen purjehdus...

Vaihdoimme Pandan Lumikkiin, isoon myötätuulen genaakkeriin, ja johan tuli vauhtia.

Kun aiemmin yritimme saada aina "päivän kasit", niin nyt tyhjällä veneellä on tavoitteena saada "päivän ysit" rikki. Perjantaina yhdeksän solmun nopeus ylittyi pienillä purjeilla kovemmassa tuulessa, nyt sunnuntaina isoilla purjeilla pienessä tuulessa. Päivän paras vauhti saavutettiin lähellä kotisatamaa 6,5 m/s puuskassa: 9,12 solmua. Sen jälkeen vähän harmitti laskea purjeet ja käynnistää kone, sillä toinenkin vauhtipuuska olisi ollut tulossa. Suuntasimme kuitenkin kesken hauskan menon kotisatamaan. Hyvänä puolena oli, että ehdimme kotiin kivasti ennen sumun tihentymistä ja hämärän laskeutumista.

Matkan aikana sanoitin uudelleen Meiju Suvaksen retrohitin: Tää onnea on. (Jos biisi ei syöpynyt jo 80-luvulla tajuntaasi, pääset kertaamaan sen YouTubesta tästä) Uuden sanoituksen pointti on, ettei se syyspurjehdus aina niin hehkeää ja ole, mutta silti se on jollain tavalla aivan ihanaa!

"On kelmeät tuulet - tää onnea on,

ja räkäiset huulet - tää onnea on,

ja jokainen kerta - tää onnea on,

kun seilaan mä merta - tää onnea on.

On täyttynyt toivomus,

vene ja purjehdus.

Ooo-o, tahdo en muuta...

Ooo-o, tää onnea on!"

 

Tää onnea on,

Tää onnea on.

 

Kun tyrsky suolainen hyytää,

ja tuuli tuivertaa selkää.

On seilaaja huoleton,

untsikka lämmin on.

Ooo-o, räkäiset huulet,

Ooo-o, tää onnea on!"

Jos sää sallii, yritämme lähteä vielä ensi viikonloppuna Kipparin synttäripurjehdukselle. Jos sää ei salli, on näiden tämän viikonlopun ekstra-lenkkeilyjen jälkeen jo helpompaa luovuttaa vene talvisäilöön. Toivon kipinä kuitenkin hehkuu.