Kaminamin ensipurjehdus

Tätä on odotettu ja eilen se tapahtui: Kaminamin ensipurjehdus! Mieli oli odottava ja vähän jännittikin - varsinkin large-peppuisen veneen lähtö ja rantautuminen. Nyt ensimmäisellä kerralla mies oli näissä tilanteissa pinnassa ja minä hyppelin assistenttina. Sormet ovat kaiken fiksailun ja siivoilun jälkeen molemmilla kipeänä ja omani vielä täynnä haavoja, joten helteelläkin tarvittiin suojahanskoja.

Vaikka tällä hetkellä vain osa mittareista toimii ja sitä sun tätä on vielä kesken, päätimme lähteä lähivesille pienelle lenkille, keveisiin tuuliin. Koneajon aikana totesimme, että vene kulkee suosituskierroksilla ja leppoisissa olosuhteissa mukavaa seitsemän solmun matkavauhtia. Kaminamin perästä tuli namia (siis suomeksi aaltoa).

Olimme molemmat melko muikeina. Mies oli pinnassa vain lähdön ja rantautumisen, muuten hän trimmasi purjeita ja viritteli juttuja.

Minä otin pinnan haltuun ja täytyy sanoa että viime kesän pikkuisten 606-veneiden jatkopinnauskokemusten jälkeen tämä Spinlockin jatkopinna on aivan loistava (samoin kuin tämän veneen puomin korkeus ja istumalaatikon tilat)! Vähemmän pyllerrystä ja flipperikuulan elämää siis odotettavissa.

Alkuun vähän koneajoa. Keulassa flegmaattisesti loikoileva harmaa "jättietana" on st-fokan kansipussi.

Sitten isopurjeen nosto. Kaikki fallit tulevat hytin katon vinsseille.

Isopurjeeseen asennettiin samalla reiviköydet ja läpilattojen kireyksiä säädettiin.

Se on siinä! Lakkasi muuten saman tien nolottamasta tuo purjeen töpötoppikin, sillä Kaminami on oma mussukka vaikka töpönäkin.

Fokkakin nostettiin ylös.

Kaminami kulki keveästi hiljaisellakin sivutuulella. Kun tuulta saatiin hetkeksi lisää (noin 10 solmuun) oli vauhti nopeasti jo 7 solmua (GPS:n mukainen SOG). Hykertelimme tyytyväisinä: Kaminami otti pienestäkin lisätuulesta heti kaiken ilon irti! Meinasin vanhasta tottumuksesta antaa ohjastamalleni olennolle taputuksen kaulalle kehujen kera, mutta en löytänyt sitä sopivaa taputuspaikkaa.

Vene teki kevyessäkin tuulessa mukavaa peräaaltoa. Vesipainolastit toimivat nyt moitteettomasti, mutta esimerkiksi autopilotti ei ole vielä käyttökunnossa. Tämä pieni, noin yhdeksän mailin ensipurjehdus oli täynnä elämyksiä ja oivalluksia.

Kotisatamassa purin onnentunnetta kehittämällä uutta lajia, tankotanssimaista vanttitanssia. Oli hauskaa niin kauan, kunnes mies torui, ettei hiilikuituvantin dyneemakuorta saa kauheasti kiertää. Jätän vanttitanssin jatkokehittelyn nyt teille, joilla on siihen sopivat vaijerivantit veneissänne ;)

Sain jo nyt pienen käsityksen Kaminamin persoonasta. Se taitaa muistuttaa luonteeltaan elämäni tärkeintä heppa-ystävää, jonka kanssa tein vuosia töitä. Se heppa otti pienenkin tuulenpuuskaan haasteena laukata vielä vähän kovempaa ja jokaisen pienen maassa olevan lätäkön mahdollisuutena hypätä - silkasta ilosta.

Unelmoitu lukuhetki ja eka lounas veneessä

Laitan edelleen prosessissa olevasta veneestämme sisätilojen sightseeing -postauksen hieman myöhemmin. Tässä kuitenkin päivän onnelliset tunnelmat, kun pääsin viettämään kauan haaveilemani pienen kaffe- ja lukuhetken keulahytissä. Veimme eilen patjat pinkkeine Zipitteineen sekä tyynyt keulaan.

 

 

Kahvin join tietysti lempi-Muumistani ja lukemisena oli keveitä kesälehtiä. Tuossa uusimmassa Oliviassa vilahtaa muuten blogaaja-kollega (Kuinka purjehtijaksi tullaan-blogin) Norppa :)

 



Tänään söimme myös ekan lounaan veneessä oikein pöydässä ja lautasilta, sämpylöiden ynnä muun vauhdissa hotkittavan sijaan. Ensin katoimme salaatit pöydän leveään päähän, mutta sitten iski ikävä toista...

...joten liu'utimme ateriat pöydän kapeaan päähän, niin johan oli kotoisampaa. Joo, olimme nähneet veneen piirustukset moneen kertaan ja aikoja sitten, mutta mittasuhteet alkavat hahmottua vasta nyt. Onneksi yllätykset tilojen avaruuden suhteen ovat olleet positiivisia.

Pitäisi muuten hankkia soma ja kätevä radio, joka myös kuuluisi. Tuo maston vieressä näkyvä soma valkoinen radio (hankittu Thuumas Lediinistä tai vastaavasta ruotsalaisesta rautakaupasta) rätisee enemmän kuin kuuluu... Olisiko kellään vinkkejä?

Kastejuhlaa ja vähän etymologiointia

Lauantaina vietimme veneen kastejuhlaa ja siinä sivussa vähän teräshääpäiväämme. (Miksei muuten hääpäivien listoista löydy hiilikuituhääpäivää?) Juhlapäivän aamu alkoi veneen fiksailulla ja siivoskelulla ja siitä siirryimme saumattomasti vastaanottamaan vieraamme. Arktinen pohjoistuuli  vihelsi lauantainakin, mutta onneksi aurinko paistoi juuri kastejuhlien aikana. Alla on Isi-Kipparin ottama ensimmäinen perhekuva meistä babyn sylissä.

"Kastamme sinut Kaminamiksi ja toivomme suotuisia tuulia" Koko pullollinen pinkkiä kuohuvaa valutettiin Kaminamin keulaan.

Nyt on mukava avata hieman tuon japaninkielisen nimen taustoja, sen etymologiaa. Nimen alkuosa "Kami" on ehkä tutuin sanasta 'kamikaze', joka on useimmiten suurpiirteisesti suomennettu 'jumaltuuli'. "Kamin" käsite on peräisin shintolaisuudesta ja se tarkoittaa jumalallista laajasta näkökulmasta. Sana voidaan kääntää myös pyhäksi, kunnioitetuksi, sielukkaaksi tai erityiseksi arjen ominaisuuksien yläpuolelle nousevaksi. Veneemme nimessä "kami" viittaa luonnon ilmiön ("nami") pyhään kami-ominaisuuteen. "Kamilla" on aina oma sisäinen voimansa, joka voidaan jakaa aggressiiviseen (aramitama) ja rauhalliseen (nigitama) puoleen, kuten yang ja yin. Venemme tulevat koristeteippaukset (ne jo aiemmin mainitut toteemieläimet) ilmentävät näitä kahta "kamin" aspektia.

"Nami" on kaikille tuttu mm. sanasta 'tsunami', joka tarkoittaa sanatarkasti satama-aaltoa. Nami on siis aalto ja koko veneen nimi jotakuinkin "pyhä aalto". Veneellä odotetaan olevan kyky plaanata aalloilla, joten toivotaan että "nomen est omen" - nimi olisi myös enne. Todennäköisesti veneestämme löytyy sekä aggressiivista ja vauhdikasta voimaa, että lempeitä, keveitä ja suojelevia ominaisuuksia.

Tämän valtavan venevietin vallassa edes juhlimiseen keskittyminen ei suju normaalilla 120 prosentilla. Niinpä arvon kutsuvieraat Äiti-Kippari ja Isi-Kippari joutuivat tyytymään eines-tyyppisiin tarjoiluihin: juustoja viikunahillon, keksien ja rypäleiden kera, pieniä lohipasteijoita, sekä makeina herkkuina valmiita minisuklaaleivoksia ja vaahtonameja. Tuo rosé-samppanja oli erinomaista. Saimme senioreilta loistavia kokonaisvaltaisia neuvoja tähän elämäntilanteeseen, jonka he ovat itse käyneet läpi vuosia sitten omaa kisoissakin menestynyttä "perhevenettä" rakennuttaessaan. Lisäksi Isi-Kippari ilmoittautui tulemaan jatkossakin avuksi veneen fiksailussa aina kun suinkin tarvitaan. Paremmin eivät siis voisi asiat olla - olen taas kerran syvästi kiitollinen elämälle.




Samalla avasimme ruokapöytämme ensimmäisen kerran kokonaan auki - nyt sen vasta tajusi kuinka valtava se on! Leveästä päästään se on 134 cm, kapeammastakin vielä 81 cm leveä ja pituutta pöydällä on 150 cm. Aiemmin jo huomasimme, että minähän mahdun vaikka nukkumaan noilla salongin sohvilla. Nyt jälkikäteen ajatellen pienempikin pöytä olisi riittänyt. Toisen sohvan tilalle olisi voinut laittaa jotain muuta (kaappeja ja/tai erillisen navipöydän) ja jättää pöydän toisen levikkeen pois kulkuväyläksi. Jäävää sohvaa olisi voinut kaartaa vähän kulmamalliin, jolloin siihen olisi mahtunut vielä 4-5 henkeä. Mutta ei isosta pöydästä haittaakaan ole; pääty on myös navigointipöytämme joten mahtuupa isotkin kartat auki vaikka tietokone on päädyssä käytössä. Sitä paitsi nykyinen symmetria miellyttää silmiämme.

Saimme kastelahjaksi viesti-/juhlaliput. Taas uusia opeteltavia juttuja siis :)

Nyt täytyy totutella kutsumaan venettä KaNpela-työnimen ja sittemmin Baby-hellittelynimen sijaan hänen oikealla nimellään: Kaminamiksi. Odotan jo kuumeisesti nimiteippauksia veneen perään ja kylkiin.

Kotisataman onnea ja juhlan odotusta

Eilen vene pääsi lopullisesti kotiinsa - omaan paikkaansa unelmiemme kotisatamaan. Lähtösatamassa meri vaati uhrinsa: kun isopurjetta avattiin, helähtivät purjeen avaimet laskosten välistä kannelle ja siitä mereen. Noh, jollain vara-avaimella mies oli saanut purjeen helat säädettyä.

Mies ajoi suurimman osan matkasta koneella plägässä. 20 heppainen kone oli keiju-sarjan venettä puskiessaan jättänyt moottorivenemäisen perävanan ja matkavauhtikin oli ollut mukava keveillä kierroksilla. Matkalla oli vähän tuuleteltu purjeitakin. Isi-Kippari oli sattunut soittamaan kesken siirron ja mies oli kehuskellut seilaavansa juuri Airistolla. Tähän Isi-Kippari oli heti hihkaissut: "Missä kohtaa? Jos mä lähden sinne katsomaan!" Hih... no ei enää ehtinyt, mutta kyllä tässä on nyt miehen koko purjehtijasuku aika innoissaan uudesta tulokkaasta.




Mies joutui tekemään siirtopurjehduksen ihan luomunavigoiden. Mitkään mittarit ja navigoinnin elektroniset apuvälineet kun eivät vielä toimi. No, tuttuja vesiähän nuo ovat. Istumalaatikossa ylsi hyvin jatkopinnan kanssa hoitamaan sekä skuutteja että takastaageja. Parkkeerauksessa vene kääntyi näppärästi, vaikka tuplaperäsinveneitä kuulemma syytetään huonosta kääntyvyydestä näissä tilanteissa.

Illalla puhalsi kylmä pohjoistuuli ja ajoittain tihkuttikin vähän. Hiilikuitumasto viritti äänensä ja aloitti taas sen kumean urkusoinnun, joka on desibeleissä kovin, mitä olemme ikinä veneessä kuulleet. Ei auttanut muu, kuin höllätä taas takilaa laskemalla mastoa. 

Saimme heti veneelle yllätysvieraankin. Vanha purjehduskaverimme piipahti katsomaan venettä ja ilmottautui samalla ehdolle kisamiehistöön. Helpottava tunne, että meillä on jo hyvä reservi kokeneita kisaajia siltä varalta että emme kisaa kahdestaan. Olimme nyt seitsemäntenä iltana jo sen verran väsyneitä, että venepuuhailu tahtoi mennä tehottomaksi sekundaksi ja osa tarvikkeista oli vielä jäänyt toiseen autoon. Oli siis oikein kiva pysähtyä hetkeksi juttelemaan.

Huomenna, 20.7., vietämme tuplajuhlaa: teräshääpäiväämme ja veneen nimiäisiä. Kastetilaisuus vietetään pienessä piirissä Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin kanssa. Hihittelen jo nyt stä hetkeä, kun he kuulevat veneen nimen, koska tiedän tarkalleen minkä ilmeen se saa Äiti-Kipparin kasvoille. Isi-Kippari saattaa kysyä: "Ai mikä?" Huomenna jos koska on hyvä hetki nauttia pullollinen pinkkiä Möttöstä juhlien kunniaksi. Luvassa on myös jännittävä show: mies vinssataan taas yläilmoihin kiinnittämään ne unohtuneet tavarat: vindeksin ja tuulimittarin.

Baby näyttää purjehtijalta

Viimeisten kuuden päivän aikana on tapahtunut paljon sellaista, mistä olisi ollut kiva kertoa heti tuoreeltaan, mutta olemme tulleet myöhään illalla kotiin syömään ja nukkumaan ja lähteneet taas aamulla laittamaan venettä ja haalimaan tarvikkeita. Tänään tapahtui jotain niin tärkeää, että teen yövuorossa pienen pikapäivityksen, nimittäin masto nostettiin ylös, köydet viriteltiin paikoilleen ja fokka koeponnistettiin.


Isi-Kippari on todella niin mahtava tyyppi, että oli taas mukana auttamassa. Nostokonepalvelusta tuli herra toimitusjohtaja ihan itse nostamaan maston ja tutustumaan samalla veneeseen. Tarkastuksensa päätteeksi hän totesi: "...ja kulkee kuin eläin!" Toivottavasti mielessä ei ollut etana, kilppari tai laiskiainen.

Babyn 17 metrinen hiilikuitumasto siirtyi paikalleen ongelmitta. Tosin vindeksin ja tuulimittarin kanssa ei otettu riskiä ja ne odottivat jälkiasennusta sisätiloissa - jonne sitten unohtuivatkin... Yksi kaveri löi pari päivää sitten ja tänään vielä uudelleen vetoa, että: "Ei muista vindeksiä".  Eikä muistanut.

Takilaa säädettiin hydraulisella mastotunkilla. Sen toiminnassa oli alkuun jotain hämärää, mutta kipparit valaistuivat asian suhteen melko nopeasti.

Mies vinssattiin mastoon. Ei käynyt kateeksi, varsinkaan näin tuulisena päivänä. Jalat kuulemma vähän puutuivat kapeissa kiipeilyvaljaissa roikkuessa.

Melkein näyttää kuin masto kiinnittyisi kahdella vantilla taivaaseen, mutta ne ovat takastaagit - kyllä: kaksin kappalein. Vantit ovat jänskät, ne ovat myös hiilikuitua ja niiden pinnalla on köyden näköinen dyneemakuori.

Puomikin sujahti mukavasti paikalleen. Tärkein vaihe oli vielä varmistaa, että eihän se osu Merenneidon päähän - eikä osunut, eikä osuisi korkokengät jalassakaan. Minun pituuteni huomioitiin puomin korkeudessa jo suunnitteluvaiheessa. Kertonee jotain mieheni käsityksestä minun ketteryydestäni... Sitten nostettiin North Sailsin muottiin valettu 3Di -fokka sovitettavaksi.

Kelpaa!

Hämmentävää kun fokka kiitti oikein ruotsin kielellä saamaansa pientä tuuletusta.

 

 



Nyt baby näyttää jo ihan purjehtijalta: on masto, puomi sekä purjeet ja kaiken viimeistelee värikäs spagettisirkus istumalaatikossa. (Ei meillä aina ole näin sotkuista!)

Huomenna mies lähtee sitten yksin siirtämään venettä kotisatamaan, sillä minun hommani on huolehtia auton siirroista. Vähän hän uhkaili jo kokeilevansa huomenna pikkaisen purjeitakin...

Perhe koossa - baby on saapunut!

Pieni veneemme odotti perjantaiaamuna jo Turun satamassa, kun pääsimme töiltämme sitä vastaan. Voi sitä onnen tunnetta - näin babymme ensimmäisen kerran! Olisin halannut sitä, jos olisin yltänyt sinne korkeuksiin kuljetuslavetin ja pukin ylle....

Baby vaikutti selvinneen rekka-ajelustaan ja laivamatkastaan varsin hyväkuntoisena. Alkumatkan puistotie Lymingtonissa oli vaan kerännyt ryteikön oksia kannelle ja ruskeita likanaarmuja baby-paran kannen pintaan - ne lähtevät kuitenkin pesemällä.






Ennen nosturin tuloa ja vesille laskua oli pientä puuhaa, mutta meillä oli Isi-Kipparikin (uusille lukijoille tiedoksi: mun appi) taas kerran mukana auttamassa. Suojamateriaalit irroitettiin, kansi puhdistettiin roskasta, kaiteet kiinnitettiin paikoilleen ja keulapuun alatuen ("vesivantin") köysi pleissattiin paikalleen.






Vähän kyyneliäkin tuli tirautettua - eikä pelkästään onnesta. Kiipesin nimittäin kannelle katsomaan venettä ja kävin myös sisällä. Vene oli jäänyt Englannissa vielä keskeneräisemmäksi kuin olimme odottaneet ja jotkut asiat oli tehty täysin eri tavoin kuin oli sovittu. Pidemmän lomapurjehduksen unelma hajosi vasta sillä hetkellä ja muutaman minuutin nyyhkytin mieheni lohtuhalissa. Sitten kokosin itseni. Tilanteeseen on vain sopeuduttava: tästä tulee fiksailukesä ja ensi kesästä purjehduskesä.

Nostokonepalvelu oli toimittanut paikalle veneemme painoon nähden riittävän järeän nosturin :D Oli se huikeaa, kun vene nousi ilmaan. Ennen vesille laskua vene siirrettiin killumaan pukin viereen.

Nyt oli mahdollisuus paikata myrkkymaali pukin tukien kohdalta. Maalin sävytys ei mennyt paikan päällä ihan nappiin, mutta se on todellakin pikkujuttu.

Maalin vähän hengähdettyä mies hyppäsi kyytiin ja vene nostettiin veteen. Se olikin babyn ensimmäinen uimakokeilu.

Vene piti vettä, ei tarvitse lennättää rakentajia Suomeen korjaamaan läpivientejä tms. Moottorikin saatiin käyntiin Isi-Kipparin neuvokkuuden avulla.

Osa uusista pampuloista (fendareista) oli onneksi täytetty valmiiksi.

Lähdimme kahdestaan lyhyelle siirtokoneajolle pieneen yksityiseen satamaan odottamaan alkuviikkoon maston nostoa. Nyt olemme saaneet puuhastella siellä kolme pitkää päivää omassa rauhassa, lukittujen porttien takana. Noh, kyllä sinne yksi kulkuluvan omaava henkilö tupsahti jututtamaan veneestämme ja vesi kantoi ohikulkevista veneistä ihmetteleviä kommentteja, mutta muuten olemme saaneet keskittyä töihimme - ja niitä todellakin riittää!

 



 

Kaiken kaikkiaan fiilikset ovat onnelliset. Vaikka veneessä on vielä paljon puutteita, niin ainakin se on nyt täällä. Jollain kummallisella tavalla se tuntuu jo kodilta; se on meidän oma ja rakas. Sen kanssa tulemme jakamaan seikkailuja ja urheilullisia hetkiä. Me pidämme siitä huolta ja sekin pitää merellä meistä huolta. Se tulee opettamaan meille paljon ja me opimme (minäkin, ennemmin tai myöhemmin). Se ei ole meille vain purjevene, meille se on The Vene.  

 

 



Zipitillä veneen vuoteet lueskeluloungeksi

Tänään, päivää ennen veneemme kotiutumista, on hyvä hetki paljastaa blogini yhteistyökumppani, jonka tuotteista olen vilpittömästi iloinen! *rumpujen pärinää* Se on päiväpeitteitä mm. veneisiin ja matkailuautoihin mittojen mukaan valmistava Bedit. Kokeilin tänään keulahyttimme patjoihin valmistettuja päiväpeitteitä simuloiduissa olosuhteissa eli kotimakkarissa. Samalla yritin tehdä tyynyvalintoja veneeseen.

Meillä on keulapunkkien alla säilytystilaa ja patjoja on kaksi joten myös nämä vetoketjuilla suljettavat Zipit-päiväpeitteet ovat erilliset. Näin pääsemme helposti käsiksi säilytystiloihin ilman petivaatteiden sekoittamista ja uudelleen petaamista. Etummaisella patjalla Zipitin kansi on pedattu ja takimmaisella poseeraavat taas kerran nämä suosikkivenelakanani.

Tässä näkyy Zipit-peitteen idea. Kun peti avataan jäävät Zipitin ohut pohjakangas ja peitekankankaiset reunat paikoilleen. Kannen saa kokonaan irti kätevillä vetskareilla ja se laskostuu pieneen tilaan.

Kannen kiinnittäminen paikoilleen on mielestäni helpompaa kuin tavallisen päiväpeitteen pingottelu siistiksi patjan reunojen alle. Ennen kaikkea saan suurta mielenrauhaa siitä, että kun pedillä oleillaan saarihyppelyiden jälkeen päivävaatteissa, on mahdollisten punkkien aika vaikea kaivautua petivaatteisiin vaaniskelemaan. Viime kesänähän sain purjehdusreissulta oireilevan punkinpureman ja pitkän antibioottikuurin. Lisäksi etenkin lapsi- ja koiraperheet saattavat arvostaa sitä, että peite pysyy sileänä paikoillaan vaikka sitä yrittäisi vähän myllätäkin. Omatuntoa hivelee, että peitteet ovat 100 prosenttisesti kotimaisia.

Värivalikoimaa oli monenlaista, myös kuviollisia kuoseja, mutta me valitsimme tuon pinkin ja vetskarin väriksi raikkaan valkoisen. Värejä olisi ollut mahdollista myös sekoittaa ja vähän harkitsinkin leveää valkoista poikkiraitaa peitteisiin. Beditistä voi tilata näytetilkkuja värivaihtoehdoista, jos haluaa varmistella valintaansa. Mittojen mukaan tehtävissä peitteissä kannattaa ottaa tosiaan tarkat mitat. Itse lähetin firmaan patjojemme kaavan, jossa ulkoreuna vastasi patjan yläkannen kokoa ja ulkoreunan tuntumaan piirretty viiva patjan pohjan kokoa ja lisäksi kirjasin kaavaan mitan patjan paksuudesta. Näin Beditissä pystyttiin huomioimaan veneen kylkeä mukaeleva patjan ulkoreunan vinous. Meillä peitteeseen ei jätetty tilaa tyynylle, koska unityynyt puetaan päiväksi koristetyynynpäällisiin.


Zipitin saa myös vähän haastavampiin punkkaratkaisuihin. Näissä Nauticat 37:n unihytin kuvissa näkyy, että peitteeseen on jätetty myös tyynytila. (Kaksi seuraavaa kuvaa: Bedit.)

Haaveilemme jo lokoisista hetkistä keulan lueskeluloungessamme (kuka lukijani sen nimityksen kesksikään?), joksi nämä peitteet unihyttimme muuttavat. Siinä saa löhötä ja pyöriä - peitto pysyy paikallaan. Loungessa saa myös murustella keksejä ja petivaatteet pysyvät silti turvassa. Lisäksi "Pink makes people happy".

Sitten tyynyvalinnat. Pinkki on makea, mutta kaipaa seurakseen valkoista raikkautta. Teetin Ocean Spirit -kaupan kautta kierrätyspurjeista valmistetut pehmeät Airistolta -tyynynpäälliset, joissa on purjenumerot ja kivoja tikkauksia. Ocean Spiritistä saa valmiina kokoa 45 x 45 cm, mutta tuollaiset unityynyn päälle puettavat ovat erikoismitoitettua tilaustavaraa. Päälliset voi pestä 30 asteessa ja ne soveltuvat myös ulkokäyttöön, sillä tuo dacron-materiaali on vedenpitävää. Olen näistä tyynyistäkin todella iloinen, sillä näissä on nyt sitä sporttista merihenkeä, mitä kaipasin sistukseen. (Tähtityynyt: H&M Home, valkoinen neulostyyny Anno Collection, Kodin Ykkönen. )

Nyt on valittava otanko veneeseen siniset vai pinkit kiilutähtityynyt noiden purjenumerotyynyjen lisäksi...  Olen jo alustavasti tuumaillut, mutta ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan!

Zipit-päiväpeitteistä kiinnostuneille vinkkinä, että myös veneiden mittatilauspeitteet ovat Beditissä -15 % alennuksessa 28.7.2013 saakka. Tarjoukseen pääset tutustumaan tästä. Turun Seudulla Zipit-peitteiden tilauksia vastaanottaa myös Ocean Spirit (Linnankatu 37b, Turku).


Palaan Zipit-peitteiden käyttökokemuksiin, kunhan saamme ensi veneen kotiin ja keulahytin kuvauskuntoon (eli lähinnä teetettyä ne seinäpehmukkeet mustien hiilikuitupintojen peitteeksi). Jo näin alustavasti olen niistä hurjan iloinen sekä käytettävyyden että näyttävyyden osalta. Nyt on sitten edessä puuhakkaita päivä veneen kanssa - vihdoinkin!