Pitkää pinnaa

Tänään oli aika tarttua pinnalla ohjaamisen harjoitteluun, vaikka se tuntuu nyt suorastaan vähän keljulta verrattuna ruoriin. Ainoa pinnavene, jota voimme käyttää harjoitteluun, on pieni 606 kölivene. Saimme onnekkaasti juuri sopivan kelin: poutaa ja hiljaista tuulta 3-5 m/s. joka tosin pyöriskeli omia aikojaan miten sattuu. Hiljaisen tuulen etuina oli, että puomin kopsahdus sattui vähemmän ja 606 pysyi helpommin pystyssä. Sopivan jännää se oli joka tapauksessa! Opettajana toimi tänään oma urospurjehtijani, joka hoiti samalla sekä isopurjeen että fokan skuuttaamista. Lisäksi hän toimi myötäisellä puomin preventterinä, jottei tule vahinkojiippiä.

Jatkopinnasta on jäänyt entuudestaan vähän ikävä maku suuhun. Tämä saattaa johtua siitä, että 606:ssa on käännöksissä mahduttava ohjailun ohessa aika pienestä kolosta puomin alta ja ylimääräinen nivel pitkässä yläraajassa ei siinä paljon auta. Olin suunnitellut, etten käytä tänään jatkovartta ollenkaan, mutta kokeilen sen käyttöä pikkuisen sivutuulessa.

Pelottava jatkopinna osaavissa käsissä

Miten kävikään? Jatkopinna unohtui tassuuni ja siinä sitä harjoiteltiin huomaamatta manööverejä hankalamman kautta. Haasteelliseksi osoittautui kääntää vene juuri oikeaan suuntaan samalla kun kiepsautti jatkopinnanvarren takakautta ympäri ja ryömi reippaasti puomin alta toiselle laidalle katse menosuuntaan kiinnittyneenä ja pysäytti peräsimen keskiasentoon itseään siirtäessä. Harmitti tietysti joka kerta kun ei onnistunut ja itse vielä tiesi minkä virheen teki. Toisaalta tuli hyvä mieli aina kun onnistui edes sinne päin ja pienissä jutuissa oli parannettavaa.

Tässä sitä jatkopinnaa nyt kuitenkin kesytetään

Urospurjehtija tuli välillä kokeilemaan miten hän itse hoitaa käännöksen rutiinilla, jotta osasi paremmin analysoida minun räpistelyäni ja antaa uusia ohjeita. Teimme parin tunnin treenin aikana paljon vendoja ja muutamia jiippejä. Myös mutkittelu (ilman vendoja tai jiippejä) osoittautui hyödylliseksi harjoitukseksi ergonomisten pinnanohjausliikkeiden ja ohjausasennon harjoittamiseksi. Samalla sai tuntumaa siihen, minkä verran vene kääntyy tietyllä liikkeellä.

Tänään tuli monta kertaa sellainen olo, että ymmärrän jonkun asian, mutta tarvitsen vain toistoa-toistoa-toistoa, jotta se automatisoituu ja saan yhdistettyä kaikki nämä pienet osavaiheet yhteen, jolloin käännös alkaa sujua rutiinilla. Toukokuun Gloriassa oli aiheeseen sopiva Tuomas Enbusken  kolumni, jossa hän kertoi niin sanotusta 10 000 tunnin säännöstä. Sen mukaan minkä tahansa taidon opettelu vaatii vähintään 10 000 tuntia harjoittelua. Jipii! Olen tämän illan jälkeen taas pari tuntia lähempänä tuota purjehdustaidon saavuttamista ja onneksi miehelläni on pitkä pinna minua opettaessaan!