Loman aloitus "Sikasaaressa" ja Tammossa

Yhteinen neljän viikon lomamme alkoi vihdoin! Puolet siitä on vielä heinäkuuta ja se tarkoittaa ruuhkaa satamissa, elokuun puolella alkaa varmasti jo helpottamaan. Perjantai-iltana lähdimme heti vapauden koitettua kohti pursiseuran Svinötä. Ensimmäiset puolitoista tuntia meni yhtä kylkeä luovien ja kahvitellen pikkutuulessa. Lempeä tuuli vilvoitti kotisataman pakahduttavaa hellekokemusta ja siinä pääsi jo mukavaan kesäfiilikseen.

Kun tuuli kääntyi myötäiseksi ja menetti puhtinsa, nostimme Lumikin ja pääsimme vielä etenemään hissukseen purjevoimalla 20 minuuttia. Sitten oli annettava periksi ja kuunneltava loput pari tuntia koneen hurinaa, jota säestää uuninpeltien terhakka resonointi. Noh, pääasia että pääsimme merelle! Svinö on niin iso satama, että siellä luulisi olevan tilaa myöhään illallakin...

Olimme tyytyväisiä kun saimme vielä yhdeksältä illalla paikan lahden uloimmasta laiturista, lapsiperheveneen ja nuorisoveneen välistä. Nuorisoveneessä istuttiin iltaa takakannella ja nautittiin olutta sekä savukkeita. Me ryhdyimme jo omiin iltatoimiimme.

Hankin hiljattain uudet venelakanat; samaa mallia ja pehmeän sileää percale-puuvillaa kuin aiemmat pinkki-valkoraitaisetkin. 

Ilta hänmärtyi ja ihailimme metsän taa laskevan auringonkajoa. Puolilta öin äänenvoimakkuus nousi kilvan promillejen kanssa nuorisoveneessä. Ihmettelin että he eivät olleet kirjautuneet sataman vieraskirjaan, eikä kukaan ollut merkinnyt sinne luvalla tuotua vierastakaan. Vilkaisin sitten jäsenrekisteristä että mikäs tällainen porukka mahtaa olla. Veneen nimeä ei kuitenkaan löytynyt seuran rekisteristä. Musiikin säestämä illanvietto, kaidepissa-hetkineen ym. jatkui yli kahteen saakka yöllä. Siinä ei korvatulppien teho riittänyt ja olen oppinut varovaiseksi näissä aikuisten ihmisten kasvatusasioissa, joten valvoin ja odotin.

Lyhyiden yöunien jälkeen nautimme lauantaiaamun valokylvystä ja seesteisestä tunnelmasta savuttomalla kannellamme. Nuorisoveneessä noustiin jatkamaan kaljanjuontia vasta aamupäivällä ja veneen perään löytyi silloin seuran lippukin. Ehkä se vene on sentään joskus ollut seuran jäsen...?

Noh, aamu oli mitä ihanin, mutta naureskelin, että tällä kertaa Svinö oli nimensä mukaisesti "sikasaari". Eipä ole ennen tällaista remumeininkiä koettu pursiseuran tai merikarhujen satamissa. Onneksi olen aika hyvä jättämään taakseni tällaiset elämän pienet mielipahat ja keskittymään taas käsillä olevaan parempaan hetkeen.

Teimme pitkähkön ja hikisen kävelyretken Svinön kallioilla ja annoin kesänäkymien tulvia verkkokalvoille.

Joku oli hylännyt nahkatakkinsa.

Olimme sopineet Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin kanssa tapaavamme iltapäivällä Merikarhusatama Tammossa. Meillä oli matkaa sinne alle yhdeksän mailia, joten siinä tuli ihan kiire, että ehti syömään eväät matkalla. Tuulta oli 2,5-3 m/s, joten piti myös katsoa sopivan rauhallinen hetki, jolloin ruokailu olisi turvallista...

Perhevene saapui Tammon edustalle samoihin aikoihin ja rantauduimme yhtä aikaa, viereisiin paikkoihin.

Illalla hyppelimme veneemme kaiteiden yli perheveneeseen iltaa viettämään ja suunnittelemaan sunnuntain yhteistä purjehdusta. Tammon laiturinreuna tuli aika lailla täyteen jo kello 18 aikoihin: kaikkiaan sinne saapui 11 venettä. Isi-kippari ohjeisti tiivistämään oman päätymme veneiden kiinnityksiä, jotta kaikki mahtuivat. Opin että kaksi venettä / poiju on ok, mutta kolmas voi jo tuottaa hankaluuksia lähdössä tai koetella poijun kantavuutta.

Tämä oli kolmas yö Tammossa tällä kaudella, mutta sen sijainti on kyllä meille hyvä etelään seilatessa.

Vaikka päivä oli helteinen, oli illalla jo vähän koleaa auringon laskettua metsän taa. Olin ikionnellinen hiljaisista venenaapureistamme ja nukuimme ihanat unet linnunlauluissa ja pienessä liplatuksessa.

Kotimatkan pieni meriseikkailu

Sunnuntaina lähdimme Hummelskäristä kotimatkalle puolilta päivin, kun sadekuuro oli päättynyt ja tuuli vähän rauhoittunut. Avoimilla vesillä tuuli vielä 8-9 m/s ja meillä oli ensimmäiset puoli tuntia varoiksi isossa yksi reivi.

Kun meno oli leppoisaa, siinä 8 solmun paikkeilla, oli aikaa opetella tees GoPron käyttöä. Asetimme sen ottamaan still-kuvan 5 sekunnin välein.

Molempien piti tietysti saada leikkiä GoProlla... Keulakuvissa Namunen näyttää Haitakin luikummalta.

 

Yksi mukavia hetkiä oli, kun Kaminami porskutti fokalla ja isopurjeella pitkän aikaa 8,5-8,7 solmua 8m/s sivutuulessa. Toinen hyvä hetki oli keitellä purjehduksen aikana kallistellessa kaffeet ja nauttia samaan aikaan tuoksuvasta mukillisesta ja vauhdista.

Kipparilla on piiiiitkät kädet...

Noin tunti ennen kotisatamaan saapumista alkoi pieni seikkailu. Taivas synkkeni ja tuuli voimistui nopeasti 10-12 m/s, puuskissa puhalsi jo 13-14 m/s. Luovimme täysillä purjeilla kun mies lähti lenkuttamaan etukannelle ja jätti minut skuuttamaan isoa, eli päästämään sitä koko ajan enemmän ja enemmän auki. Kaminami hyökkäili kallistuksiin ja vauhti kasvoi. Jännäsin sydän kurkussa pysyykö mies kyydissä laittaessaan fokkaan reiviä. Tällaisia me vaimot olemme... Sitten tuli se 14 m/s ulvova puuska ja Kaminami kallistui isosti. Päästin isopurjeen lepattamaan ja onneksi mies pysyi edelleen kannella ja sai reiviköyden kiinnitettyä.

Tyrskyt lensivät takapenkkiin saakka ja aurinkolasit toimivat uimalaseina. Reivasimme fokan, mutta meno oli edelleen vauhdikasta ja siinä piti tehdä vielä yksi vendakin. Kävin jo hakemassa kiinnitysliinat valjas-liiveihimme ja niille olikin pian käyttöä, kun miehen piti käydä uudelleen etukannella. Eräs tuttuni oli keikkunut samaan aikaan moottoriveneellä vastaan, emme varmaan edes huomanneet moikata. Kun kurssimme kääntyi ja pääsimme etenemään 10-12 m/s sivutuulessa, kulki Kaminami pitkään yli 9 solmua. Jiii-haa!

Pääsimme puoliplaaniin ja Kaminami jätti oman peräaaltonsa kauas taakse. Päivän huippunopeus oli 9,71 solmua, kun vesipainolastit olivat täynnä ja fokassa reivi. Neljän tunnin purjehdusosuuden keskinopeus oli noin 7,5 solmua.

Tänään alkaa yhteinen lomamme ja suunnitelmat oovat muuttuneet viimetingassa, kun Äiti-Kippari ehdotti mielenkiintoista perhe-eskaaderia. Aluksi suuntaamme merikarhusaariin ja toivon mukaan vietämme  sunnuntaina silkki-hääpäiväämme ihanalla laguunilla. Kauhean kauas emme aluksi lähde, sillä kotonakin pitää piipahdella, mies kun ei ole koskaan ihan täysin lomalla. Vähän säälittää lastata Kaminamiin kauhea määrä vettä ja ruokaa - eli painoa - mutta eiköhän tuo kulje joten kuten lomalastissakin. Seuraavaa postausta on tulossa silti varmaan jo ensi viikolla.

Hummelskärin maisemia ja käärmeoppia

Saavuimme lauantai-ilta karhusatama Hummelskäriin. Paikka on kuuluisa upeista näkymistään kaikkiin suuntiin, aina Aspöhön saakka. Parhaiten maisemia pääsee ihastelemaan korkean saaren laelta. Kaksi vuotta sitten olimme Hummelskärissä perheveneellä (tässä linkki siihen postaukseen) ja kiipesimme silloin ylös saakka, mutta nyt polut näyttivät niin ryteikköisiltä, että en lähtenyt keräämään punkkeja lahkeisiini. Jo laiturin edustan kallioilta näkee mukavasti moneen suuntaan. Hummelskärillä on historiaakin; alueella on sota-aikana lmyillyt saksalaisia laivoja suojassa.

Hummelskärissä on rehevää, joskin ulkosaariston tapaan matalakasvuista metsää, varvikkoa ja katajikkoa. Täällä on runsaasti mustikkaa, mutta olen jo oppinut sen lisäksi ettei keltaista lunta kannata syödä, niin ei myöskään kannata poimia mustikkaa satamapaikkojen polkujen läheisyydestä.

Saari on astetta vaikeakulkuisempi kuin muut karhusaaret. Maasto on jyrkähköä, kalliot ovat kosteina liukkaita ja polut peittyvät usein tiheään katajaan ja varvikkoon. Saappaat ovat ehdottomat sekä punkkien että mahdollisten käärmeiden vuoksi. Hyttysiä oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella sen verran, että illalla piti lähteä veneeseen karkuun ja laitella luukkuja kiinni.

Suloisen saunan valot toimivat aurinkopaneeleilla. Me emme oikein nauti saunomisesta, mutta silloin kun pitää peseytyä otamme vuoron.

Kesäillallisemme vaati vain vähän kylmäsäilytystilaa ja vaivaa: runsas salaatti, uutta siikliä valmiilla sienisalaatilla sekä paistettua halloumi-juustoa. Nam! Kaipasin vain rosé-pippuria ja tilkkaa balsamicoa noille juustoille.

Hummelskärissä oli meidän lisäksemme vain kaksi muuta venettä. Lähellä sijaitseva toinen karhusatama on kuulemma paljon suositumpi, mutta isommalla syväyksellä varustettujen veneiden on sinne aika hankalaa uiskennella.

 Täällä on aina kauniit auringonlaskut, vaikka ei huipulle kiipeäisikään.

Iltakajo oli vielä kaunis, mutta yöllä taivas peittyi raskaiden pilven alle, joten superkuu jäi näkemättä. Yöllä tuuli kovaa ja juuri sellaisesta suunnasta että mastomme alkoi värisyttää venettä. Perään ja kylkeen loiskivat aallot olivat jatkuvaa tasaista ärsykettä, joita vaimensimme osittain tukkimalla perähytin oviaukon tiiviisti säkkituoleilla ja purjepusseilla. Sen sijaan ajoittaiseen tärinään kyllä havahtui joka kerta yrittäessään nukahtaa ja aamulla nousi ylös semisti zombina sadekuuron ropistessa veneen kanteen. Arvatkaas mitä - silti oli ihanaa herätä veneessä ja saaristossa.

Aamulla tuuli edelleen niin kovaa, että poijumme sukelsi tuulta pakoon. Odottelimme rauhassa että: 1) sadekuuro loppuisi, 2) kylkinaapurimme lähtisi ensin, mikä helpottaisi omaa lähtöämme ja 3) tuuli hiljenisi vähän.

Siinä ehti mm. tiskaamaan ja kun veimme tiskivesiä saareen maahan imeytettäväksi näimme aivan polun vieressä tämän kaverin. Se otti aurinkoa noin polven korkuisen katajapuskan päällä. Onko se Hummelskärin kalmasilmäinen mustamamba? Se oli tosiaan musta, mutta rantakäärmeen keltaisia korvia tai kyyn sahakuviotakaan siitä ei erottanut. Tämä taisi olla vielä aika pentu, joten pään muodon arviointi (kyyllä terävämpi kuono, rantakäärmeellä pyöreämpi) oli haastavaa. Silmät olivat kuitenkin nappi-malliset (rantakäärmeen), eivät häijyt (kyyn), joten veikkasimme rantakäärmettä. Myöhemmin kuulimme, että ihan mustille rantakäärmeille ei tule keltaisia laikkuja niskaan. Toisekseen rantakäärmeellä on keltaiset ja kyyllä punaiset silmät, mutta molempien silmät ovat siniharmaat, kuten tällä yksilöllä, silloin kyn ne valmistautuvat vaihtamaan nahkapukuaan.

Käärme lipoi ilmaa ja kurkotti päätään meidän suuntaamme. Se on tässä vaiheessa nahanluontiaan kuulemma melkein sokea. Minä otin kunnioittavan sivuaskeleen polulta ja  mies ohitti luikeron käyttäen tiskivatia kilpenään. Saman planeetan eläimiä tässä ollaan - jätetään toisemme rauhaan... Tosin yksi kuva piti napata.


Pian pääsimme aloittamaan kotimatkan, jolla jatkoimme GoPro-kuvauksen harjoittelua ja koimme loppumatkasta vielä pienen ja vauhdikkaan meriseikkailunkin.