sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Seglinge on lumoava!


Elokuun 8. lomailimme edelleen Ahvenanmaalla ja ehdimme juuri ennen sadekuuroa Seglingen satamaan. Satamassa tuli heti tervetullut olo. Sellainen tunnelma vaatii monia pieniä asioita, joilla satamassa humioidaan veneilijät. Hyvän sataman perusasiat olivat erinomaisessa kunnossa: laiturin kupeessa oli pöytäryhmiä, grilli, siistit puuceet, pihapelejä ja lasten leikkipaikka, jätelajittelupiste, sekä infokansiot ja opastaulut Seglingen ja naapurisaaren Kumlingen meiningeistä.



Sen päälle oli veneilijöille tarjolla sanomalehdet laatikossa ja pieni salaatti- ja yrttimaa vanhassa kylpyammeessa.



Satamakonttorin puodista sai ostaa saaristolaiskäsitöitä, kuten kauniita koreja, joita satamanhoitaja itse punoi iltasella. Sitä oli mielenkiintoista seurata hetki. Tervan tuoksuisesta puodista sai sellaistakin luksusta kuin jätskiä ja savukalaa - kala oli tällä kertaa siikaa.





Vuokralla oli polkupyöriä (5 € / puoli päivää) ja kajakkeja. Tällä saarella olisi nähtävää pyöräillenkin.




Rannassa oli mukavaa saaristolaistunnelmaa, mitä nyt joku kirkkaan sininen vene pilasi kokonaisuuden. Tuosta "meidän" päätylaiturin viereisestä (kaikkein uloimmasta) laiturista kulkee muuten lossi, mutta siitä ei ollut mitään häiriötä - se on ehkä maailman hitain omassa sarjassaan.






Kylänraitin pientareet olivat täynnä erivärisiä kukkia vielä elokuussakin. Menin ihan laskuissa sekaisin kuinka monta erilaista löysin. Sirkat sirittivät ja aurinko ehti vielä kuivata illan sateen loputtua.





Mitäköhän noi voisivat olla? Pähkinii? Pitääkö hankkia vielä joku kasvikirjakin lintukirjan lisäksi? Näitä puita näimme kyllä valtavan paljon reilun tunnin mittaisella iltalenkillämme.



Tien raunat olivat pitkiltä matkoilta reunustettu läpitunkemattomilla vihreillä seinillä. Tuli mieleen subtrooppiset maisemat.



Silmä lepäsi uskomattoman vehreässä luonnossa ja maalaismaisemien idyllissä. Matkan varrella oli suloisia talojakin, joissa asuu varmasti hyvin onnellisia Muumilaakson hahmoja.



Seglingen kyläyhdistys mm. raivaa polkuja ja huolehtii opasteista pienellä päivävaellusreitillä. Katsoimme reitin alkupäätä ja se näytti niin vehreältä, että ilman hyvää punkkisuojausta emme sinne olisi lähteneet. Joka tapauksessa tämä on mielestäni Seglingen vetonaula. Ensi kerralla varaamme tänne tullessa enemmän aikaa, saappaat sekä punkkikarkotteet ja lähdemme ilman muuta kokemaan ahvenanmaalaisen viidakkoseikkailun.



Onneksemme meidän ei tarvinnut edes mennä rämpimään metsään eläimiä nähdäksemme. Peurat tulivat luoksemme pellolle, jonka reunustamaa tietä kävelimme sataamaan päin. Voi että niillä oli hauskaa; välillä ne leikkivät ja kirmailivat ja sitten taas loikoilivat "traktorinmunien" vieressä. Seurasimme hihitellen pitkän aikaa niiden puuhia.



Illalla satamassa oli rauhallista ja lämmintäkin aina auringonlaskuun saakka. Viime kesänä iltojen istumiset kannella shortseissa jäivät kaikkiaan aika vähiin, mutta elokuussa oli tosiaan lämpimiä iltoja. Söimme iltapalaksi vähän brieä keksien päällä ja väliin napsimme vaahtonameja.



Seglingestä tuli yksi suosikkikohteistamme, tänne palaamme varmasti uudestaan. Satama on tosiaan mukava ja saaren idyllisyys sekä monimuotoinen luonto vetoavat meihin kovasti.



Ihanaa alkavaa viikkoa ja mukavia veneenlaskuja kaikille varhaisveneilijöille!
Kaminami olisi jo valmiina veteen, 
vielä kun löytyisi se aika vesillelaskuun ja maston nostoon jossain välissä...


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Genaakkeripurjehdusta sokkeloissa ja laivajännitystä


Lauantaina 8.8. pääsimme turvallisesti ulos Storågskärin merikarhusatamasta, jossa olimme rantautuessa kopistelleet vähän kiveäkin. Lähdimme sieltä ensimmäisenä veneenä - onneksi, sillä saari on suuri ja viimeisen lähtijän kuuluu sulkea kuivumassa olleiden saunojen ovet sekä laskea lippu. Storågskärissä se tarkoittaa ihan reipasta kävelylenkkiä.

Eilisen reippaamman tuulen jäljiltä oli avomeren äärellä mukavaa pientä maininkia. Lähdimme 4-5 m/s myötätuulissa Föglön vesiltä kohti Kumlingen saaristoon kuuluvaa Seglingeä. Väylille päästyämme nostimme genaakkerin täydentämään aurinkoista purjehduspäivää.



Jiipeissä minä ohjaan ja miehellä on genaakkerin skuuttaamisessa aina vähän kiirettä, joten hän keskittyy siihen niin tarkasti, että jännään aina huomaako hän varoa puomia. Ihan varoiksi tulee yleensä hihkaistua "puomi", kun tuo kallonmurskaaja-viikate lähtee vaihtamaan puolta. Ei vara venettä kaada. Väylät olivat tänään ajoittain aika kapeitakin, mutta mieluummin jiippailimme tämän tästä kuin olisimme kökkineet ilman genaakkeria hissukseen eteenpäin.



Tuulen hiljennyttyä edelleen mies otti rennosti - yleensä meillä ei jätetä genaakkerin skuuttia vinssille mihinkään likimääräiseen säätöön cruisaillessakaan, vaan purjeita säädetään koko ajan.



Mutkaisilla väylillä näkyvyys oli usein rajallista, kun metsäiset saaret peittivät vielä osaltaan näkyvyyttä. Laitoimme vastaanottavan AIS:n päälle ja seurasimme siitä ruotsinlaivojen ja yhteysalusten liikennettä. AIS hälyyttää, kun laiva on muutaman mailin päässä ja kertoo samalla aluksen nopeuden ja kohtaamiseen jäljellä olevan ajan. Näin meille jäi mukavasti aikaa suunnilla väistäminen ja sujauttaa genaakkeri tarvittaessa sukkaan. Amorellan ohitimme tänään taas ihan kapeassa välissä.



Tuo genaakkerin sukka on kyllä todella kätevä kahdestaan cruisaillessa. Se on toiminut aina moitteettomasti ja sen kanssa saamme kahdestaankin ison genaakkerin alas nopeasti ja turvallisesti. Sukan köydet pitää vaan muistaa valmistella oikealle puolelle ennen laskemista, ettei tule viime hetkellä hösseliä. Laivan ohituksen tai kapean välin aikana genaakkeri saa olla hetken sukassaan ja siitä se on helppo avata taas käyttöön.



Päivän täpärähköt tilanteet sattuivat muille. Seurasimme silmät teevateina, miten nämä kirkkoveneen (tältäkö se näyttää?) soutajat eivät meinanneet ehtiä laivan alta. Siinä ei olisi ollut laivalla paljon väistämismarginaalia, jos soutajien voimat olisivat kovan kirin aikana hiipuneet.



Pian sen jälkeen huomiomme vei laivan vauhtiin nähden suhteellisen hidas moottorivene, joka kurvasi myös melko läheltä keulaa ohi. Sekin selvisi. Se on varmaan aika hommaa ohjailla noita isoja laivoja näissä väleissä kaikkien huviveneiden seassa... Muistan vaan miten laivurikursseilla painotettiin, että laivoihin pitää jättää väliä, ei täpäriä pyyhkäisyjä niiden edestä, koska se työllistää komentosillalla yhden perämiehen tarkkailemaan pelkästään sitä uhkarohkeaa venettä ja siellä olisi muutakin tekemistä.



Neljän tunnin purjehduksen jälkeen saavuimme ensimmäistä kertaa Seglingeniin, Olisiko ollut partiolaisten vene Tokka-Lotta, kun kehui tätä saarta - erityisesti sen luontoa - niin hienoksi, että odotin kovasti tämän paikan näkemistä. Vierasvenesatamassa oli runsaasti syviä paikkoja vapaana ja uskaltauduin hyppäämään keulasta, kun mies ajoi oikein tarkasti ja laituri oli korkea. On se silti edelleen minulle kova paikka. Tälle päivälle luvattu sade ja ukkoskuurot alkoivat vasta kun olimme saaneet Kaminamin kiinni. Sateen mittainen huilihetki oli kyllä ihan paikallaan ennen saareen tutustumista.



Ihastuin Seglingeniin kovasti; se oli yksi viime kauden yllätyshelmistä. Ensi viikolla on luvassa lisää tunnelmia Seglingenin vierasvenesatamasta ja luonnosta.



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Joko teillä on vene vedessä?


sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Romantiikkaa vai tekniikkaa Storågskärissä


Elokuinen lomapurjehduksemme eteläisellä Ahvenanmaalla sujui seikkailun hengessä. Storågskärin merikarhusatamaan saavuimme ahtailla vesillä ja sakeassa sumussa isoja kalanpyydyksiä väistelleen ja rantauduimme köliä kolistellen. Kun lopulta saimme Namusen parkkiin, lähdimme heti tutkimaan meille uutta merikarhusaarta. Saaressa oli paljon tilaa ja hienoja näköalapolkuja, jotka tosin olivat melko vaikeakulkuisia. Korkeuserot olivat suuria ja kalliot jyrkkiä - taitaa jäädä osalta seniori-seilaajia nämä kiertämättä. Saunapoluilla oli kivasti lankongeja, mutta saunoille oli myös reilusti matkaa.



Elokuun alussa puolukat punertuivat ja mustikoita oli runsaasti makupaloiksi. Olin taas suu ja sorkat mustina ja todennäköisesti hymyilin kuin hirvi mustikanröhnät hampaitteni välissä. Mutta tämä on tätä primitiivistä metsäneläimen onnea: suoraan varvikoista laiduntaminen toimii aina.



Kiipeilyn välillä pysähdyimme hengähtämään itäisellä saunalla samuisiin maisemiin. Sillä toisella saunalla emme nyt käyneetkään. Karhusaunojen maisemat ja oma rauha ovat pieniä aarteita (vaikkei saunoisikaan). Ne on rakennettu poikkeuksellisen kauniiden maisemien äärelle ja saunarakennukset on lähes aina onnistuttu sulauttamaan nätisti maastoon. Tämän saunan rantakallio kelpaisi vaikka tanssilattiaksi.




Kuusilla oli joku erityisen tuottoisa käpyvuosi. Tilannetta paremmin ilmaiseva kuva oli pahasti ylivalottunut, mutta uskokaa pois: en ollut eläissäni nähnyt niin överisti käpyjä.



Poluilta ja kallioilta avautui hienoja näkymiä sumuisten saarten sokkeloihin. Kalliot olivat aika liukkaita ja siinä sai taiteilla kieli keskellä suuta ja vähän varmistella, ettei käy köpelösti.



Saimme retkemme aikana ensimmäisen kaverinkin Storågskäriin, mutta koska täällä on pitkä matka joka paikkaan, emme harmiksemme ehtineet laiturille vastaanottamaan tulijoita. Kaikkiaan meitä yöpyi Storågskärissä elokuun ensimmäisenä perjantaina kolme venettä.



Pitkä vuorikiipeilyretki sai nälän raivoamaan ja ruoka upposi tänään ehkä vielä paremmin, kuin normaaliin karjuvaan merinälkään. Sen jälkeen mies halusi viedä minut soutelemaan. Ooo! Sydämenkuvat silmissäni laitoin pelastusliivit päälleni ja astuin soutuveneeseen. Aurinkokin laskisi pian ja olisi mahdottoman kaunista. Tuijottelin hykerrellen Kipparin sinisilmiin ja kuuntelin veden liplatusta.



Vähän se sitä romantiikkaa karisti, kun mies ojensi minulle 2,5 metrin hiilikuitukepin ja komensi luotaamaan laitureiden edustat. Okei... Pyllistelin veneestä putoamisen partaalla hihat märkinä tökkien rantoja. Se kävi pidemmän päälle jo vähän käsivoimillekin, kun piti nostaa ja laskea luotausvälinettä liikkuvassa veneessä. No selvisi siinä ainakin se, että meille on itälaiturissa ehkä toinenkin riittävän syvä paikka ja uudessa laiturissa ehkä kaksi poijua, mutta länsilaituri on kaikkein epävarmin 2,30 syväyksellemme.



Nämä saarisokkelot olivat joka tapauksessa ihania paikkoja soudella ja iltavalo loi tunnelmaansa. Jostain aivorunkotasolta kumpusi mieleeni lapsuudesta tutun Katri Helenan biisin kertsi: "Vasten auringon siltaa, säteet myöhäiseen iltaan, sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon, mmm-mmm-mmm-mmm (ei voi muistaa ihan kaikkea)..."





Kävimme ohimennen juttelemassa kesän aikana jo vähän tutuiksi tulleiden muiden venekuntien kanssa ja vietimme sitten mukavan illan omassa itälaiturissamme. Nautimme vähän manchegoa viikunahillolla ja punaviiniä. Siinä unohtui alkuillan kölin kolhimisen mielipahat ja sumuseikkalun jännitykset. Vaikka aina toivoo, että kaikki sujuisi hyvin, niin toisaalta jos ei koskaan mitään sattuisi, niin saattaisi se olla jo vähän tylsääkin. 




Kesäaika on jo täällä! 
Ihanaa huhtikuun alkua kaikille!



sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sumuseikkailu ja kilin-kolin Etelä-Ahvenanmaalla


Perjantaina 7.8. kesäloma oli parhaimmillaan. Päätimme jatkaa meille uusiin merikarhusatamiin tutustumista. Aurinkoisena aamuna huolsimme ensin rauhassa veneen ja juttelimme vielä kiireettömästi tuttujen kanssa Maarianhaminan länsisataman laiturilla. Lähtö siirtyi lähemmäs puolta päivää, mutta edessä oli vain 22 mailin purjehdus Maarianhaminasta ulkomeren kautta Ahvenanmaan Föglöhön, merikarhujen Storågskäriin. Alkuun luovimme rennosti 4 m/s tuulessa ja paistattelimme auringon lämmössä.



Merikarkki (karimerkki) oli huollossa.



Kobba Klintarilla oli paljon vierailijoita kun ohitimme sen ja siitä pääsimme siitä purjehtimaan 3-11 m/s sivutuuliin. Ruotsinlaivoista vilkuteltiin meille ja me vilkuttelimme takaisin. Hyräilin lapsuuden suosikkisarjan tunnaria: "Laaaav bout - ti-dittii..." Etenimme hyvällä lomafiiliksellä.




Avoimilla vesillä etenimme saariston tuntumassa ja matka taittui mukavasti. Pari mailia ennen satamaa saavuimme kapeisiin saarten väleihin ja laskimme purjeet. Sitten alkoikin jännittävien tapahtumien sarja...



Olimme vierailla vesillä ja saarisokkeloon oli yllättäen sijoitettu kalankasvatusaltaita. Aluksi näytti siltä, että niitä ei mahtuisi kiertämään, mutta reitti näytti avautuvan lähestymisen myötä. Siinä samassa ihmettelin missä palaa, kun matalien saarten yli luikerteli savukiehkuroita. Varsin nopeasti selvisi, että kyseessä olikin sakea sumu, joka sulki näkyvyyden pahimmillaan kahteen veneen mittaan ympärillämme. Hiljensimme vauhtia  ja seurasimme sormet ristissä karttaohjelmaamme. Meidän oli edettävä suoraan sumua kohti kiertääksemme kalankasvatusaltaat. Vastoinkäymisillä on tapana kasaantua ja toivoin kovasti, että kontaktihäiriöinen navigointiläppärimme ei petä meitä juuri nyt - ja toiveeni toteutui.



Merikarhusaarille on tyypillistä, että kun niihin ajetaan sisään tarkasti merikarhukirjan ohjeiden mukaan, kaikki menee hyvin. Karhukirjan mukaan ajetaan silloinkin, kun virallisiin karttoihin on merkitty reitille kivikko. Reitit eivät aina ole helppoja tällaisille syväykseltään yli 2 m veneille.



Lähestyimme Storågskärin kivikkoista aluetta hyvin varovasti. Lahdessa ajoimme hiljalleen itälaituriin, jossa syvimmät paikat sijaitsevat. Yritimme ensin rantautua sen kolmanneksi pohjoisimpaan poijuun ja silloin se tapahtui. Olin pinnassa ajamassa, kun noin 3 metriä ennen laiturin saavuttamista kuului mahtava "Pom" ja Namusen köli kolahti kiveen. Kippari kiroili hetken, mutta tajusi pian, että tapahtunut mikä tapahtunut. Kippari peruutti Namusen takaisin lahdelle ja otimme tuumaustauon.



Minä juoksin varoiksi tarkistamaan kölin kiinnitysalueen pilssistä ja kaikki oli siellä ehjää (on syytäkin, meillä on siellä ekstravahvistukset). Veden korkeus oli vain hieman alle normaalin. Päätimme lähestyä uudelleen, nyt pohjoisimpaan poijuun niin, että mies ajaisi. Nyt pääsimme rantaan saakka ja minä keräsin rohkeuteni hypäten keulasta laiturille - koska oli ihan pakko. Jännitysten sarja: kala-altaat ahtaissa väleissä, sumusuunnistus tiukoissa kurveissa vierailla vesillä, kölin kolistelu ja keulasta hyppiminen purkaantui tärisevinä jalkoina ja pitkänä lohtuhalina.



Mutta täällä nyt olimme, uudessa Merikarhusaaressa ja aluksi ihan  kahdestaan. Storågskärin tutkimusmatkastamme kerron lisää seuraavassa postauksessa.



Mukavaa alkavaa viikkoa
 ja hyvää pääsiäistä!