Lumikilla Kihtiä Karhunmöljään

Mukavien Lappoon kokemusten jälkeen valjastimme perjantaina 15. elokuuta Kaminamin kohti Kihtiä ja siitä edelleen Kustaviin, Karhunmöljän Merikarhusatamaan. Kippari oli käynyt siellä joskus pienenä, mutta minulle ja Kaminamille paikka oli ihan uusi. Sään puolesta tarjolla oli  6-7 m/s myötätuulta ja pilvipoutaa.

Lounaaksi oli tarjolla Lappoon kaupasta ostettuja herkkuja. Ei tämä mikään esimerkillinen ateria ole, mutta arvatkaa kuinka hyvältä se maistui merellä!

Kesän aikana otimme muuten käyttöön uuden tuuletussysteemin keulassa: peitot nostetaan isoilla pyykkipojilla kattopalkin koukkuihin ja patjat saavat hengähtää ennen seuraavassa satamassa tapahtuvaa petaamista.

Ihastuin matkan varrella tähän huvilaan. Se on kuin karamelli postikorttimaisemassa. Asuukohan siellä muumeja?

Laskettelimme Lumikilla hyvää matkavauhtia ensimmäiset puolitoista tuntia, mutta sitten se mokoma yritti ryöstäytyä. Puuska kun tuli vähän liian sivulta ja Lumikki lähti kallistamaan Kaminamia niin, että pieni broachaus oli lähellä. Broachaukseen asti tilanne ei päässyt, koska päästimme isopurjeen saman tien auki ja Kihdillä oli tilaa muuttaa kurssi heti myötäisempään tuuleen.

Jos miehistöä olisi ollut enemmän, olisimme jatkaneet vielä Lumikilla ja nauttineet vauhdista, mutta nyt se kesytettiin alas sukkaan.

Karhunmöljään ajaminen on melko tarkkaa puuhaa, joten kuljimme sen matalamman itäisen sisäänajoväylän hiljakseen koneella ja huolellisesti navigoiden. Meillä oli veneen oma gps tuolloin rikki ja jouduimme käyttämään tabletin gps:ää, joka ei ole ihan yhtä tarkka ja nopea. 2,30 m syvä Kaminami ui 2,50 m syviä reittejä sujuvasti nyt, kun vedenkorkeus oli aika tarkalleen normaali. Illalla saari-isäntä kyllä suositteli meile syvempää ja sokkeloisempaa länsireittiä jatkossa.

Olimme perillä jo puoli kolmelta, sillä pelkäsimme kovaa ruuhkaa illaksi. Tämä viikonloppu oli nimittäin Merikarhujen kaveriviikonloppu, jolloin jokainen karhuvene sai tuoda yhden kaveriveneen mukanaan tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Kukaan ei kuitenkaan tuonut yhtään kaveria perjantaina Karhunmöljään eikä lauantaina toiseenkaan karhusatamaan. Laiturilla naureskelimme, että onko kellään merikarhulla muka muita kuin merikarhukavereita?

"Möljä" muuten tarkoittaa sataman aallonmurtajaan liitettyä laituria tai pienten alusten kunnostuspaikkaa. Karhunmöljä oli mahdottoman kaunis pikkusaarten suojaisa sokkelo, jonka iltatunnelmista kerron lisää seuraavassa postauksessa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Rapinaa ihanassa Ålannin-aamussa

Perjantaina 15. elokuuta heräsimme Lappoossa jo ennen kuutta kovaan rapinaan. Pieniä varpaita tuntui vilisevän kannellamme ja rapinaan yhdistyi heleän iloinen sirkutus. Hiivimme katsomaan Kaminamin ikkunasta ja näimme pienet suloisuudet istumassa kaiteillamme oikomassa höyhenpukujaan. Tämäpä oli iloinen herätys! Hihhihh... tällä kertaa olen aika varma, että kyseessä olivat pääskyt, mutta korjatkaa jos olen väärässä...

Kaiteiden lisäksi myös etustaagimme oli täyttynyt juttelevista pääskyistä ja kun katselimme ympärillemme, oli pieniä sirkuttajia riittänyt myös muihin veneisiin. Meidän dyneema-kaiteemme olivat kuitenkin muiden veneiden vaijerikaiteita selvästi suositummat. Vain muutamalta linnulta pääsi vahingossa kakka kannelemme, joten ei tullut paljon siivottavaakaan.

Aamu oli mahdottoman kaunis ja lämmin. Sirkat sirittivät ja sataman ympärillä yöpyneet harmaahaikarat tekivät verryttelylenkkejä ympärillämme ja avasivat samalla kraakkuvaa ääntään.

Teimme pienen kävelylenkin sataman lähistöllä ja ihailimme heräilevää luontoa.

Vastavaloon otettu kuva mastosta paljasti venehämisten tekoset tuulimittarissa...

Haimme Lappoon kaupasta vähän täydennystä ja sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti Kustavia ja Kaminamille uutta merikarhusatamaa.

 

Hyvät loppiaiset kaikille!

Lappoon kaatosade ja haikarat yöpuulla

Torstaina 14. elokuuta tajusin miten lähellä Ahvenanmaa meitä onkaan. Olimme yöpyneet ukkosyön kotisatamassamme Ajolassa ja siitä purjehti tuona päivänä kuudessa tunnissa (35,5 M) Ahvenanmaan Brändön-saaristoon kuuluvaan Lappooseen.

Alkumatkan luovimme, mutta sivutuuliosuudella pääsimme vähän nauttimaan vauhdistakin. Peräaalto irtosi Kaminamista kun vauhti läheni yhdeksää solmua.

Tunteeko joku muuten tämän Tommosholmin tornitalon tarinaa? Se on merkitty pelkästään tornina merikarttaankin. Olisikohan tuo talo rakennettu tornin ympärille myöhemmin?

Puh-huijaa... hiljaisella myötätuuliosuudella ehti huilaamaan. Ukkosyöt vievät mehut ihmisestä ja merenneidostakin.

Lappoossa oli elokuun arki-iltana hyvin tilaa. Alkuillan yleisellä saunavuorolla olimme molemmat yksin naisten- ja miestensaunoissa.

Pian alkoi kova puuskainen tuuli ja Kippari kiiruhti saunalta kiristämään Kaminamin peräköyttä. Samalla alkoi rankkasade ja salamat leiskuivat synkällä taivaalla. Vettä tuli niin ettei meinannut eteensä nähdä. Kaminami oli parkissa pitkän laiturin päässä ja sinne juostessani kastuin läpimäräksi, ellen jopa vielä vähän märemmäksi. En kuitenkaan onnistunut hyppäämään veneeseen, sillä tuuli painoi Kaminamin nenän kauas laiturista. Miehen voimat eivät riittäneet vetämään venettä hetkeksi lähemmäksi. Juoksin sateessa takaisin saunalle ja kastuin lisää, jos se oli enää mahdollista.

Kun tuuli aikanaan vähän helpotti, tuli mies hakemaan minua saunalta. Juoksimme taas kaatosateessa veneelle, kun näimme ruotsalaisveneen lähestyvän laituria. Jäimmekin laiturille auttamaan sen rantaan. Senioripariskunnan rouva tärisi heittäessään keulaköysiä ja kertoessaan hurjista ukkospuuskista, joissa olivat seilanneet Lapposeen. Kannatti kastua vähän vielä lisää, sillä nämä matkaajat olivat jo niin väsyneitä ja säikähtäneitä, että ottivat todella kiitollisena pienen apumme vastaan. 

Veneessä ripustelimme vaatteitamme joka paikkaan kuivamaan lämppärin puhalluksessa. Pakko sanoa, että elämys se on tämäkin. Oli ihanaa saada kuivat vaatteet päällensä ja villasukat jalkaan. Lisäksi olin hurjan onnellinen ruotsalaispariskunnan puolesta, että he pääsivät lopulta turvallisesti perille.

Ehkä vähän sangriaa, tomaattimunakasta, parsa-mozzarellasalaattia ja hyvät kirjat sateen ropinan seuraksi?

Sateen loputtua liiteli vielä iltahämärissä useiden kymmenien harmaahaikaroiden parvi yöpymään sataman ympärille. Olosuhteet, varusteet ja osaaminen eivät niiden kuvaamisessa kohdanneet, mutta nämä surkeat kuvat herättävävät ainakin omat muistomme. Luulimme näitä isoja lintuja ensin kurjiksi, mutta myöhemmin blogin lukijoiden vinkeistä ja kuvia suurentamalla totesimme, että kyllä nämä haikaroita ovat. Oli ensimmäinen kerta, kun näimme niitä tällaisena suurena parvena. Yhtään nyyttiä ei tämäkään joukko meille tiputtanut.

Illalla ihailimme maisemia ja katsoimme netistä pari jaksoa hyväntuulista Solsidania. Onneksi sää tyyntyi illaksi ja saimme vihdoin nukuttua paremmin. Aamulla heräsimmekin sitten jo kuudelta kovaan rapinaan: joku oli kannella...

Tähän väliin oikein mukavaa vuodenvaihdetta 

ja onnea uudelle kaudelle 2015!

Hyppyripurjehdus ja lisää jyminää

Houtskärin Näsbyn jälkeen ajattelimme kokeilla jotain uutta satamaa. Keskiviikkona 13.8. oli Velkuanmaan suuntaan aika sopivaa tuulta: 8-9 m/s ja puuskissa reilua kymppiä sivumyötäistä. Oliskohan johtunut jymisevistä ja huonosti nukutuista öistä, että emme jaksaneet hakea vauhtia maksimipurjeilla, vaan tyydyimme 7-8 solmun matkavauhtiin.

Jossain Espskärin paikkeilla teki iso rahtialus melkoiset aallot. Näimme miten vastaantuleva pieni purjevene nousi aaltoon melkein suoraan kohti taivasta ja tuli aallonharjalta alas pää edellä. Hui! Siinä ehti hetken jännittämään, ennen kuin aalto oli meidän kohdallamme. Ehkä puolet Kaminamin rungosta oli ilmassa kun tulimme päin aaltoa. Se oli pahin hyppyri Kaminamilla tähän mennessä. Olisipa ollut GoPro kuvaamassa sitä hetkeä.

Velkuanmaan sataman edustalla on vilkkaasti liikennöity ja voimakkaasti hajustettu merimetsoyhdyskunta. Lähestyimme laituria pohjoispuolelta ja kaiku näytti sen verran matalia lukemia, että päätimme luovuttaa. Toisekseen tuuli osui tällä hetkellä aika pahasti laituriin.

Seuraavaksi yöksi oli tiedossa taas ukkosta ja suojaisa satama olisi ihan kiva. Mikäs olisikaan sopivalla suunnalla... no Ajolanranta! Tosin teimme heti pelisäännöt selviksi: leikimme olevamme vierasvenesatamassa omassa kotisatamassammekin ja toisekseen emme edes käy autollamme, saatikka kipaise kotona.

Taas oli hieno päivä purjehtia ja ukkoset sadekuuroineen vaelsivat ylle vasta yöllä. Senhän se tietysti tekee, että unet jäävät huonoiksi. Aikamoisia ukkospuuskiakin tuli, mutta Ajolanranta sijaitsee lahden lahdessa ja paikkamme on sisäpuolella, joten meillä oli ihan mukavat oltavat. Myös akustiikasta täytyy antaa pisteitä: melko mahtavat jyminät tuli kallioiden ympäröimässä satamassa.

Satuin saamaan ärhäkän flunssan vähän ennen joulua ja sehän tarkoitti jouluvalmistelujen kasaantumista viimehetkeen. Sen verran tuli hoppua, että jäi blogissakin hyvät joulut toivottelematta. Toivottavasti teillä oli oikein suloiset ja leppoisat joulunpyhät ja sen jatkoksi olisi tulossa upea vuodenvaihde!

Sadetta, salamointia ja keikkumista

Maanataina 11. elokuuta suuntasimme Högsåran Farmors Caféssa nautitun kakkulounaan jälkeen Kaminamusen keulan kohti pursiseuran Svinötä. Vauhtia oli mukavat 7 solmua 7-8 m/s myötätuulessa pelkällä isopurjeella. Matka taittui loivassa aallokossa keinutellen, pilvisen taivaan alla. Pilvistä olimme jo kiitollisia pitkään jatkuneen hellejakson jälkeen. Tästä alkoi sateinen ja jymisevä elokuun toinen viikko ja samalla viimeinen lomaviikkomme. Jälkikäteen ajatellen meille jäi sellainen olo, ettei kesällä purjehdittu sateessa juuri ollenkaan, sillä yleensä rankimmat vesiryöpyt tulivat öisin ja päivisin purjehtiessa saimme lähinnä lyhyempiä kuuroja.

Matkalla Svinöhön alkoi sataa ja rantautuminen oli kauden jännittävin. Puuskainen sivutuuli vei venettä ja vaahtopäinen aallokko rullasi sen verran, että mies ajoi tällä kertaa rantatumisessa. Napattuani ensin poijun hyppäsin sydän kurkussa laiturille köyden kanssa, mutta voimakas puuska lähti taistelemaan kanssani Kaminamista. Satoi kaatamalla ja kesäkuussa leikattu käteni oli vielä heikko ja kipeä. Lopulta sain sisulla ja rumasti irvistäen veneen keulan sen verran lähemmäs laituria, että mies pääsi hyppäämään apuun ja kiinnitti veneen kunnolla. Lyyhistyin uupuneena lyttyyn laiturille ja puhaltelin siinä sateessa jonkun aikaa.

Tuuli osui suoraan satamaan, mutta luotimme sääennusteeseen, jonka mukaan Svinö olisi taas yöllä suojaisa tuulen käännyttyä. Ruuanlaitto heiluvassa veneessä ja keinuvalla liedellä oli oma juttunsa. Istuimme salongin sohvilla ruokailemassa kuin keinutuoleissa kiikkuen, tosin välillä vähän nykikin. Ei siinä voinut olla nauramatta. Kaminami oli varsinainen shakeri: siinä olisi varmaan saanut höskyttelykurkut tai kermavaahdot valmiiksi jättämällä ne hetkeksi kulhoissaan tiskialtaaseen. Onneksi hölskyttely ei vaikuttanut kummankaan ruokahaluun. Joskus Kaminamin vesipainotankkien täyttäminen auttaa vakauttamaan sitä, mutta tällä kertaa aallokko tuli suoraan kylkeen, eikä se toiminut.

Illalla tuuli keveni hetkeksi ja paistoimme lettuja. Kymmeneltä alkoi uusi vuolas sade ja sitä jatkui koko yön. Kosteassa ja lämpimässä tropiikkisimulaattorissa nihkeä iho tarttui lakanoihin ja yö meni yhdenlaisena pyöriäisenä. Aamuyöstä havahduin vielä siihen, että Kaminami kaikui kovasta kolahduksesta ja kallistui selvästi. Herätin Kipparin tutkimaan tilannetta: onko köli pohjassa vai mikä veneellä on hätänä? No, syyksi paljastui onneksi vain kääntyneen tuulen vuoksi varvaslistan taakse jumiutunut keulaköysi.

Tiistai valkeni aurinkoisena ja merikotka liiteli yllämme. Tuuli oikutteli sekä suunnaltaan, että voimakkuudeltaan ja seuraavaksi yöksi oli luvassa ukkosta. Houtskarin suojaisa Näsby tuntui hyvältä vaihtoehdolta kaiken keikkumisen jälkeen.

Insinööri Petterssonin paikkeilla seilasimme tiukkaa luovia ja sivutuulta. Kaminamin vesipainotankit ja miehistön purjehdustakit olivat pitkästä aikaa käytössä. Loppumatkasta tuuli jo 10-11 m/s ja tyrskyt lensivät takakannelle saakka.

Viimeinen 50-60 minuuttia Näsbyhyn on käytännössä aina koneajoa kapeissa sokkeloissa, ellei tuuli ole todella suotuisaa.

Matkaa Näsbyhyn kertyi reilut 40 mailia luovien kanssa. Tutut venevajat tervehtivät meitä rannassa.

 Arki-iltana satamassa oli vielä hyvin tilaa.

Nautimme heti kakku- lonkut/kaffeet Skagenissa ja saunoimme ihanasti kauniissa saunatiloissa. Näsby on loistava huoltosatama. Pesutuvassa voi tiskata astiat ikkunan äärellä, josta on näkymät laiturille. Pyykkäys onnistuu varaamalla pesukoneen ja kuivausrummun kahvilasta. Sähkö, wi-fi, sauna ja vesi sisältyvät satamamaksuun. Ravintolasta saa kuulemma mm. todella hyviä hampurilaisia (kokeilematta, koska eivät sovi ruokavaliooon) ja syksyllä siellä oli vietetty sushi-iltaakin. Plussaa on tietysti myös se, että kaupat ovat ihan lähellä.

Tummat pilvet lähestyivät jo auringonlaskun aikaan. Kahdelta yöllä alkoi se ennustettu rankkasade ja taivas oli pikimustana pilvipeitteistä. Salamia räiskyi niin tiheään, etten pystynyt luotettavasti laskemaan aikaa välähdyksen ja jyrähdyksen välillä, mutta lähellä se ukkonen pyöri. Laitoin varoiksi kumipohjaiset tossut jalkaan ja seisoskelimme miehen kanssa korkkilattialla kurkkimassa leiskuntaa ikkunoista. Hiilikuidun sähkönjohtavuus on muuten huippuluokkaa. Tunnin kuluttua raivoisa räiske laantui ja sade ropisi taas rauhoittavasti.

Näimme oudon ilmiön, jota en tiennyt olevankaan: kuun valaiseman sateenkaaren! Sateenkaari säihkyi tummaa pilveä vasten täysikuun voimasta. Valitettavasti  kuvaustaitoni ja -varusteeni eivät riittäneet sen tallentamiseen. Nyt oli hyvä hetki nukahtaa.