Pyytinkarin kisat 2014: Kaminami rikkoo omia ennätyksiään

Turun pursiseuran (TPS) järjestämät Pyytinkarin kisat, eli Jalostaja Runt, käytiin viime perjantain 13.6 ja lauantain 14.6. välisenä yönä Saaristomerellä. 81 mailin mittainen reitti kulki Viittakarilta Airiston läpi Houtskär ja Iniö kiertäen TPS:n saaritukikohtaan Pyytinkarille. Mukaan oli ilmoittautunut 47 venettä. Näistä 18 starttasi lopulta nopeimpien veneiden (LYS > 1,26) LYS1-luokassa ja 17 tuli maaliin.

Kisan tavoitteita ja ennakkosuosikkeja
LYS1-luokan veneistä kahdella oli Kaminamia (1,38) kovempi tasoitusluku: Farr 40 OD Mare Bossilla (1,47) sekä isolla One Off Lattu 55 -vene Adelantella (1,41). Tämän myötä "ekana maalissa" ei ollut tällä kertaa edes teoriassa realistinen tavoite Kaminamille, mutta Kippari haaveili uudesta nopeusennätyksestä. Edellinen syntyi pari viikkoa sitten Kihti TwoStarin keveissä tuulissa: 11,92 solmua.

Kovimpia kisaajia oli ilman muuta sekä 2013 että 2012 toiselle sijalle purjehtinut Baltic 43 Xanthippe, joka on seilannut menestyksekkäästi isommissakin kisoissa. Mukana oli myös Kihti TwoStarin pari viikkoa sitten voittanut Finngulf 39 Xanthe, joka sijoittui viime vuonna Pyytinkarissa kolmanneksi. Mare Boss on varmasti taas kisan nopein, mutta kovan tasoitusluvun vuoksi sen on vaikea päästä aivan kärkisijoille; 2013 se oli viides. Kärkeä saattaa myös hätistellä X-40 Exquisite joka ylsi viime vuonna neljänneksi ja sitä ennen kuudenneksi. X-402 Cetus oli 2012 kolmas, mutta viime vuonna se jäi tulostaulukon puoliväliin. Pyytinkarin kisojen 2013 ja 2012 LYS1-sarjan voittajaveneet eivät olleet tällä kertaa mukana.

Kaminamin miehistö
Kaminamissa oli neljän hengen miehistö, kaikki kokeneita kilpapurjehtijoita. Kipparin lisäksi kuitenkin vain Herr F oli purjehtinut Kaminamia aiemmin - kerran. Miehistö perehdytettiin Kaminamin systeemeihin kisapäivän siirtoajon aikana. Kippari vastasi pääosin keulapurjeista ja navigoinnista, Herr F ohjaamisesta ja Herr H sekä Herr V purjeiden trimmaamisesta ja barduunoista.

Itse häärin kotona leikkaustoipilaana ja huoltojoukoissa. Sääennusteiden perusteella tiesimme, ettei ruuan lämmittely tule kisan aikana sujumaan. Matkaan pakattiin kahvi- ja kaakaotermarit, kylmälaukullinen voileipiä ja banaaneja, suklaata sekä paljon juomapulloja. Pasta bolognesekin kävi varoiksi kisaamassa ja palautui koskemattomana vuoassaan. Sillä aikaa kun miehet tekivät urotekojaan merten gladiaattoreina, minä jännitin kotona kisastudiossa ja seurasin pitkin yötä Rajakarin säähavaintoja. Harmi ettei kisan tracking-palvelu ollut käytössä, tuo telepaattinen yhteys ja oma mielikuvitus kun tuppaa vähän pätkimään.

Olosuhteet
Kisassa mitattiin miehistön kestävyyttä; radan kiertämiseen kului LYS1-veneiltäkin noin 10-14 tuntia. Veneet purjehtivat läpi synkän ja tuulisen yön. Lämpöä oli vain 10-11 astetta, ajoittain sateli ja reippaat pohjoistuulet puhalsivat arktista ilmaa sisäsaaristossakin 8-12 m/s, puuskissa 11-14 m/s. Kovimmat tuulet olivat Kihdillä kello kolmen aikoihin yöllä, juuri pitkän luoviosuuden aikana. Näin kovissa ja jatkuvan puuskaisissa tuulissa ei Kaminamilla oltu vielä paljon seilattu, eikä Kipparikaan tiennyt ihan tarkalleen miten hänen uusi veneensä tulisi käyttäytymään.

Turku Rajakari: tuulihavainnot kisayönä (punaisesta viivasta alkaen)

Startti ja Airistoa etelään ennätysvauhtia
Takaa-ajolähdöt alkoivat yksitellen hitaimmista LYS3-veneistä kello 18. Kaminami lähti matkaan kolmanneksi viimeisenä kello 19.48 ja nopein Mare Bos 20.12. Kaminamin startti sujui mukavasti väljillä vesillä, joilla sen lisäksi oli enää kaksi muuta venettä odottamassa lähtöään. Miehistö otti Lumikin voimat käyttöön, eli nosti 125 m2 -genaakkerin ylös. Kaminami pinkaisi Airistolle 8 m/s sivumyötäisessä/myötäisessä tuulessa ja noin 10 m/s puuskissa. Tämä taisi olla koko kisan hauskin osuus, sillä pian Kaminami liiti tuulen nopeuteen nähden optimikulmaan kääntyneessä puuskassa uuteen nopeusennätykseensä: 17,35 solmua (SOG)! Sen jälkeenkin se porhalsi kepeästi pitkän matkaa 13-14 solmua ja miehistö riemuitsi. Koko Airisto seilattiin päästä päähän (8,7 M) 45 minuutissa, keskinopeuden ollessa 11,57 solmua. Nämä tähtihetket antoivat miehistölle paljon voimia loppuyölle. Tiimin teemana oli, ettei hymy saa lähteä naamalta. Legin loppupäässä Kaminami saavutti muutamia minuutteja aiemmin lähteneet Finngulf 41 Favolan, X-40 Exquisiten ja Elan 40 Aioloksen ja jatkoi niiden hännässä.

Orhisaarelta Pippära grundetille tiukassa sivutuulessa jurnuttaen
Kaminami ei pystynyt tekemään juuri eroa muihin tällä tiukan sivutuulen legillä, jota purjehdittiin st-fokalla ja isopurjeella. Se kulki nyt yhtä matkaa Exquisiten, Favolan ja Aioloksen kanssa, välillä niitä saavuttaen ja toisinaan niiden vauhdista jääden. Kaitkiven kohdalla kurssi kääntyi luoteeseen ja tuuli sen myötä vastaisemmaksi, jolloin Kaminami pääsi ohi rullareivatuilla keulapurjeillaan etenevistä Favolasta ja Aioloksesta, myös Exquisitea saavutettiin. Kurssi muuttui taas myötäisempään tuuleen ja jatkuvaa aktiivista skuuttaamista vaativat puuskat toivat jonkin verran lisävauhtia. Kippari päätti kuitenkin jatkaa fokalla, sillä code zero -genaakkerin käyttöalueesta kovemmalla tuulella ei ollut vielä varmaa tietoa. X-40 Exquisite pääsi siinä vaiheessa vähän karkaamaan. Lopulta Kippari nosti coden ja yllättyi miten hyvin se toimi: Kaminami sai paremmin vauhtia puuskista ja pysyi silti hyvin balanssissa lähtemättä broachailemaan. Se oli helposti ohjattavissa alas tuuleen, jolloin puuska valjastettiin nimenomaan vauhdiksi eikä niinkään kippailuksi. Vinssiä sai vääntää kovalla tuulella tosissaan, coden skuutissa oli vetoa ihan riittävästi. Pysyipähän mies lämpimänä. Parhaimmillaan Kaminami kulki 14 solmun vauhtia, toisinaan leppoisammin 8-9 solmua. Sen keula oli kuulemma lentänyt jossain vaiheessaa metrin matkalta ilmassa, kun se ohitteli muita.

Kaminami code-vauhdissa. Kuva: X-40 Exquisiten miehistö

Kaminami edelleen code-vauhdissa. Kuva: X-40 Exquisiten miehistö

Pippära grundet - Fiskö: toisten veneiden kiinniottoa

Tämän legin Kaminami purjehti yhtä kylkeä st-fokalla ja isopurjeella sivuvastaiseen tuuleen, joskaan ei ihan tavoitenopeutta. Saarten suojissa tuuli puuskissa 8-9 m/s. Vaikka Kaminami sai aika monta venettä tässä kohtaa kiinni, oli myös toisaalta todettava että pienellä veneellä on pienen veneen vesilinja ja tämä legi suosi isoja veneitä.

Fiskö - Kihdin väylän eteläpää: veneiden kokoontumista osa-chasingin tasoituspisteessä
Fiskön ohituksen jälkeen Kaminami luovi yhtä kylkeä ja vauhti oli alkuun kohtuullisen hyvää jyrkästä aallokosta huolimatta. Se ohitti monia veneitä, mutta kesäyö raskaiden sadepilvien alla oli niin pimeä, että se vaikeutti sekä toisten veneiden tunnistamista että keulapurjeen tarkkaa ajamista puuskaisessa tuulessa. Koska kisassa käytettiin takaa-ajolähtöä, olisi kaikkien veneiden pitänyt laskennallisesti olla yhtä aikaa tämän legin kääntömerkillä (länsiviitta Korsöstä itään) Kihdin väylän eteläpäässä, eli merkki toimi osa-chasingin tasoituspisteenä. Pisteessä olikin paljon veneitä samaan aikaan.

Kihdin väylä pohjoiseen: kylmää luovia reippaaseen pohjoistuuleen ja skuutti poikki
Kihdillä alkoi täysi siksakkaaminen kisan kovimpia tuulia vastaan. Kaminamilla oli yksi reivi isopurjeessa ja vauhti oli ajoittain aika hyvä. Kaminamin kanssa ei oltu vielä luovittu pimeässä eikä näin kovissa tuulissa ennen tätä kisaa, joten kokemusta karttui nyt siltäkin osin. Tosin kokemattomuus vaikutti siihen, että vauhdin saaminen ihan kohdilleen oli haastavaa, jostain syystä erityisesti toisella halssilla. Vauhtia oli vaikea parantaakaan, koska pimeässä ei voinut verrata toisiin veneisiin ja sen myötä päätellä mikä omaa menoa jarruttaa. Puolivälissä legiä sattui veneen ainoa vahinko: st-fokan skuutti napsahti poikki! Purje lepatti hetken valtoimenaan, kunnes kaksi miestä selätti sen kannelle, skuutti solmittiin kiinni ja matka fokalla jatkui. Siinä hässäkässä tuuli ryösti myös Kipparin lempipipon (joka on vielä päässä ensimmäisissä kuvissa). Voivoivoi... mutta kaupasta niitä saa. Tuuli voimistui 15 m/s puuskiin, kun legistä oli luovittu 2/3. Kippari päätti ottaa st-fokkaan reivin ja se sujui niin kätevästi ja nopeasti myös kovemmassa kelissä kahden hengen voimin, että hän jäi vähän katumaan ettei sitä tehty jo aiemmin. Kihdin pohjoispäädyssä aamu alkoi jo valkenemaan ja näkyvyyden paraneminen toi uutta iloa purjehtimiseen. Kaminamiin saatiin lisää vauhtiakin, kun fokkaa pystyttiin ajamaan valon myötä tarkemmin.

Kihdin jälkeinen sivutuuliosuus: tarkkaavaisuus ei saa herpaantua
Pitkän, kylmän ja pimeän luovin jälkeen miehistö toivoi varmasti pääsevänsä jo vähän helpommalla. Kun Kaminami pääsi suojaisemmalle alueelle sivutuuliosuudelle, miehistö purki isopurjeen ja fokan reivit. Tuuli oli niin puuskaista, että Kaminami vaati jatkuvaa aktiivista tunnustelua, skuuttausta ja ohjaamista pysyäkseen hyvässä vauhdissa. Kun saaret taas sallivat tuulen kulkea vapaammin, sai Kaminami vauhtia 12 m/s puuskista.

Sivumyötäiseen laskettelua villillä Pandalla
Kun Kaminami pääsi kääntymään sivumyötäiselle, nostivat miehet sivutuulen genaakkerin, musta-valkoisen "Pandan". Skuutin sakkeli kuitenkin irtosi ja Panda lepatti villintyneenä. Se oli otettava alas ja pakattava keulaan rauhoittumaan. Siinä samalla tuuli rankaisi Kipparia jo toisen kerran ryöstämällä varapiponkin. Legin loppuvaiheessa genakkeri nostettiin uudelleen ja ohitettiin Finngulf 39 Xanthe, jolla oli haasteita spinnunsa kanssa. Kippari harmitteli, että genaakkeri olisi pitänyt nostaa jo aiemmin, sillä kauaa sillä ei ehditty menoa vauhdittamaan. Kurssi kääntyi pian tiukempaan sivumyötäiseen, eikä Pandalla päästy enää ajamaan riittävän ylös. Kun kurssi myöhemmin kääntyi uudelleen genaakkerille otollisempaan tuulensuuntaan, oli miehistö jo uupunut ja puhti kertakaikkisesti loppui hosumiseen. Matkaa jatkettiin isolla ja fokalla, mitä on tietysti helppo jälkikäteen katua.

Kuiva Kalsaaren itäviitalta käännyttiin taas pohjoiseen ja luovimaan reippaaseen 10 m/s tuuleen. Kolmen veneen ryhmä luovi järjestyksessä Finngulf 41 Favola - Kaminami - Xanthe. Veneiden välillä oli tässä vaiheessa kohtuulliset välimatkat. Loppusuoralla, "Pyytinkarin rännissä", tuuli jäi hyvin heikoksi ja Xanthe saavutti Kaminamia. Kahden viikon takaisen Kihti TwoStarin kisakaverukset Kaminami ja Xanthe ylittivät lopulta maalilinjan samaan aikaan aamulla kello 7.28.

Kotimatkalle väsyneenä mutta tyytyväisenä
Kaminamin väsynyt ja viluinen miehistö laski saman tien purjeet ja lähti hyytävälle tunnin mittaiselle koneajolle kotisatamaan. Iso osa matkasta oli napakkaa vastatuulta ja vettäkin satoi vaihteeksi. Kippari oli kuitenkin tyytyväinen kisakokemukseen ja uusiin havaintoihin veneestään. Hän oli myös onnellinen hyvästä tiimistään, joka toimi kylmiltään todella hienosti kisassa, joka ei ollut mitään helpointa purjehdusta. Pitkä purjehdus jatkuvasti puuskaisessa tuulessa isopurjeisella veneellä vaati miehistötä herkeämätöntä tarkkaavaisuutta ja aktiivisuutta. Kippari-paran kädet olivat turvoksissa kuin vedellä täytetyt kumihanskat ja joka paikkaa kolotti.

Tulokset 
Kisan tuloksiin Kippari oli ihan tyytyväinen. Kaminami oli kolmanneksi nopein vene koko kisassa ajalla: 11:40. Kolmanneksi sijoittunut Mare Bos oli selkeästi nopein tänäkin vuonna (10:14) ja kisan voittanut Xanthippe oli toiseksi nopein (11:19).

LYS-tasoituksen jälkeen Kaminami olisi sijoittunut seitsemänneksi. Miehistölle tuli kuitenkin yllätyksenä, että Kaminami oli vähän varastanut lähdössä, mikä tiputti sen sijoitusta kaksi sijaa, yhdeksänneksi. Tämä tarkoitti tulostaulukon puoliväliä 17 veneen LYS1-sarjassa. Yhtä matkaa kulkeneista veneistä Xanthe sijoittui neljänneksi, Favola viidenneksi, Exquisite kahdeksanneksi ja Aiolos sijalle 12.

Seuraavia kisoja ei ole suunnitelmissa, vaan tällä viikolla Kaminami trimmataan taas kesämökiksi ja ihana saaristo kutsuu!

Lämpimät kiitokset Kaminamin kisakuvista reippaalle X-40 Exquisiten miehistölle, 
joka pystyi yhdistämään kisaamisen ja kuvaamisen näissä olosuhteissa!

Sumua, vauhtia, blägää ja massavaellusta

Högsårasta oli reilun 40 mailin kotimatka, jolle lähdimme vasta kymmeneltä aamulla. Veneaamut ovat niin mukavia, että ei niitä pilata hosumalla heti lähtöä. Periaatteenamme on mieluummin purjehtia vauhdikkaammin, jotta ehdimme saamaan paikan suosituistakin satamista, kuin lähteä vesille ensimmäisten joukossa. Sitä paitsi vauhtipurjehdus on hauskaa.

Aamu oli jopa vähän kolea ja koko seitsemän tunnin seiluun aikana taisimme kulkea usealla eri leveysasteella: pipo päässä (no oli myös bad hair day) ja lämpimissä vaatteissa tummien pilvien alla ja pian taas T-paidassa ja shortseissa täydessä auringonpaisteessa grillaantuen. Jos joku vielä ihmettelee miksi purjehduskassit ovat lätkäkassien kokoisia, niin tämä selittänee osittain.

Olimme ehtineet luovia vajaan tunnin, kun sumu ympärillämme alkoi tihenemään ja tuuli kuihtui pois. Starttasimme koneen ja etenimme väylän reunaa Helsingholmenilta kohti Gullkronaa. Harmauden keskelläkin näkyvyyttä riitti noin mailin verran ja otimme varoiksi myös vastaanottavan AISin tietokoneen näytölle. Tämä keväällä käyttöön kytketty VHF-laitteemme ominaisuus vei tietysti mieheni huomion ja hän etsi innokkaasti erinimisiä AIS-tietoa lähettäviä aluksia näytöltä ja näköpiiristään. Miehet ja tekniset "lelut"...

Siinä oli aikaa suoristella venkoilevat kierteet barduunaköysistä laahaamalla niitä perässä. Puolen tunnin kuluttua näkyvyys oli jo selkeytynyt kolmeen mailiin ja puoli tuntia siitä saimme taas nostaa purjeetkin.

Aurinkokin löysi meidät samalla kun nostimme myötätuulelle ison genaakkerin - Lumikin - ja otimme ilon irti pienestäkin tuulesta.

Kun perjantai-iltana lähdimme massavaelluksessa merelle, niin sunnuntaina palasimme kotiin samassa laumassa. Ei siellä montaa myötätuulipurjetta näkynyt, vaikka olosuhteet olisivat olleet niille sopivat. Helppohan siinä oli sitten ohitella, kun tuultakin saatiin lopulta parhaimmillaan 4-5,5 m/s. Onneksi sääennusteet eivät pidä aina paikkaansa ja saaristolla on omat tuuli-ilmiönsä.

Hiljaisemman tuulen aikana ajoimme genaakkerilla partiotyttöjen ja partiopoikien veneiden väliin ja vasta sen jälkeen huomasimme, että siinä olikin tilanne päällä. Tytöt heiluttelivat kovasti ja kuvailivat poikien venettä ja pojat kiipeilivät mastoon yms.... No, tiedättehän... Pahoittelimme tytöille että änkesimme vahingossa väliin peittämään näkymiä ja hihittelimme hassua tilannetta.

Kaminami pääsi taas ihan mukavaan matkavauhtiin ja kuljimme pitkäan rinta-rinnan saman kokoisen Sunwind 31:n kanssa, vaikka Sunwind ajoi koneella jota kuinkin runkonopeuttaan. Molempien veneiden kippareita taisi naurattaa. Hupia jatkui kunnes Nauvon lossit pakottivat meidät laskemaan reippaasti kurssia ja vauhtimme hiipui siihen. Tämä erä meni sen myötä konettajalle. 

Haisulisaarella pesittiin ahkerasti ja esiteltiin siipivälejä, jotka olivat tosiaan kuin ladon ovet. Merimetsot olivat saaneet lokkeja kyläilemään, ehkäpä pienten makupalojen toiveissa.

Jossain vaiheessa tuli vähän hiki ja hengästys. Nostimme matkan aikana fokan neljä kertaa ylös ja Lumikin kaksi kertaa ja siinä välissä puuhattiin yhtä sun toista. Risakin käteni on vähän voimistunut ja pystyin nostamaan kompensoivalla tekniikalla purjeita. Viikonlopun jälkeen käsi leikattiin taas ja toiminnallisuudessa tuli tietysti takapakkia toipilasveiheessa.

Orhisaaren blägässä ajoimme puolisen tuntia koneella ja mutristimme suitamme: "Tähänkö se nyt loppui?" Sokerina pohjalla oli kuitenkin vielä hyvääkin tuulta, kun pääsimme kääntymään kotiränniin. Dolphin Dancen Minna ja Antti olivat seilanneet kotikonnuillamme ja bonganneet meidät kotirännissä ja tarkkasilmäiset Äiti-Kippari ja Isi-Kippari jo sitä ennen jossain ruuhka-alueella. Meillä on ilmeisesti taas hosuttu veneeseen vauhtia, kun emme itse nähneet ketään tuttuja.

Olipa hieno päivä merellä! Viivästytimme eroahdistusta veneestä sillä, että laitoimme vielä ruuan kotisatamassa. Sen jälkeen oli mukavampi viimeistellä vene pakettiin. Kaminamin trippimittarissa oli sunnuntaina 996 M, eli tonni on mennyt poikki perjantaina matkalla Pyytinkarin kisojen starttialueelle. Kuuluuko sitä juhlia?

Raporttia Pyytinkarin kisoista on tulossa alkuviikosta. 

Hyvää alkavaa juhannusviikkoa kaikille!

Auringon kultaamat Farmors cafén avajaiset Högsårassa

Högsåran suloinen kahvila-ravintola Farmors Café vietti viikko sitten kauden avajaisia. Saaristolaistunnelmaa väritti leppoisa musisointi.

Aurinkoinen päivä kultasi muutenkin söpön tapahtuman, jota oli saapunut viettämään mukava joukko ihmisiä. Terassilla istuessaan tunsi olevansa keskellä tapahtumia ja onnellisten ihmisten ympäröimänä.

Koko Högsåra tuoksui kesäisesti syreeneille ja niitä löytyi myös Farmors cafén pihapiiristä sekä maljakoista.

Se kuuluisa kakkupöytä on pettämätön niin maultaan, näöltään kuin reiluudeltaan: palan koon saa määritellä itse. Jono kakkuantimille kiemurteli kauniissa tiloissa, joissa riitti valtavasti ilahduttavaa katseltavaa.

Lounastakin olisi ollut jo tarjolla.  En ole koskaan syönyt farmors Cafén seisovasta pöydästä, mutta grillistä tilatut annokset ovat olleet todella maukkaita.

Tämäkin asetelma henki kotoisuutta. Melkein unohti, että on asiakkaana ravintolassa; olisi yhtä hyvin voinut olla vieraana saaristolaismummolassa.

Tulimme sen verran ajoissa, ettei sitä ihanaa gluteenitonta Irish Coffee -kääretorttuannosta ollut tällä kellonlyömällä saatavilla, mutta henkilökunta valmisti minulle ystävällisesti pavlova-tyyppisen annoksen suklaamarengista, kermavaahdosta ja makeista mansikoista. Se maistui erinomaiselle, sillä marenkeja on monenlaisia ja tämä oli sitä harvinaista hyvää laatua. Juuri tällä kuvanoton hetkellä olin muuten ylitsevuotavan onnellinen - jos ette huomanneet...

Kahvia kaihtava mieheni otti taas ne perinteiset lonkku-kakut. Naureskelin yhdistelmälle, sillä join oman lonkkuni vasta kakku-kaffeen jälkeen. Silmäiltyäni muitä pöytiä tajusin kuitenkin mieheni olevan trendin harjalla: iso osa aikuisista nautti lonkkua ja kakkua sekaisin!

Farmors Cafén ruohokentällä pelattiin palloa ja tuttu pupula keräsi lapsia ihastelemaan pehmoisia söpöyksiä. Laitumella käyskenteli tällä kertaa lehmiä. Laiduntavien eläinten katselun vaikutusta verenpaineeseen ja kortisolitasoihin ei tarvitse edes tutkia - jokainen tietää miltä se tuntuu.

Högsåra on kestosuosikkemme saaristossa ja osa sen ihanuudesta on juuri Farmors Cafén ansiota. Luulenpa, että käymme täällä jatkossakin joka kesä. 

Tässä vielä linkki viime kauden Farmors café -postaukseeni... näköjään samat jutut ovat kutsuneet kuvaamaan silloinkin: Högsåran helmi: tunnelmallinen Farmors Café

Purjehdus satujen saarelle - Högsåraan

Lauantaina lähdimme Svinöstä aamusateiden jälkeen kahden ja puolen tunnin pyrähdykselle kohti satumaisten saaristotunnelmien Högsåraa. Koska emme edelleenkään ole nähneet yhtään hyljettä, harkitsimme maalaavamme ensi kaudelle Kaminamin pohjaan tekstin: "Seal friendly boat" ja sen lisäksi kölin hylkeenmalliseen bulpiin suloiset silmät ja pienet räpylät. Toimisikohan se?

Matkan varrella sotalaiva teki pientä aallokkoa. Ei mitään kunnon Linnanmäki-kyytiä, mutta sellaista possujuna-ajelua vastaavaa mukavaa keinahtelua. Kaminami oli taas virkkuna uimaan hyvää matkavauhtia. Tänäänkin oli loistava purjehduspäivä.

Helsingholmenin hiekkaniemellä ilakoiva perhe korineen näytti niin onnelliselta, että sitä virittyi itsekin heidän riemuunsa.

Kaminamin syväys on sen pituuteen nähden melko suuri, joten Högsårassakin joudumme ottamaan paikan laiturin päädystä. Tälläkin kertaa tilaa oli vain perä väylälle päin. Tiesimme mitä se tarkoittaa... Sininen lapsukaisemme on nimittäin musikaalinen. Kovilla tuulilla se soittaa takila-urkua, kunnes musisointi vaimennetaan lempeästi laskemalla masto alemmas. Kaminami soittaa myös patarumpuja: perään osuvat aallot kuulostavat juuri sellaiselta. Niille ei ole juuri mitään tehtävissä. Yölläkin patarumpu soi muutamia kertoja, kun etsin unisena kadonneita korvatulppiani. Edellisenä iltana olimme juuri supatelleet siitä, miten Kaminami on meille juuri se oikea vene ja miten onnellisia siitä olemme - joten annamme anteeksi ajoittaiset musisoinnitkin.

Högsårassa kävi yllättävän monta venettä vain poikkeamassa - ehkäpä juuri Farmor's Cafén avajaisissa, jotka olivat nyt kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. Mekin lähdimme heti rantauduttuamme kävelylle. Meikä-Merenneito ajoi muuten tänään aika hyvin laituriin.

Tuo kylän raitti on lumoava. Högsåra on kuin saaristolaisaiheinen Disney World. Rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa ja luonto on maisemoitu perinteitä kunnioittaen. Punamultatalot, ladot, niityt ja patinoituneet aitaukset herättävät muistoja mummolasta.

Runsaat syreenipensaat tuoksuivat huuuuumaavalle!

Määränpäämme oli tietysti Farmor's Cafén avajaiset, mutta niistä kerron myöhemmin omassa postauksessaan.

Matkan varrella laidunsi pari suloista lammasta. Ne tulivat rohkeasti luokse ja onnistuivat söpöilemällä kerjäämään rapsutuksia, joista sitten nautiskelivat silmät sirrillään. Kun jatkoimme menoamme, lampaat seurasivat aidanvierustaa vierellämme pitkän matkaa, kunnes ne huomasivat että klorofylli on aavistuksen verran vihreämpää aidan toisen puolen syreenipuskissa.

Illalla ihailimme maisemia veneestä käsin ja varsinkin tuon monilapsisen joutsenperheen seuraaminen lämmitti sydäntä.

Högsåran Lillbacka Brygga -satamassa aurinko laskee metsän taa, mutta värittää silti lahden maisemaa lämpimillä sävyillä.

Tämä päivä - vielä Farmor's Cafén ihanuuksilla täydennettynä - oli niin onnellinen että oikein tunsi miten onni nousi päähän ja ylimääräinen tippui sormenpäistä (siksilattia on märkä purjehduksen aikana) ja haihtui ihohuokosista. Toivottavasti näitä on tulossa lisää! Niitä odotellessa: muutaman tunnin kuluttua leikataan taas pinnakättä, eli siitä poistetaan ylimääräistä roinaa. Sen jälkeen saa mahtavan Neon aamiaisen: latten, sämpylän, pullan, hedelmän ja morfiinia.