keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kauden yöretkeilyt alkoivat - Pyytinkarilla yöpuhuria


Viime perjantaina 5.5. lähdimme kauden ensimmäisille yöretkille. Ensimmäiseksi illaksi jäimme lähisaareen, pursiseuran Pyytinkarille, jonne tarkeni lempeässä illassa purjehtia vastaisiin tuuliin luovienkin.



Viime kaudesta alkaen olen hoitanut veneessä enimmäkseen isopurjeen skuuttaamista ja mies pääsee paikalleni vain hetkittäin sijaistamaan. Varsinkin vauhdikkailla tiukoilla sivutuuliosuuksilla hän on selvästi vähän kateellinen, kun minulla on koko ajan äksöniä ja hän voi korkeintaa kirittää tai luennoida purjeiden tarkemmasta trimmaamisesta. Alla oleva kuvapari kertoo enemmän kuin sanat...




Pyytinkaria oli nikkaroitu entistä ehommaksi: muun muassa takapihan pikkulaiturilta oli rakennettu uusi reitti portaineen saunalle ja uutta grilliäkin taitaa olla tuloillaan. Maisemaa oli hoidettu ja kirkkaan sinisen taivaan alla kaikki hohti niin kauniina ja särmänä.





Meitä yöpyi viisi venettä Pyytillä perjantaina. Tuttuihin saaristomaisemiin oli mukava rauhoittua lintujen sirkuttaeesa. Ulkona ei tarennut vielä istua iltaa auringon laskettua, joten laitoimme hyväntuulisen elokuvan "Marigold" pyörimään. Onneksi olimme valmistelleet jo iltatoimet ennen leffan katselua, sillä molempien silmät luppasivat jo ennen sen loppumista. Siinä unipökerryksissä kuulin, että jokin nakutti kannella ja tönin miestä tekemään asialle jotain. "Nyt ei pysty", hän totesi ja nukahti saman tien uudestaan. Tuuli voimistui ja kääntyi hetkeksi odottamattomaan suuntaan. Maston urut soivat, Kaminami hytkyi kuin vanha raitiovaunu, vantit nakuttivat ja aallot loiskivat perässä. Siinä ei pystynyt mieskään enää nukkumaan. Tokkurassa hän pumppasi maston alas, kiinnitti unipukusillaan hyisellä kannella kuminarut vantteihin ja tulppasi pihakalusteillamme (säkkituolit) perähytin oviaukon, jotta loiske ei kuulu. Hyvää yötä ja paljon unta - heräsimme seuraavan kerran vasta aamulla.



Kävin jokin aika sitten ravintoterapeutilla ja lukemattomissa laboratoriokokeissa. Energia-aineenvaihduntani on kaikin puolin sekaisin, jotkut vitamiinitasotkin olivat alakantissa ja ruokavalio meni uusiksi. Se on pitkä tarina, mutta tivistettynä: hyvästi sokeri ja reilusti lisää proteiineja sekä rasvaa. Tässä on nyt opeteltu tekemään toisenlaista gluteenitonta kasvisruokaa ja lisäksi päivän täyttää noin muovikassillinen lisäravinteita, joita nappailen pitkän listaan mukaan pitkin päivää. Siinä on hommaa ja paljon opeteltavaa, mutta vaakakupissa on terveys. Pari kuukautta porskutetaan tällä tietyllä ruokavaliolla ja lisäravinnepaketilla, sitten katsotaan mikä tulee olemaan se pysyvä ruokavalio.

Tässä siis uusi aamiainen, tai yksi niistä... Vaihe1: nesteytys vihreällä teellä. Vaihe 2: 3-4 dl psylliumkuitugeeliä - odotan sen jälkeen kiltisti 15 minuuttia. Vaihe 3: raakapuuro siemenistä, proteiinijauheesta, kuivatuista hedelmistä ja baanaanista sekä kauramaitoa. Vaihe 4) ubikinonit, C, D, E ja aminohapot purkeista sekä ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä (jos ei ole lisätty aamiaiseen). Samankaltainen ruljanssi toistuu neljästi päivässä. Mutta tuloksia tulee ja olo kohenee monella tapaa. Nyt alkamassa on jo kolmas viikko.



Hankin venemessuilta nämä Spinlockin polvarit ja viime viikonloppuna käytin niitä koko ajan. Ai että nämä ovat hyvät! Otin isomman koon, niin että alle mahtui näköjään kolmekin kerrastoa ja tarranauhakiristysvara riitti silti hyvin. Nämä eivät paina eivätkä purista ja mahtuvat myös kapeampien ulkoiluhousujen alle. Purjeita vaihtaessa, polvillaan työskennellessä, on niiiin mukava, kun alla on tukeva pehmuste. Uusiutumaton luonnonvara - polvirustot - kiittävät. Parhaat ikinä! Jos ette välitä polvienne kulumisesta, niin polvareita ei kannata käyttää. Mieheni kuuluu ainakin vielä toistaiseksi niihin huolettomiin ilman polvareita purjehtiviin.



Lauantaina jatkoimme etelään Bodöhön ja pääsimme hetkittäin ihan mukaviin vauhteihinkin, siitä seuraavalla kerralla.


Täällä satoi maanantaina räntää vaakasuoraan ja sen perään reippaasti rakeita,
viikonlopuksi pitäisi lämmetä ja tuuletkin näyttävät alustavasti lupaavilta.
Toivotaan upeaa veneilyviikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti