Syystuulilla Tammoon ja kaikilla purjeilla kotiin

Lauantaina oli aivan ihana sää syyspurjehdukselle. Lähdimme intoa puhkuen seilaamaan noin 30 mailia etelään merikarhusatama Tammoon. Reitillä oli monensuuntaisia tuulia, jotka vaihtelivat välillä 3-8 m/s. Pääsimme hyvää matkavauhtia peruspurjeillakin. Merentuijottelua pitää todellakin varastoida nyt talven varalle.

Matkalla nautimme syysmaisemista, raikkaasta meri-ilmasta ja siitä, että niin moni muukin vielä purjehtii.

Fokka viritettiin pois st-kiskolta ja ulkoskuuttaukseen, jotta se saadaan parempaan trimmiin. Päivän teoriauento käsittelikin ulkoskuuttausta ja se oli pitkä luento se... Hih - aina kun luuli sen loppuvan se alkoi vielä kerran uudelleen.

Jossain vaiheessa ihmettelin taas, että mihin se mies on voinut yhtäkkiä kadota näin pienessä veneessä, mutta sieltä puomiltahan hän löytyi - onneksi! Kai tuohonkin oli joku kiipeilyniloa suurempi käytännön syy...

Etelä-Airistolla oli parhaimmillaan näköpiirissä 11 seilaajaa samanaikaisesti. Nauvon lossien jälkeen iso merikotka lensi ihan läheltä ohi. Olisipa kamera ollut sillä hetkellä käsillä, siinä olisi saanut kuvattua jo kotkan ilmeenkin.

Viimeinen osuus tammoon oli täysmyötäistä 8 m/s ja menoamme keinutti avoimemmilla vesillä syntynyt pieni aallokko.

Veikkasimme ensin, että hyvä jos yksi vene on Tammossa ennen meitä, mutta rantautuessamme kello 16.25 olimme neljäs ja samalla viimeinen saapunut vene. Tammoonkin oli jo vaihdettu 2015 vieraskirja, mutta siihen siis saa kirjata näitä myöhäissyksyn 2014 käyntejä. Eräs saari-isäntä nimittäin otti minuun yhteyttä ja varmisti asian.

Tammossa tuoksui syksylle ja taas kerran kuulimme jännittäviä lintujen liverryksiä, joita emme kumpikaan tunnistaneet.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan: ostin viime viikolla tuollaisen helppokäyttöisen Waterline Designin hyttysverkon oviluukulle Ocean Spiritistä. Se tuli vieläkin tarpeeseen, sillä istuimme iltaa pimeään asti luukku auki, ennen kuin käynnistimme lämppärin.

Pimeän laskeuduttua testasimme Isi-Kipparin juuri hankkiman ladattavan Fenix valonheittimen. Se oli todellinen taskulamppujen mega-jymy: viidestä tehotasosta suurin "turbo" tuottaa 3500 lumenia. Eli toimii - ehkä liiankin hyvin!

Pitkät pimeät syysillat ovat muuttaneet ajankäyttöämme veneillessä. Väsymyskin tulee aikaisemmin, eikä ihan koko iltaa viitsi lukeakaan, joten aika usein katsomme jonkun elokuvan alkuillasta.

Yö Tammossa oli monella tapaa rauhaton aina kahteen saakka aamuyöllä. Karhusatama oli äänetön, mutta häiriö tulikin muualta. Yön aikana tuuli kääntyi itään/kaakkoon niin, että seitsemän aikaan aamulla alkoi Kaminamin perään loiskua aallokkoa. Siinä välissä horrostin jonkun hetken melkein unessa. Mutta olihan tuo valoisa kuutamo ja tähtitaivas silti kaunis katsella.

Sunnuntai oli harmaansävyinen aamusta alkaen ja ilma oli kalsean kostean viileä. Kun kävin laittamassa lipun paikalleen ja pyyhkäisemässä vedet kannelta, puuhaili eräs lämminverinen naapuri kannellaan shortseissa ja T-paidassa. Naapuri-kippari myös lähti merelle T-paidassaan, joten ajattelin että enköhän minäkin pärjää tänään pipolla. Heti kun pääsimme avoimille vesille, korvani kinusivat kuitenkin karvalakin päähän ja annoin periksi.

Tuuli vaihteli 2,5-6,5 m/s ja pyöri aika paljon. Aloitimme myötätuuleen isolla Lumikillamme leikkaillen. Mies löysi kaukaa horisontista pari muuta genaakkerilla laskettelevaa venettä ja nimesimme heidät kilpakumppaneiksemme. Ohjasin aina jiipeissä ja harjoitus olikin taas ihan tarpeen.

Annoimme esimmäiselle 45-jalkaiselle kisakumppanillemme tasoitusta hyvällä etumatkalla ja he antoivat huomaamattaan meille tasoitusta käyttämällä genaakkeriaan väärin päin: takaliikki edessä. Toinen ohitettava olikin tuttu karhuvene ja siinä hiljaisessa tuulessa ehdimme vaihtamaan vähän kuulumisiakin. Helsingholmenissa, johon olimme itsekin ensin aikeissa mennä Tammon sijaan, oli kuulemma ollut lauantaiyönä jopa kuusi venettä. Ohitusten jälkeen nautiskelimme eväistä. Brännholmenin edustalla meitä ilahdutti kurkisteleva hylje.

Meillä oli kotimatkan aikana melkein kaikki purjeet falleissaan valmiudessa keulassa: fokka luoviosuuksille, code zero sivutuulelle ja iso genaakkeri Lumikki myötäiselle. Siinä pysyi kyllä lämpimänä kun vaihtelimme tuota settiä ja tuli samalla harjoiteltua manööverejä. Aika vikkelään ne sujuivatkin, vaikka eivät vielä ihan kisatyylillä.

Codella pääsimme taas liitämään hiljaista sivutuulta tuulen nopeutta. Jiihaa! Ilo se on pienikin vauhti, jos sen saa pikkuruisesta tuulesta.

 

Nauvon lossien paikkeilla Kaminamin edestä sujahti merikotka ja samaan aikaan yli lensi ihan matalalla haikara. Jännäsimme hengittämättä, mutta haikara ei pudottanut meille nyyttiä. Kotirännissä tuulta oli vähän enemmän (4-6,5 m/s) ja optimaalisemmasta kulmasta codelle. Sen myötä paras vauhtimme oli  hetkittäin yli 8 solmua. 

Kaiken kaikkiaan molemmat purjehduspäivät olivat hurjan kivoja ja yö Tammossa mukava, vaikka unet jäivät häiriöiden vuoksi vähiin. Kotona huomasin, että kaikki petivaatteet ja mukana olleet vaihtovaatteet ovat todella märkiä ilman kosteudesta. Se kuuluu asiaan, täällä ne kotona nyt kuivavat taas ensi viikonloppuun...

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!