maanantai 16. joulukuuta 2013

Kaminamin peräkammari


Vielä lopuksi Kaminamin sisätilojen esittelysarjassa: istumalaatikon alainen perähytti. Sinne kuljetaan köksän ja portaikon välistä, edeten sitten pitkin haastavaa esterataa: avarampaa korkeutta on vain reunoilla ja muu alue on kyykkykävelykorkeutta. Lattiaa ei ole tasoitettu ja liikkuessa on varottava astumasta vesipainotankkien putkien päälle. Lisäksi lattia-alue on yleensä peitetty suhteellisen kattavasti purjepusseilla, matkakasseilla, kylmälaukuilla ja muilla varustenyssäköillä konttauskorkuiseksi. Liikkuminen on kuitenkin alkanut sujumaan ja olen erittäin tyytyväinen, että kaiken roinan saa jonnekin piiloon.



Perähytillä on leveyttä sen verran, että esimerkiksi fokkamme mahtuu keulapussissaan poikittain hytin perälle. Seiniin on tulossa koukkuja ja pysyviä säilytyspusseja, jolloin lattia-alaa saadaan pidettyä helppokulkuisempana.



Käytännössä perähytti palvelee ensisijaisesti teknisenä tilana, jossa dieseltankki, akut, vesipainolastitankkien putkistot, sähkötaulut ja septijärjestelmän putkistot ovat poissa silmistä. Peräkammariin on suunniteltu putkipunkat, mutta niitä ei ehditty vielä rakentamaan siiheksi, kun otimme veneen Suomeen. Jos punkat jossain vaiheessa rakennetaan, vaatii niiden suunnittelu vähän jippoja, jotta varastotilaa ei menetetä.



Tänne siis majoitetaan vieraat tulevaisudessa... Keskilattian hässäköiden ja akkujen päälle tulee ensi kaudelle mittojen mukaan tehdyt suojapeitteet, jotka siistivät vähän tilaa. Mutta ei täällä siis oikein pysty viihtymään... Tästä ei saisi vierashyttiä edes amppelikukalla tai maailman hienoimmilla torkkupeitoilla.


 


Paitsi että mieheni pystyykin viihtymään. Hän jää joskusperäkammariin tuumailemaan ja suunnittelemaan asioita. Alkuun ihmettelin miten voin hukata toisen näin pienessä veneessä! Sittemmin olen jo oppinut kurkkimaan perähyttiin. Jonkin aikaan tuumailtuaan omissa tekniikan-zen -sfääreissään mies poksahtaa peräkammarista kuin samppanjapullon korkki - kuplien uusia ideoita. Perähytti on siis veneemme "miesluola", josta Hesarin kuukausiliitekin viime kuussa kirjoitti. (Meillä on ollut kotonakin miesluola - tai sikahuone, kuten me sitä kutsumme - jo yli kymmenen vuotta sitten, ennen kuin siitä tuli trendikästä...)



Jos Club Kaminamissa esiintyisi järjestyshäiriöitä, niin tästä perähytistä saisi varmaan myös hyvin pienillä muutostöillä Clubin oman putkan. Todellinen monitoimitila siis.

2 kommenttia:

  1. Ihanasti teknistä ja ennen kaikkea säilytystilaa, jota veneessä yleensä ei juurikaan ole liikaa =). Toivottavasti ensi kesänä osuttaisiin jonnekin satamaan yhtä aikaa. Olisi kiva nähdä Kaminami (edelleen tykkään makustella nimeä suussa, niin kiva se on) ihan livenä =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo peräkammari kompensoi aika hyvin kaappien vähyyttä. Toivottavasti satutaan ensi kaudella joskus samaan satamaan :)

      Poista