Juhannus piilomaassa

Torstaina tuli taas aika onnenpossu-olo, kun lähdimme reippaina juhannusreissuun, vaikka satoi vettä. Sade kun loppui heti kun saimme veneen purjehduskuntoon ja matkalla merikarhusatama Espskäriin tummat pilvet yllämme pidättelivät vesiään, vaikka ei meitä olisi sade kauheasti haitannutkaan. Puolet matkasta oli tuulta seilata. Yö Espskärissä sujui rauhallisesti kahdeksan muun veneen kanssa aamuyön sateen ropistellessa kattoon. Nukuimme kuin Pöyhösen (onnen-)possut.

Juhannusaattona jatkoimme kahden vieruskaveriveneen kanssa matkaa Espskäristä Kustavin saaristoon, meille ehkä kaikkein mieluisimpaan merikarhusaareen: Karhunmöljään.

Koneajoksi meni koko 17 mailin matka, mutta tyynestä merenpinnasta oli helppo bongata hylkeitä. Iniönaukolla näin yhden pään ja yhden paaaaksun pepun pyörähtävän pinnan alle. Ajoimme ensimmäistä kertaa Karhunmöljään läntistä sisääntuloreittiä (Kihdiltä), joka on syvä mutta kivikkoinen, ja ajettava tarkasti useiden linjojen mukaan. Olemme aiemmin kulkeneet varovasti matalampaa itäistä reittiä, mutta sitä ei suositella tällaisille 2,30 m syväyden veneille ja kyllä se oli silloin vähän stressaavaa...

Vietimme koko juhannusaaton Karhunmöljässä kolmen veneen kesken. Olemme koko porukka suuria Karhunmöljä-faneja ja ihmettelimme suuresti, miksi tänne ei ollut tunkua. Kaiken kaikkiaan huhut kertoivat, että monissa satamissa oli ollut tänä vuonna tavallista hiljaisempaa. Me hihittelime tyytyväisinä sitä, että meillä on pienelle porukalle oma luxus-saari. Tykkäämme kaikki kovasti tämän saaren sokkeloisista maisemista ja kaikki paikathan ovat täällä aina viimeisen päälle kunnossa - kiitos loistavien saari-isäntien. 

Alkuilta oli harmauden, sadekuurojen ja auringonpaisteen kädenvääntöä, mutta lämpöä oli kuitenkin +17. Illaksi aurinko vei voiton ja oli aivan upea keli istua ulkona. Sauna lämpeni ja luonto ympärillä kuhisi elämää. Joku oli juuri nähnyt käärmeenkin uimassa, mutta se ei juhannusuimareita pelottanut. 

Suomenlippu liehui salossa ja juhannuskoivut kasvoivat jo valmiiksi paikoillaan. Sateen raikastamassa ilmassa tuoksuivat melkein kaikki kesän sävyt - paitsi ehkä tuomi, syreeni ja mansikka.

Oikein mässäilimme taas sillä, miten hurjan mukava päivä meillä oli ollut. Täällä sitä taas oltiin: keskellä kaunista suomalaista maisemaa. Näkymät olivat syötävän suloiset mihin tahansa suuntaan, eikä niiden litistäminen valokuvaksi tee todellakaan oikeutta.

Karhunmöljässä on kaksi laituria ja lisäksi haalauspoiju. Lankongeja pitkin pääsee liikkumaan saaren sokkeloissa niin, ettei tarvitse kahlata missään punkkipuskissa. Täällä on lisäksi ehkä maailman hienoin huussi, mielettömillä näköaloilla, joka rakennettiin viime vuonna.

Suomen kesä pitää kokea ulkona!

Oh, joku nisäkäskin pääsi kuvaan: minulla on ollut tämä sama juhannusheila jo 18 vuotta.

Viritimme Kaminamiin iloista väriä risteilemään kattoon (pitkä viirinauha on Tigerista, maksoi ehkä markan).

Pöytään katettiin kesäruokaa: runsaasti hedelmäistä salaattia, halloumipihvejä ja tietysti uutta perunaa, tällä kertaa sienisalaatin kera. Joku qourmet-kokki neuvoi, että uudesta perunasta saa täydellisen, kun keitinveteen laittaa juuri oikean määrän suolaa: 1 rkl (20g) / litra.

Illalla jaoimme makoisan Aureum cavan koko perheemme kesken: ensin aimo kuohahdus Kaminamin kannelle ja me Kipparin kanssa jaoimme mitä jäi - hik... Vaahtonamit sentään söimme kahdestaan. Radio soitti retromusaa ja joutsen-västäräkki-uikku-tiira-lokki-mitänäitänyton -show pyöri non stop.

Sen retromusan kanssa sopi hyvin retro-iltapala: lämpimät voileivät.

Juhannus pääsi tänä vuonna vähän yllättämään, kun nuo edellisen viikonlopun kisat aiheuttivat paljon puuhaa ennen ja jälkeen ja sen päälle tolkutonta väsymystä vielä puoliväliin juhannusviikkoa. Suloisen "Piilomaan" luonto ja hyvä seura tekivät juhlasta kyllä huippuonnellisen. Että ei tarvitse aina niin kauheasti hosua - tulee se juhlamieli vähemmälläkin!

Juhannuspäivänä jatkoimme matkaamme Isokarille, se kun oli melkein kivenheiton päässä Karhunmöljästä. Siitä lisää myöhemmin ja sitä ennen on tulossa vielä luontopostaus Karhunmöljän floorasta ja faunasta. 

Mukavaa alkanutta kesäviikkoa! Juhannus on vain teknisesti kesän puoliväli. 

Käytännössä se on parhaan kesäajan alku, joka jatkuu pitkälle syyskuukausien puolelle. 

Pyytinkarin kisafiiliksiä ja mietteitä

Tällaiseen yön yli kisaan osallistuminen oli kyllä mahtava elämys. Nyt kun nautimme valoisasta kesäyöstä leppoisissa tuulissa, niin sehän oli oikein mukavaa. Vaikka olen kuullut paljon tarinoita Pyytinkarin kisoista, yllätti kokemus minut silti - positiivisella tavalla.

 Favola starttialueella

LYS1-sarjan veneitä: Alda, Sanna 4 ja Cetus starttialueella

 Omien rajojen koettelua 

Kovissa tuulissa rata olisi suoritettu nopeammin, mutta purjehtiminen olisi ollut fyysisesti rankempaa, joten veikkaan että väsymyksen määrä maalissa on suunnilleen vakio säästä riippumatta. Joka tapauksessa olimme 14 tunnin ja 30 minuutin kisan ja yhteensä viiden tunnin siirtymisten (starttialueelle ja maalista kotisatamaan) jälkeen kaikki aivan poikki. Yllättäen hiljaisellakaan tuulella ei jäänyt pidempiä luppoaikoja, sillä rata ja tuulet vaativat aktiivista purjehtimista. Että jäi ne makaronilådat lämmittämättä tälläkin kertaa.

Jonkinlaisesta säännöllisestä kuntosaliharjoittelusta olisi ollut ilman muuta hyötyä. Olimme Kipparin kanssa molemmat hapoilla kisan jälkeen, eniten selästä, yläraajoista ja alaraajoista - eli vain vatsalihakset säästyivät. Oli siis todella hakattu olo tai yhdessä univajeen kanssa ennemminkin sellainen "auton alle jäänyt raato" -olo. Väsymyksen tasaaminen kisan jälkeen vei aikansa. Voin heti sanoa, että tämä on maksimimittainen kisa minulle.

LYS2-sarjassa kisannut Bellona

Favola Orhisaaren kupeessa

Tiimityö

Pyytinkarin kisa oli ensimmäinen varsinainen "tiimikisani", sillä Kihti TwoStar oli kaksinpurjehdusta. Viime vuonna Kaminami purjehti saman kisan neljän miehen miehistöllä ja Kipparin mielestä kisaaminen sujui nyt viidennen kanssa paljon mukavammin. Emme olleet treenanneet tiiminä yhtään, joten tehtävänjaot eivät olleet tarkkaan sovitut. Käytännössä Herr. P.F oli koko kisan pinnassa ja mietti yhdessä Kipparin kanssa taktiikkaa. Kippari trimmasi purjeita yhdessä Hannun kanssa ja hoiti etukannen tehtäviä Jannen kanssa purjeiden nostoissa ja laskuissa. Minä hoidin purjeiden nostoissa ja laskuissa pianoa, eli niitä pianonappuloiden näköisiä vinssinvapauttajia, kiskoin falliköysiä ja pyöritin vinssejä. Lisäksi hengasimme Jannen kanssa painona laidalla ja kovemmassa tuulessa luovittaessa kävin hoitamassa barduunavinssejä. Oman luppoaikani käytin ruuan ja juoman tarjoiluun miehistölle sekä "mediahenkilön tehtäviin": tapahtumien kirjaamiseen ja kuvaamiseen. Vesipainotankkeja emme käyttäneet ollenkaan, joten tehtävistäni jäi pois niiden venttiileistä ja pumpusta huolehtiminen.

Kannustimena muille, jotka eivät ole vielä kisanneet: miehistössä voi olla ainakin yksi henkilö, joka ei vielä osaa trimmata purjeita ja ohjata venettä silleen oikein hienosti kisatyyliin. Kisaamisen voi aloittaa erilaisista avustavista tehtävistä. Toki kaikki osaaminen tuo joustavuutta miehistön toimintaan ja aion opetella lisää tehtäviä.

Sanna 4

Meillä oli koko kisan ajan mukava fiilis tiimissä, enkä kyllä muuta odottanutkaan. Kipparilla oli välillä pää niin täynnä ajatuksia, että varoin häiritsemästä keskittymistä, mutta huumori, innostus ja ystävällinen kommunikaatio säilyi kisan loppuun saakka. Opin vähän kisapurjehduskieltäkin, jota emme kahdestaan seilatessa käytä.

Sanna 4 

Navigointi, taktikointi ja tavoitenopeudet

Kippari hoiti sitten kuitenkin navigoinnin pääosin itse ja nyt ymmärrän, että sitä on vaikea erottaa taktikoinnista. Navigoin lopulta vain muutamissa kivikkoisissa paikoissa varmistamassa, että luovit tai genaakkerilla myötätuuleen leikkailut mahtuvat meren puolelle. Seurasin myös vauhtia suhteessa tavoitenopeuksiin ja siihen voimme kyllä olla tyytyväisiä. Saariston tuuli elää jatkuvasti suunnaltaan ja voimakkuudeltaan, mutta vauhtimme pysyi hyvin siinä 90-110 % välissä tavoitteista. Vaikka paras vauhtimme jäi johonkin 8.3 solmuun, pinnisti pieni Kaminamunen kuitenkin yli runkonopeuttaan pitkiä aikoja pitkin kisaa.

Sään suhteen Herr P.F. on taitava ja vaikka ennusteita sekä Saaristomeren mittauspisteiden tämänhetkistä tuulta seurattiin, niin lopulta sillä mentiin mitä tuli. Niitä kolmea blägä-aluetta emme päässeet kiertämään.

Airsepex

Kaminamin kisa-excel, johon syötetään tuulen suunta ja nopeus, vahvisti päätöksiä oikean purjeen valinnasta. Mitään radikaaleja taktisia ratkaisuja emme joutuneet tekemään, eikä mikään päätös jäänyt kaivertamaan mieltämme jälkikäteen tyyliin "tämä olisi pitänyt tehdä toisin". Kippari, Herr P.F ja Hannu olivat yhtä mieltä että tämän vuoden Pyytti oli viime vuotta eheämpi suoritus.

Windrose

Parasta kisassa

Kesäyö merellä on jo kokemus sinänsä: nähdä auringonlasku, ne muutamat hämärät tunnit ja pian taas auringonnousu. Varsinkin nuo keskikesän varhaiset auringonnousut jäävät yleensä näkemättä ja kisassa sen kokeminen oli ehkä juuri siksi todella upeaa.

Meillä oli mukava tiimi, tehtävät hoituivat ja siinä sivussa oli kaikkea pientä hauskaa juttua. Tällaisen puulaaki-kisaamisen pitää olla hauskaa, joten se että on "hyvä tyyppi" on vähintään yhtä tärkeää kuin tekninen osaaminen. Yhdessä tekemisen meininki oli loistavaa.

Myös osana 37 veneen ryhmää kisaaminen toi tietysti oman mukavan jännityksensä, siitäkin huolimatta että puolet matkasta meillä oli vain niukasti näköyhteys muihin.

Moondance, Menoa, Belle Amie, Alda ja Sanna 4

Onhan se kieltämättä joskus myös antoisaa koetella omia rajojaan. Itselleni tämä oli jo vähintään puolimaraton-suoritusta vastaava ponnistus. Opin tetysti paljon uusia pikkujuttuja, niin että pää on vielä vähän pyörälläkin niistä. Mieheni on kisannut koko ikänsä ja vasta nyt kun olen itse ollut parissa kisassa mukana, alan ymmärtää paremmin hänenkin kokemuksiaan. 

Sportiga Marie ja Xantippa

Oma kuvaamiseni jäi vähiin järjestelmäkameralla. Lisäksi tähän kännykkä-pokkarikameraani (Samsung Galaxy S zoom) on jostain ilmestynyt harmittavainen tumma täplä, minkä poistaminen vaatisi huollossa käyttämistä. Mutta onneksi Kari Heikkilän kuvaustiimin ottamat upeat pro-otokset Pyytinkarin kisasta on julkaistu täällä: Studio Kukka / purjehduskuvia. Siellä taitaa olla kaikkien aikojen vauhdikkaimmat otokset Kisanamista!

Pyytinkarin Jalostaja Runt -kisa 2015 - osa 2

Tämä on Kaminamin Pyytinkarin kisaraportin jälkimmäinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin maanataina ja se löytyy tästä linkistä.

Olimme siis edenneet Fisköhön, joka näkyy ratakartan lounaiskulmassa (kääntömerkki 10) ja siitä alkoi eteneminen myötäisillä tuulilla pitkin Kihtiä. Ennen Fiskötä olimme ohittaneet muut veneet, lukuunottamatta Baltic 43 Xanthippeä sekä X-40 Exquisitea.  Meidän jälkeemme startannut Farr 40 Mare bos oli varmasti saavuttamassa meitä jossain takanamme.

Yö Kihdillä myötätuuleen leikkaillen ja väsymystä vastaan taistellen 

Fiskö (10) - Korsö (11) –legiä seilasimme isolla valkoisella genaakkerillamme "Lumikilla" vähän siksakkia leikkaillen. Myötätuuleen suorin tie kun ei ole se nopein. Tuulta oli 6-7 m/s ja pääsimme etenemään mukavasti tavoitenopeuksia. Huutelin välillä tietokoneen ääreltä tuloksia takakannelle: ”Hyvin menee: ollaan päästy 93-107 % tavoitenopeudesta!” Kaiken kaikkiaan nopeutemme olivat hyvät suhteessa tavoitteisiin eri osuuksilla. Joskus tuulen pyöriessä pahemmin tulos putosi ymmärrettävästi 80 % paikkeille. Mitään vauhti-ilottelua tämä kisa ei kyllä ollut: paras vauhtimme taisi näissä hiljaisissa tuulissa jäädä 8.3 solmuun. Korsön tasoituspisteessä (11) olimme yksin. Etummainen isompi kisalauma oli jäänyt jo kauas taakse, mutta X-332 Dat wor et eteni selkeästi lähempänä takanamme.

Yö Kihtiä pohjoiseen (11 Korsö – 13 tutkamerkki –legi) oli edelleen pitkää tasaista jurnutusta Lumikilla myötätuuleen leikkaillen. Meren mukavan solinan ja aaltojen loiskeen rikkoivat säännöllisin väliajoin jiippien räminät. Ette usko miten hyvin tuollainen hiilikuitukoppa kaikuu, kun levanki-puomi -orkesteri paukuttaa jiippi-soolonsa ja vinssejä kierretään raivokkaasti. 

Pinnamies Herr P. Flinkmään pyysi aamuyöstä ”mitä tahansa kofeiinipitoista” ja järkkäsin hänelle ensin termarista tummapaahtoiset-reilunkaupan-luomu-murukaffeet ja sen jatkeeksi colaa. Janne veti hirsiä salongin sohvan ”hiilikuitupatjalla”. Kävin rauhoittelemassa Jannen pariin kertaan takaisin uneen, kun hän havahtui jiippien räminään ja oli jo ryntäämässä takakannelle ”kriisiapuun”. Itse yritin huilata hetken keulassa, mutta luovutin ensimmäiseen jiippiin, kun liu'uin koko leveän keulan läpi päin seinää siinä kamalassa metelissä. Perähytin putkareihin ei voinut mennä, koska paino piti saada eteen. Hannu-Hanhi on aina niin happy, että näytti pärjäilevän kaffetilkalla. Siinä on sellainen sitkeyden, tyytyväisyyden ja iloisuuden onnekas luonnonoikku, jonka kuka tahansa ottaisi miehistöönsä. (Niin, Hannu oli saanut muitakin tarjouksia tähän kisaan, mutta valitsi Kaminamin!) Kipparia sen sijaan heikotti ja hän elvytti itseään juomalla limupullon yhdellä kulauksella ja syömällä banaanin. Tuputin koko kisan ajan miehistölle nesteitä ja ruokaa ja olen aika tyytyväinen tulokseen. Kukaan ei ainakaan saanut nestehukkapäänsärkyä tai nääntynyt nälästä.

Aamu sarasti kauniisti Kihdillä ja viimeistään tässä kohtaa totesin kisan kaiken olevan vaivan arvoista.

Kihdillä Dat wor et jäi kauas taakse ja samalla teimme ensimmäiset varmat havainnot Mare bosista. Sillä oli vielä reilusti matkaa meihin. Isot veneet Xanthippe ja Exquisite kävivät kaksintaisteluaan kaukana edellämme. Olimme vähän kedeja heidän tasatahtisesta kisakumppanuudestaan - siellä on varmasti pysynyt fiilis katossa koko pitkän kisan ajan. Kihdin puolivälin paikkeilla (12 länsiviitta) olimme saavuttaneet jonkin verran kärkikaksikkoa hiljaisen myötätuulen (n. 6 m/s) ansiosta. Exquisiten (valkoinen spinnu) ja Xanthippen (sininen spinnu) purjeista hahmottuivat jo joten kuten purjenumerot.

Kihdiltä itään: hyvää vauhtia ja blägää 

Vaikka tähän legiin mahtui vastoinkäymisiäkin, pääsi Kaminamin vahvuus liikkua codella hiljaisessa tuulessa oikeuksiinsa. Eli tämä oli kisan toinen hyvä osuus Kaminamille. Kello viiden jälkeen aamulla päättyi Kihti –legimme tutkamerkkiin (13), josta Xanthippe ja Exquisite kääntyivät 21 minuuttia ennen meitä itään. Loppumatkalla saavutimme isoja veneitä vain pari minuuttia. Janne herätettiin torkuiltaan ja Lumikki vaihtui codeen 5 m/s tuuleen, jossa nopeutemme vaihteli vähän 7 solmun molemmin puolin. Käytimme muuten genaakkerissa sukkaa myös nyt hiljaisen tuulen kisassa ja olimme ratkaisuun tyytyväisiä - purjeiden nopeita vaihtoja oli siks verta paljon. Siinä tehtiin tuulen pyöriessä uusi fokka-code vaihtorallikin.

Seuraava blägä iski Anckargrundetin (14) tienoolla ja tilanne vaati sekä suklaata että puujalkavitsejä. Mitä väsyneempi on, sitä enemmän tietysti naurattaa. Olimme nähneet miten isommat veneet hidastuivat radan pohjoisemmalla reunalla, joten valitsimme eteläisemmän reunan. Tuuli katosi kuitenkin myös sieltä. Takana Mare bos näytti saavuttavan meitä jonkin verran. Pääsimme blägästä ulos codella 10 minuutissa, mutta atomiaikaan säädetyn kelloni perusteella Mare bos jäi myöhemmin siihen pidemmäksi aikaa.

Leikkisää luovia kisan kovimmissa tuulissa

Rata kääntyi lähes etelään (SSE) itäreunamerkiltä (14) ja alkoi luoviosuus. Isot veneet luovivat edellämme aivan rinta-rinnan. Tuuli vaihteli pitkän aikaan hiljaisesta kohtalaiseen, kunnes etelä-reunamerkillä (17) saimme kisan kovimmat tuulet: 8-10 m/s. Siinä kippailimme yli 10 minuuttia hyvää vauhtia. Meillä ei ollut koko kisan aikana vesipainotankkeja käytössä, joten nyt sai hengata laidalla ihan tosissaan. Janne oli siinä ihan paras, ja lisäksi vahva ja rohkea keulakansimies.

Kippari komensi minut ja Jannen vaihtamaan hengauspuolta niin, että emme häiritse takakannella purjeita trimmaavaa ja venettä ohjaavaa miehistöä; eli meidän piti kulkea hytin katon ja puomin välistä. Ehhehhehh… ei siinä nyt niin paljon tilaa ole! Ensin keksimme siirtyä eri tyyleillä laidalta toiselle: litteänä sammakkona, kaksoiskierre-pyörähdyksellä ja pää edellä sukeltaen. Takakannen yleisö alkoi pian nostamaan rimaa ja esitti monenlaisia toiveita: kengurutyyliä, mittarimatoa jne. Hauskaahan se oli mutta pääasia on tietenkin, ettei ketään sattunut, eikä kukaan pudonnut veneestä. Jossain vaiheessa siirryin sitten takapenkkiin hoitamaan barduunavinssejä - niitäkin sai kiristää ihan tosissaan. Tästä jatkettiin taas puujalkavitseillä, biisien uudelleensanoituksilla ja väsyneellä naurulla. Hyvissä ajoin ennen seuraavaa shikaani-mutkaa tuuli ja vauhti hiljeni taas. Mare bos ei kuitenkaan päässyt meitä hiostamaan.

Omituinen loppukiri maaliin 

Radan viimeiseltä kääntömerkiltä Kuiva Kalsaaren itäviitta (18) pääsimme nostamaan taas Lumikin valaisemaan aamuamme ja kirittämään vauhtiamme reiluun 7 solmuun (tuuli 4,5-5 m/s). Kippari näki genaakkerin hyvin sivukannelta ja käskytti vinssiä hoitavaa Hannua: "Trim...Trim-trim!" Tämä oli minulle ihan uutta kommunikointia, mutta pääsin siitä heti jyvälle. Herr P.F:llä on kyllä uskomaton keskittymiskyky väsyneenäkin. Miehistö tarjosi hänelle monta kertaa kisan aikana huilitaukoa, mutta mies pinnasi koko kisan alusta loppuun tarkasti keskittyen ja taktikkaa pohtien. 

"Nyt kulkee ja kohta ollaan maalissa" –fiilis tyssäsi Pakinaisten itäpuolella, vain vähän ennen maalia. Lumikki putosi rapisten alas ja valkoinen verho tuli päin näköä, kun liu’uimme vanhalla vauhdillamme blägään. Maalilinja näkyi jo ja olisimme mielellämme pinnistäneet kaiken vauhdin hampaat irvessä, mutta ei ollut tuulta! Mare bos oli taas näkyvissä ja saavutti meitä koko ajan. Lumikki vaihdettiin ripi-rapi fokkaan ja sitten alkoi se temppukoulu. Miehistöä siirrettiin hiipimällä laidalta toiselle ja tuijoteltiin veden pintaan muodostuvia pieniä väreitä silmä niin kovana että päätä särki. Nopeutemme jäi pahimmillaan vain 0,5 solmuun. Pari pientä virettä vei meidät lopulta maalinjan yli ja kuului kauan odotettu: ”Tööööt!” ”Kii-tos! Se on tässä!" Kello olikin jo 10.18 lauantaina ja olimme lähteneet kotisatamasta starttialueelle perjantaina kello 16.

Tulokset ja tavoitteiden toteutuminen

Kaminamin purjehdusaika oli 14:30:38. LYS-tasoituksen jälkeen sijoituimme sillä 13 veneen LYS1-sarjassa kolmanneksi. Oman sarjamme voitti Baltic 43 Xanthippe ja toiseksi seilasi X-40 Exquisite, jonka purjehdusaika (ilman LYS-korjausta) 14:10:20 oli samalla koko kisan nopein. 

Kaikkien 37 veneen kokonais-LYS -tuloksissa Kaminami sijoittui viidenneksi. Sen edelle nousivat Xanthippen ja Exquisiten jälkeen vielä LYS2-sarjan voittaja X-322 Dat wor et sekä LYS3-sarjan voittaja IW 31 Ilona Tuulikki. Onnittelut meiltäkin kaikille ja kiitokset kivasta ja reilusta kisasta!

Olemme erittäin tyytyväisiä sekä itse kisaan, miehistöön että tulokseen. Kaikki tavoitteemme toteutuivat sääriippuvaista vauhti-iloittelua lukuunottamatta. Tärkeimpänä kaikista: meillä oli kivaa. Kippari sai myös kaipaamaansa lisäkokemusta siitä, miten Kaminamin purjeet toimivat erilaisilla avotuulikulmilla. Paransimme sijoitusta viime vuodesta roimasti (tosin LYS1-luokassa oli nyt viisi venettä vähemmän kuin 2014). Sitten kun ensi vuonna taas unohtaa miten järkyttävän väsyneitä olimme kisan jälkeen, niin ilmoittaudumme varmasti taas uudestaan. 

Kiitokset vielä kerran miehistölle: Hannu, Janne ja Pete F! Kiitokset myös Turun Pursiseuralle tämän perinteikkään kisan järjestämisestä vuosikymmenestä toiseen! 

Hyvää juhannusta kaikille! Pitäkää valo sydämmissänne, jos aurinko jää piiloon.

Pyytinkarin Jalostaja Runt -kisa 2015 - osa 1

Kaminamille toinen, itselleni ensimmäinen ja Kipparille ties kuinka mones Pyytinkarin kisa on nyt seilattu! Se purjehdittiin tänä vuonna kauniissa kesäyössä ja leppoisissa etelän- ja lounaansuuntaisissa tuulissa. Tässä ensimmäinen raportti kisan kulusta Kaminamin osalta. Seuraavaksi on tulossa pitkän kisan raportin kakkososa ja kolmannessa postauksessa palaan vielä kisan tunnelmiin ja kokemuksiin.

Ihan hyvä startti

Kaminami starttasi perjantaina yksin ja toiseksi viimeisenä kello 19.48. Ihan parhaassa vauhdissa emme starttilinjaa ylittäneet, mutta jarruttelulla varmistelimme että emme varasta lähdössä. Airistolle lähdettiin yhtä kylkeä luoviin aluksi 4 m/s tuuleen. Edellämme oli 35 aiemmin startannutta venettä, joista 11 kisasi kanssamme samassa isompien ja ”pienten mutta pippuristen” veneiden LYS1-luokassa. 29 minuuttia meidän jälkeemme starttasi vielä kisan kovimman LYS-luvun (1,49) vene Farr 40 Mare bos.

 Windseeker pelastaa blägästä Airistolla

Airistolla tuuli heikkeni 2-3 m/s ja kääntyi vähän. Siitä alkoi purjeidenvaihtoralli, joka työllisti kaikki viisi käsiparia. Fokka vaihtui code zeroon – tuuli kääntyi taas vastaisemmaksi – fokka takaisin. Toisten veneiden takaa-ajo ei sujunut toivotulla vauhdilla. Ohitimme ensimmäisen veneen, Hanse 355 Bellonan, juuri ennen Orhisaarta (kartassa reittipiste 2) kello 21.25. 

Samalla alkoi blägä. Jäimme tyvenen alueen keskelle: se vain levisi mukanamme eteenpäin. Silloin alkoi täysi tohina: fokka irrotettiin hakasistaan ja tilalle vaihdettiin erittäin keveisiin tuuliin tarkoitettu uusi ultrakevyt fokka ”windseeker”. Sillä mentiinkin vähintään puoli tuntia. Ilman windseekeriä olisimme todennäköisesti jääneet blägään aika paljon pidemmäksi aikaa.

Kippari komensi Hannu-Hanhen keulaan purjepedille painoksi. Hannu asettui rooliinsa hyvin: rentoutui ja yritti tilata sundeckiltään GT:tä ja Mojitoja. Me hengasimme Jannen kanssa laidalla nauttimassa ilta-auringosta.

Finngulf 41 Favolan ohitimme Airiston eteläpäässä, Orhisaaren tienoilla, ja saavutimme hiljalleen kisaveneiden jälkimmäistä laumaa.

Genaakkerilla kiinni muita veneitä 

Orhisaaren jälkeen pääsimme nostamaan ison genaakkerimme (”Lumikin” eli ”Ison valkuaisen”). Etenimme sillä 20 minuuttia mukavasti kohti Kaskisgrundetia (3). Finnlines tööttäili fleetin takana jo kaukaa - jännäsi varmaan että huomaavatko kisaajat väistää. Tuuli kääntyi taas ja tarkoitti että purjehdustakkien hihat heilumaan, jotta saimme keulaan coden. Ohitimme tällä osuudella monia veneitä.

Kippari ihmetteli etukannen purjekaaosta: ”Kuka sotki mun leikkikentän?” Miehistöä ei voi ainakaan laiskuudesta moittia – laskin että purjeita vaihdettiin koko kisan aikana vähintään 15 kertaa. Keskikesän yönä aurinko laski ja nousi pitkään ja hartaasti, siinä välissäkin oli aika hyvin valoa, sillä taivaalla ei ollut tummia pilviä varjostamassa valoa purjeilta.

Kaskisgrundetilta Pippäragrundetille kaminamin juhlaa

Koko kisassa oli kaksi osuutta, jossa Kaminami oli erityisen vahvoilla. Ensimmäinen niistä oli Kaskisgrundet (3) – Pippäragrundet (9) -väli, jonka pääsimme etenemään hyvällä vauhdilla melkein loppuun saakka codella ja teimme samalla eroa muihin. Vaikka Kaitkiven kääntömerkillä (4) muilla oli spinnut, me jatkoimme codella, sillä saimme sillä tuuleen nähden mukavaa vauhtia ja genaakkeri olisi pian laskettava joka tapauksessa reitin käännyttyä. Kello 23.30 mennessä olimme ohittaneet jälkimmäisen kisaveneiden fleetin, mutta edessä häämötti jo toinen lauma.

Tässä kisaa todennäköisesti koko Pyytinkarin kilpailuhistorian pienin vene: Finnjolla Saga (taustalla Swan 37 Marinella). Voisitteko kuvitella pystyvänne kisaamaan yksin yöllä, Finnjollalla 20 tunnissa 16 minuutissa reilun 80 mailin radan? Saga sijoittui LYS3-sarjassa sijalle 5/8 – se oli todella kova veto!

Korvetin (5,6) ja länsireunamerkin (7) välillä ohitimme monia veneitä laumassa sukkuloiden, mm. Archambault A35 Airsepexin.

Auringon laskettua kulkuvalot syttyivät veneisiin, mutta näkyvyys oli muutenkin hyvä. Keitsorin poijulla, ennen Smörgrundia (8)  saimme kiinni viimeiset etummaisesta fleetistä, ja niistä ensimmäisenä ohitimme X-402 Cetuksen.

Pinnamiehemme Herr P.F. myönsi minulle ”vuoden teräshermo” -palkinnon siitä, että kiljahdin kisan aikana vain kerran. Se tapahtui juuri näissä ohituksissa. Tämä meidän kokenut ratakisaajamiehistö kun ajoi pariin kertaan aivan ohitettavan veneen perään ennen ohi huitaisua. Siellä jostain veneestä jo vähän huudeltiinkin: ”Jarruta jo vähän!” ja Herr P.F. leppoisasti siihen: ”Te voitte ripustaa siihen (Kaminamin pröötiin) vaikka sukkia!” ja ohjasi täysin hallitusti Kaminamusen ohi, säilyttäen vauhtimme. Pelkäsin siis tosiaan sekä Kaminamin nenän että ohitettavan pepun puolesta. Opin kuitenkin, että tästä ohitustavasta hyötyvät sekä ohittaja että ohitettava verrattuna niihin kaukaa kiertoihin. Sillä edellytyksellä, että vene tosiaan on varmasti hanskassa.

Etenimme codella mukavaa 7-7,5 solmun vauhtia 5-6 m/s tuulessa kohti radan eteläisintä kääntömerkkiä. Ennen Pippäragrundetia (9), Santjersin punaisen poijun mutkassa, oli vielä vaihdettava keulaan fokka. Kisan päätyttyä olin kokovartalokipeä kaikista purjeiden nostoista, sillä olin niissä usein ”pianomiehen” tehtävissä. Hoidin siis pianonappuloiden näköisiä vinssinvapauttajia, kiskoin falliköysiä ja pyöritin vinssiä.

Viimeiset ohitukset Houtskärin lounaispuolella 

Pippäragrundetilta (9) kurssin käännyttyä pääsimme taas avoimempiin 3,5 -4,5 m/s tuuliin ja oli kiva rullailla taas code auki, tosin se vaihdettiin melko pian Lumikkiin. Etummainenkin venelauma oli jo ohitettu, mutta edessä häämötti molemmilta laumoilta jo karannut kova kisaaja: X-322 Dat wor et. Vaikka se kilpaili tällä kertaa LYS2-sarjassa, se toimi hyvänä kirittäjänä meille. Lumikkimme veti meidät 7-8 solmun vauhdilla ohi Dat wor etistä ennen Fiskötä (10).

Tässä vaiheessa olimme ohittaneet 34 venettä, emmekä olleet päästäneet ketään Kaminamin ohi. Edellämme purjehti vielä kaksi LYS1-sarjan isoa venettä: Baltic 43 Xanthippe sekä X-40 Exquisite. Dat wor et oli vielä melko lähellä perässämme ja Mare bosin nousu toisten ohi oli vain ajan kysymys. Seuraavaksi edessä oli pitkä yö ja aamun sarastus Kihdillä. Säilytämmekö asemamme? Saavutammeko isot veneet? Jaksaako miehistö? Siitä kuulette raportin kakkososassa keskiviikkona. 

Mukavaa alkanutta viikkoa ja juhannuksen odotusta kaikille!