Viime Lauantaina lähdimme aamulla Merikarhujen Sänkörenistä kohti Örötä. Nostimme isopurjeen kaveriksi fokan siniselle taivaalle ja aloitimme luovin. Joku oli blingannut meren Swarovskin kristalleilla, vesi solisi veneen kulkiessa ja tuuli tuntui lempeän lämpimältä + 20 asteisessa aamussa. Hienompaa purjehduspäivää saa hakea, vaikka "hienoa" voi tietysti olla monenlaista.
Noin neljän tunnin matka meni fokka - code - fokka - code ja fokka - fokka -rallissa. Mutta muakavaahan se säätö oli näissä olosuhteissa.

Hiljaisella vastaisemmalla tuulella vaikutti siltä, että fokka toi yhdessä code zeron kanssa käytettynä muutaman kymmenyksen lisää vauhtia. Jos olisi oikein halunnut viritellä, olisi kuulemma pitänyt vetää fokka vielä ulkoskuuttaukseen ja alun perinkin hankkia vähän toisen mallinen fokka isopurjeen ja coden väliseen solaan. Mutta meillä riitti puuhaa, kun trimmasimme kolmea purjetta kahdestaan. Pääsimme mukavaa 7- reilun 8 solmun vauhtia tuulennopeuden ollessa suunnilleen sama.
Mielestäni purjeveneen matkanopeus aina hyvä, kun se ylittää koneajonopeuden "economy class:issä", eli taloudellisessa koneajossa. Puolivälissä matkaa sivuvastainen tuuli voimistui hetkeksi 5 - 6,5 m/s, jolloin menimme aika kallellaan hyvää vauhtia, tehden peräaaltoa kuin moottorivene. En tainnut edes malttaa katsoa mittareitta, kun tasapainoilimme tarkkaan trimmien kanssa. Keskustelimme vinssien välityksellä: mies: "Rätätätätätäää", johon minä: "Rätät-rätät." Mitäs tässä olisi 19 vuoden jälkeen on paljon muutakaan juteltavaa...
Viimeiset neljä mailia ajoimme koneella Örön sisääntuloreittiä - körökörö - siis hitaammin kuin purjeilla pääsisi. Olimme varautuneet siihen, että Örö olisi jo täynnä kello 14 aikoihin, joten meillä oli myös plan B ja jopa C. Kun saavuimme satama-alueelle, vislasi henkilökunta meille laiturilta ja osoitti paikan uloimman laiturin päätykarsinaan komennolla "perä edellä laituriin". Se oli sillä hetkellä ihan viimeisiä vapaita paikkoja, mutta näköjään hieman oli vaihtuvuutta vielä alkuillastakin. Mitäs me onnenpossut taas!
Noihin kahden veneen aisapaikkoihin on vähän hankala valmistella venettä ajoissa, kunnes tietää kummalle kyljelle ja mihin kohtaan lasketaan fendarit ihan alas sekä valmistellaan springiköysi hollille ja kummalle puolelle taas yläfendarit naapuriveneen kylkeä vasten. Kun paikka osoitetaan tai valitaan, pitää kaikki laittaa aika hösselillä.
Nautimme ankkurimaljat aurinkoisella terassilla ja törmäsimme siellä myös tuttuihin, joiden kanssa tuli jutusteltua useampaan otteeseen. Örössä kaikki on tietysti vielä uutta ja fiksun näköisesti rakennettua.
Tein äkkiä lämpimät voileivät, jotta jaksaisimme kirmata tutustumaan saareen ja voisimme siirtää illallisen reilusti myöhempään. Örön merkityt reitit vaihtelivat asfaltti- ja mukulakiviteistä hyvin raivattuihin polkuihin. Seikkailuihin houkuttavia jyrkkiä portaita ja muureja näkyi siellä täällä.
Ensimmäiseksi kävimme pienessä kaupassa, missä katseeni haki systemaattisesti vain yhtä tuoteryhmää: karkkia! Se on sokeriaddiktille pahempi juttu lähteä kiireiseltä viikolta reissuun ja huomata veneessä, että namit jäivät pakkaamatta. Karkki on paha tapa, mutta onneksi paheeni ovat kokonaisuutena aika pienet.
Örössä oli monenlaista nähtävää. Me olimme kiinnostuneimpia luontomaisemista. Osa vierailijoista kuvasi makrojen kanssa ötököitä ja kasveja. Osa tutustui linnakkeisiin ja tykkeihin jopa yksityisen oppaan kanssa. Jotkut vuokrasivat suppailulaudat tai kajakit, toiset fillarit ja urheilullisimmat juoksivat hikilenkkiä luontopoluilla. Mahtavan monimuotoinen saari siis!
Hiekkarannalla oli kauniit maisemat ja kesäisen lämmintä tuulenvirettä.
Vessat ovat siistit ja toimivat, mutta kiireisimmän sesongin aikaan on syytä varautua oman veneen vessan käyttöön. Satamassa on siis vain kaksi naisten vessaa ja lisäksi yksi vähän matkan päässä saunalla. WC:n yhteydessä on rannassa ulkotiskipaikka - loistavaa! Sauna oli upea, mutta suihkuja oli naistenkin puolella vain kolme ja niihin kertyi helposti jonoa. Moni ihmetteli miten veden lämpötilaa säädetään suihkun tyylikkäistä älyhanoista (se iso pyörylä pyörii molempiin suuntiin). Myös pukuhuoneessa oli syytä olla sopuisa, kun pukeuduttiin ja puunattiin ihan vieri-vieressä. Saunasta on kauniit merinäkymät ja uimalaiturikin on hieno. Vilvoitella voi joko ulkoterassilla tai tuulen suojassa lasisessa terraariossa (missä ei kuitenkaan ollut juoma-automaattia tai juoksupyörää). Saunoja on saarella useita ja ne muut ovat varattavissa yksityisvuoroihin.
Sunnuntaina jatkoimme Öröstä vielä Högsåraan, ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Pitkä viikonloppu merellä tuntuu aina kuin kokonainaiselta lomaviikolta. Kiitokset muuten kaikille lukijoille, jotka ovat tulleet kauden aikana laiturilla juttelemaan ja kannustaneet jatkamaan bloggaamista tämän alkukauden hiljaisemman jakson jälkeen. Erityisen kiva oli kuulla, että aloittelevat purjehtijat ovat hyötyneet blogista, joku on innostunut liittymään Merikarhuihin ja joku taas saanut paljon vinkkejä kivoista satamista. Saa tulla juttelmaan jatkossakin!
Ensi viikonloppuna vietetään jo muinaistulien yötä eli venetsialaisia -
oletko valmis?

















































