Saaristomeren karavaanarina: 3. päivä - kaahaillen Haplottiin

Palvelusatamasta oli päätetty ottaa kaikki irti. Olimme varanneet maanantaiaamuksi saunan Lapposta ja oli ihanaa päästä suihkuun, vaikka vesi olikin niin kylmää, että oli ihme ettei suihkusta satanut jääpuikkoja. Syynä oli inhimillinen erehdys: satamanhoitaja ei ollut muistanut aamulla laittaa lämminvesivaraajaa päälle. Myös perhevene pääsi suihkuun ja näytti onnelliselta puhtaasta kannestaan. Akut oli ladattu maasähköllä, roskat viety ja kaupasta ostettu paikallisia lampaanjauhelihapihvejä, perunaa sekä fanipaloja. Koneella ei oltu ajeltu kuin rantaan tuloissa ja lähdöissä, joten polttoainetta ei tarvinnut täydentää.

Mitä enää puuttui? Ai niin, septitankin tyjennys. Kaikki olivat saunoneet ja puhtaissa vaatteissa ja veneen kansi oli pesty. Isi-kipparilla on kokemusta ehkä miljardeista septitankin tyhjennyksistä ja mieheni meni kannelle mukaan avuksi. Tällä kertaa tankin imulaitteelle tuli paha olo kesken työnsä ja se päätti oksentaa kaaressa ruskeaa liejua Isi-Kipparin, mieheni ja veneen päälle. Itse olin juuri silloin hyppäämässä kaiteen yli kiikuttamaan viimeistä roskista, ja väistin oksennuskaaren vain kymmenien senttimetrien marginaalilla. Äiti-Kippari oli onneksi turvassa sisällä. Nooh… siitä sitten vaatteiden vaihtoon, pesulle ja veneen puhdistukseen. Koetin parhaani mukaan toimia assistenttina ja tarjosin käsidesiä viimeistelyyn. Opetus voisi olla esimerkiksi tämä: varaa aina vaihtovaatteita myös katastrofien varalle. Miehille myönnettiin illalla ”Septitankin sankarin” arvonimet sekä ”Kura-Kalevin” lempinimet tämän kaiken kestämisestä.

Seuraavalle legille saimme reipasta sivutuulta 8-12 m/s. ja olin koko matkan ruorissa. Lähdin aika kevyissä vaatteissa, jotta saisin nautiskella pienestä viluisuudesta. Vene kulki avoimemmilla alueilla reilusti yli kahdeksaa solmua ja tyrskyävässä aallokossa ohjaaminen oli mahtavaa. Nautin niin, että kun aloin palella, en malttanut antaa siksi aikaa ruoria käsistäni, että olisin lisännyt vaatetusta. Koko ajan oli olevinaan joku tilanne: ohitus, vastaantulevan väistäminen, uuden suunnan ottaminen, puuska tms. Seisoin ruorin takana jalat täristen ja sain välillä haukut keulatyrskyistä. Hiukset olivat vielä saunan jäljiltä märkinä tuulen pölyttämällä sykkyrällä, mutta ei haitannut. Isi-Kippari vastasi navigoinnista ja sääti yhdessä mieheni kanssa purjeita.

Haplot on söpö kallioinen Merinallesatama Houtskärissa, jonne rantauduimme illalla. Metsässä oli siellä-täällä jo kypsiä mustikoita – namnam.

Päivälliseksi laitoimme edelleen erilaisia kylmäsavukaloja, sillejä, mätikastiketta  ja minulle pinaattilettuja perunan ja raastesalaatin kanssa. Ruuan jälkeen lysähdin kasaan ja menin joksikin aikaa punkkaan lataamaan akkuja. Isi-Kippari jatkoi Merinalle-rituaaleihin perehdyttämistä ja Äiti-Kippari jakoi arvokkaita vinkkejä veneköksän haasteisiin. Yömyssykäksi saimme Likööri 43:sta jäillä – mmm… Ilta oli kaunis ja seesteinen – maailmassa kaikki hyvin.

Saaristomeren karavaanarina: 2. päivä ja Lappon laiturin catwalk

Sunnuntaiaamulla heräsin aikaisin sumuisessa saaristossa. En ole saunoja, joten minulle sopii hyvin, että käyn peseytymässä saunalla vasta aamulla haaleilla vesillä. Lähdimme jatkamaan matkaa Espskäristä sumusta ja alkuun olemattomasta tuulesta huolimatta. Näkyvyyttä riitti sen verran, ettei tutkaa tarvittu. Tuuli kuitenkin nousi puuskaiseksi ja pääsimme mukavaan 6-7 solmun matkavauhtiin.

Ukkosen kaukainen jyminä ja ajoittain havaittavat salamat saattelivat matkaamme. Onnemme kuitenkin jatkui, sillä saimme osaksemme vain pientä tihkusadetta. Perillä kuulin joidenkin veneilijöiden kastuneen tunninkin mittaisissa kaatosateissa. Pilalle palanut korvani, punaniskani ja grillitassuni olivat kiitollisia tästä harmaasta päivästä. Kesä se on silti!


Lappo sijaitsee itäisellä Ahvenanmaalla ja asetuimme sen palveluiden äärelle seuraavaksi yöksi. Kevyesti sateisen Lappon laituri oli melkein täynnä veneitä.

People-watchingia ei sateen vuoksi päässyt kuitenkaan harrastamaan aivan täysipainoisesti. Jotain sentään bongasin laituri-catwalkilla: Reisenthelin korit ovat edelleen påp, Hai-saappaat ovat klassikot ja niitä näkee kaikissa väreissä, crockseja laiturilla tassutteli tällä kertaa vähemmän. Laivakoirissa löytyi söpöjä ja vielä söpömpiä, mutta ei  yhtään ihan omanlaistani, jolle sydämeni olisi erityisesti sykähtänyt.

Päivälliseksi nautimme kesäruokaa: kylmäsavukaloja (minulla soijafileet), uutta perunaa ja salaattia Tannisen Tyrni-chili-kastikkeella, jota voin suositella. Sitruunaöljy (valmista pullotavaraa) oli makoisaa perunoiden kanssa ja varmasti ihanaa esimerkiksi höyrytettyjen kasvisten makujen pyöristäjänä.  

Illalla lähdimme pienelle jaloittelulle tietä pitkin ja jouduimme katsomaan tarkkaan mihin jalallamme astumme. Tiet ja teidenvarret olivat täynnä raidallisia kotiloita sekä tavallisia etanoita. Laskin n. 100 cm x 40 cm:n alueelta helposti reilut 30 raitamökki selässään ryömijää. Liika on liikaa etanoissakin!

Isi-Kippari oli järjestänyt illaksi tutkaan tutustumista ja sumussa liikkumiseen perehdyttämistä. Illan kohokohta oli, kun odotimme veneen jääpalakoneesta jäitä (juu, sähköä riittää tähänkin, jopa ilman maasähköä…) ja Isi-Kippari tarjosi pinkit shotit. Maku oli jotain todella ainutlaatuista ja ennen kokematonta - jopa ällistyttävää. Tähän naukkailuun liittyi monta vitsiä, joita hihittelimme pitkin iltaa juustoherkkujen äärellä.

Saaristomeren karavaanarina: 1. päivä - Espskär

Säätiedotteet olivat luvanneet saaristomerelle sateita, jopa kovia ukkospuuskia, kun lähdimme lauantaiaamuna matkaan perheveneellä, neljän hengen miehistöllä. Saimme juuri lastattua veneen ennen sadetta. Koko viiden päivän reissuun mahtui pieniä sateita, sumua, melko reippaitakin puuskaisia tuulia, aurinkoa, pilvipoutaa sekä kauempana jyrisevää ukkkosta, mutta ei mitään sen dramaattisempaa. Olen ikionnelinen, että vältyimme jatkuvalta auringon porotukselta! Hyttysetkään eivät kiusanneet, lähinnä tuo tavallista kosteampi ilma haittasi öisin.  

Neljästä yöstä vietimme vain yhden kaupallisessa satamassa. Isi-kippari ja mieheni ovat Merikarhuja, joten muuten yövyimme rauhallisemmissa merinallesatamissa, joissa on siistit puusaunat, huussit ja grillikatokset, mutta ei mitään turhaa. Sähköä ja vettä niistä ei saa, eikä niissä ole mahdollista tyhjentää septitankkia tai jättää roskapussia. Välillä pitää siis piipahdella palvelusatamissakin.

Ensimmäisenä päivänä sää vaihteli niin paljon, että poltin käteni kirveleviksi grillitassuiksi ruorissa. Samalla muutuin epäsymmetrisesti punaniskaksi ja toinen korvani paloi ihan pilalle. Valitin, sain myötätuntoa ja vannoin olevani jatkossa tarkempi rasvaamisen ja lätsävalintojen suhteen.

Matkalla harjoittelin ensimmäistä kertaa genaakkerin skuuttaamista ja ruorissa ollessani genaakkerin kanssa jiippaamista kahdessa vaiheessa: ensin jiipataan isopurje, sitten vasta genaakkeri. Tämä toimi oikein hyvin kun tiimityö kannella saatiin ajoitettua oikein. Matkan aikana bongasimme merikotkia jopa neljään otteeseen.

Espskär Iniön saaristossa oli ensimmäinen satamamme ja suosikkini koko reissussa. Saaren maasto on kaunista kuivahkoa saaristometsää, jossa pesii paljon kujertavia pikkulintuja. Satama rakennuksineen on hyvin hoidettua ja saaren isäntänä toimii mukavan oloinen karhuherra. Isi-Kippari perehdytti minut saareen käytäntöihin ja Merinallejen tapoihin niin maan perusteellisesti. Mieheni makoili sillä aikaa salongin soffalla lukemassa jännäreitä, vaikka hänen jos jonkun olisi pitänyt olla mukana perehtymässä!

Ensimmäisenä iltana herkuttelimme poronkäristyksellä, uusilla perunoilla ja halloumisalaatilla, joka oli minun pääruokani. Äiti-Kipparilla on aivan ihanat porkkananväriset aidot retrolautaset, joissa on ajaton muotoilu. Ne ovat nyt vielä vuosikymmenten jälkeenkin uuden veroisessa kunnossa. Kun tuon lautasen saa eteensä, on kuin aurinko pilkistäisi pilven takaa. Illalla herkuteltiin ilta-auringossa takakannella pullollisella rose cavaa sekä mansikoilla ja creme vanillalla. Se vatkattiin oikein sähkövatkaimella! Isi-Kipparile on kunnia-asia, ettei perheveneestä lopu ihan helposti akkukapasiteetti.

Yö sujui rauhallisesti perähyteissäkin, joihin muutimme mieheni kanssa keulasta tänä kesänä. Isi-Kipparin meille askartelemat kankaiset hytiovet toimivat hyvin. Yhtenä iltana oven ripustussolmu oli vedetty niin tiukkaan, ettei kangasovi auennut ilman erikoisavainta - ruuvimeisseliä. Sen jälkeen "sarjoitin lukon" uudelleen: vetosolmu aukesi aina - ovi toimi sen jälkeen täydelisesti. Yö oli hikinen ja ilma erittäin kostea joten jälkiviisautena voisi todeta, että lämppärin käyttäminen olisi sittenkin saattanut kannattaa.

Lomapeikot ovat kotiutuneet

Viisi päivää merellä ja sitä huomaa unohtaneensa arjen täysin. Tulimme kotiin eilen illalla ja ensimmäiseksi ihmettelin tuota olohuoneen mustaa laatikkoa, jossa on pieniä ihmisiä sisällä. Ai niin, se on tv – ja digiboksiin on säilötty mukamas tärkeitä sarjoja monelta päivältä. Suihkusta tuli loputtomasti lämmintä vettä ja kone tiskaa astiat – ihmeellistä!

Nyt kun on vaihteeksi nukuttu yö kuivissa lakanoissa, jäin pohtimaan toisten venelakanoiden hankintaa. Kirjoitin joku aika sitten Vaatteet veneen vuoteille -postauksessani erilaisista lakanamateriaaleista ja polyesterimikrokuitulakanat alkavat kummasti kiinnostaa, kun veneen ilmankosteusmittarin viisari osoittaa kaakkoon.

Pari päivää kuunnellaan pesukoneen ja imurin laulua ja jatketaan huolittelemattomana lomapeikkona elämistä, kunnes kesävieraat saapuvat. Palaan purjehdusreissun tunnelmiin piakkoin...

Listoja ja pakkaamista

Ei ole mitenkään sattumaa, että säästän lomani aina heinä-elokuulle. Se on mielestäni kesän parasta aikaa: luonto on vehreää, vedet lämmenneet, marjat ja kasvikset kypsyvät, illat alkavat hämärtyä ja öissä on vähän taikaa.

Loma alkoi tänään ja valmistaudumme kesän ensimmäiseen yöretkeen perheveellä. Lähtöjä helpottamaan olen tehnyt tietokoneelle pakkauslistat sekä ulkomaanmatkoja että purjehdusreissuja varten. Kun eilen silmäilin purjehdusreissulistaa niin huokasin jo monta kertaa helpotuksesta - olisin varmasti unohtanut jotain tärkeää ilman tätä listaa. Aika ison kassin kanssa taas lähdetään, mutta parempi olla varoiksi vaatetta eri olosuhteisiin, luoviminen voi viluttaa keskellä kesääkin ja sateen riski on olemassa. Purjehdusreissussa myös harrastetaan: lukemista, valokuvausta, pelejä, saariretkeilyä, joskus soutamistakin jne. Nekin vaativat vähän välineitä.

Meidän perheessä on vallinnut sellainen periaate, että kaiken saa ottaa mukaan, minkä itse jaksaa kantaa. Naisena sitä mukamas tarvitsee yhtä sun toista, mutta onneksi on minikokoisia tuotteita, jolloin kassi näyttää siltä, että en ottanut kovinkaan paljon rasvoja, hiustenhoitotuotteita yms. mukaan. Valaistua matkapeiliä voin suositella lämpimästi veneileville naisille. Sen suurentavaa peilipintaa ympäröivä ledi toimii paristoilla ja siinä näkee tarvittaessa laittaa piilarit, siistiä kulmat, sutia rantaehostuksen tai pyydystää roskan silmästä.

Vastaamme yhdessä Äiti-Kipparin kanssa venekunnan ruokinnasta ja ruokalista on hahmoteltu. Lisäksi oli laadittava kauppalista viimehetken ostoksista. Veneeseen lähtevien kuivamuona-itemien kasaaminen on käynnissä. Soijarouhe on muuten mainio kuivatavarana säilyvä "liha", kunhan panostaa sen maustamiseen ennen kuin lisää sen jauhelihana ruokaan. Tällä kertaa siitä tehdään bolognese-kastiketta tomaattimurskan, sipulin ja mausteiden kanssa. Makua ei kuulemma juuri erota "aitoliha-bolognesesta. llalla pitäisi vielä leipoa mehevä kahvikakku, jota varten laitoin jo eilen rusinoita marinoitumaan Amarettoon.

Olen huomannut että loma on hyvä aloittaa jollain selkeästi arjesta poikkeavalla puuhalla, jotta pääsee heti alusta alkaen irti normaaleista kuvioista suuntautuu vaihteeksi muihin elämää rikastuttaviin ja rentouttaviin juttuihin.



1/2-vuotissynttärit

Kun ikää on vähän, on kiva juhlistaa ensimmäistä puolta vuottakin. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen tammikuussa, puolisen vuotta sen jälkeen kun olin päättänyt pätevöityä purjehtijana. Päätöksen taustalla oli intuitiivinen varmuus siitä, että mies hankkii joka tapauksessa uuden veneen lähiaikoina. Vuosi sitten syksyllä tein opintosuunnitelman ja aloitin sen toteuttamisen hiljalleen saaristolaivurikurssista. Mies hätääntyi tästä aloitteellisuudestani ja pisti myös veneprojektiin vauhtia.

Blogin tärkein tarkoitus on ollut tallentaa ja jakaa muistoja tästä elämänvaiheesta itselleni ja läheisilleni. Toisekseen olen joutunut selvittämään monenlaisia purjehtijana pätevöitymiseen ja veneilykoulutukseen liittyviä asioita, joista ajattelin olevan mahdollisesti hyötyä jollekin toisellekin samassa tilanteessa olevalle. ”Merenneidon opintosuunnitelma” -sivulla onkin ollut koko ajan paljon katsojia. Veneprojektin kuvaaminen on ollut enempi muistojen tallentamista. Veneruokaohjeiden kerääminen taas liittyy sopivien ja testattujen reseptien keräämiseen pieneen kansioon omaan veneeseen. Samallahan ne voi jakaa täällä toisillekin! Sen päälle sisältö on laajentunut kaikenlaisella muulla hömpänpömpällä, mikä milloinkin on ollut selvittämisen alla tai sattunut muuten inspiroimaan.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana blogissa on vierailtu yli 9000 kertaa. Se on melko ällistyttävä määrä, sillä ei tässä kuitenkaan ole suurista sankaritarinoista tai eksoottisista maailmanympäripurjehduksista kirjoiteltu.

Olen kirjoittanut blogia pari-kolme kertaa viikossa, yhteensä 68 tekstiä puolen vuoden aikana. Eniten luettujen tekstien top 10 näyttää tällä hetkellä tältä:

1.  Sporttista draamaa veneen sisustukseen 
2.  Rannikkolaivurin radiotutkinto ja VHF-DSC-vempeleet 
3.  Purjehduskoulurepun pakkaamista 
4.  Elämäni kovin päivä merellä ja tyylikästä pahoinvointia 
5.  Veneen kipot ja kupit 
6.  Purjehtijakurssin reflektioita ja kauden tavoitteet 
7.  Rannikkolaivurin tutkintoon valmistautumista 
8.  Matka päteväksi merenneidoksi on joskus kivinen  
9.  Veneellä on rakentaja! 
10.  Kanelinen kurpitsa-vuohenjuustosalaatti

Kiitokset kaikille lukijoille ja erityisesti juttuja täällä ja muissa yhteyksissä kommentoineille. Sekä blogin kirjoittaminen että toisten blogien lukeminen ovat kyllä mukavia harrastuksia!

Saaristolenkkeilyä

Lähdimme eilen kesäisessä aamussa päiväpurjehdukselle Saaristomerelle. Menomatkaa luoviessa olivat pitkähihainen ja huppari sekä kerrastonpöksyt edelleen tarpeen, mutta pipo on sentään vaihtunut lippikseen. Myötätuulessa olikin sitten – huh-huijaa – riittävän lämmin ja villahousut sekä huppari pääsivät takaisin varustekassiin. Siinä kohtaa olisi ollut vihdoin shortsit ja T-paita -keli.

Jalaksen muotoisia pilviä ja ilmanpaine nousussa

Pyöriäisbongaus-harrastukseni ei tuottanut eilenkään tulosta, mutta pari muuta mielenkiintoista  havaintoa tehtiin kyllä. Yhdessä pitkässä saaressa näimme pari vaaleaa nelijalkaista kalliokiipeilijää, jotka juoksivat rantaviivassa ketterästi veneemme rinnalla pitkän matkan. Mieheni naureskeli niiden olevan etelänlomalle lähteneitä poroja, mutta oikeasti ne taisivat olla vuohia tai lampaita. Yksi merikotka bongattiin sekä meno- että paluumatkalla. Se jäi kiinni vierailusta Mac Merimetso -ravintolassa, josta se jatkoi toisen saaren ylle. Siellä sitä odottivat ärhäkkäitä ilmahyökkäyksiään tekevät lokit. Matka pikaruokalaan voi olla kotkallekin vaarallinen.

Merikotkien suosima Mac Merimetso -pikaruokala

Se ei ole roska linssissä, vaan Mac Merimetsosta palaava merikotka

Tuuli oli leppoisaa, joten noin 30 mailin lenkkiin kului kuutisen tuntia 4-7 solmun nopeudella. Totesinkin tässä itsekseni että normaalilla kelillä tuollainen 30-40 mailia tai 4-7 tuntia päivässä on aika mukavan mittainen päivämatkana. Kai sitä sitten siinä kohtaa, jos Jurmo tai Gotanti siintäisi mielessä, pinnistäisi pidempäänkin. Navigoinnissa käytimme pääasiassa paperikarttaa ja koitin painaa mieleeni Isi-Kipparin vinkkejä vaaranpaikoista näillä kulmin. Muistan tuttuja maisemia kerta kerralta paremmin, vaikka olenkin jostain syystä  yleensä todella toope muistamaan mitään reittejä ulkoa.

Paluumatkalla nostimme mieheni kanssa perheveneen pienemmän genaakkerin myötätuulen iloksi. "Iso G "olisi ollut tänään parempi, mutta se oli vielä talvivarastossa. Pääsimme vähän kisaamaankin toisen veneen kanssa, joka myös lasketteli myötäistä genaakkerillaan. Sillä oli hyvä etumatka, mutta voitto tuli silti meidän perheeseen.

Siellä se toinen genaakkerilla purjehtiva vene häämöttää, mutta pian osa vaihtuvat.

Mietinkin miksi se epävirallinen kisaaminen on mukamas niin tärkeää ja hauskaa... Jotkut moottoriveneilijät taivastelevat sitä, että purjehtijoiden pitää aina voittaa toisensa ja saada vene kulkemaan mahdollisimman kovaa, kun taas osa moottoriveneilijöistä on päättänyt tietyn mukavan matkanopeuden, jolla jurnuttavat aina nautiskellen paikasta toiseen. Toiminnoilla on yksilöllisiä merkityksiä tässäkin kohtaa. Totta kai siitä tulee hyvä mieli kun saa monien valintojen ja monimutkaisten säätöjen jälkeen tuulen valjastettua kuljettamaan venettään mahdollisimman hyvin – siis lujaa – vaihtuvissa olosuhteissa. Lisäksi samanaikaisina haasteina on mm. valita paras reitti tuulen suhteen, navigoida kivien välistä ja huomioida muu liikenne. Toinen vene on sillä hetkellä konkreettinen mittari sille, miten haasteessa onnistutaan.

Yksikään köysi ei ole turha... eihän?

Lounaaksi olin tehnyt vuohenjuusto-pinaatti-tomaattipiirasta ja sen päälle juotiin kanelipulla-kaffeet. Mums… ruoka saa olla aikamoista gourmeta jotta voittaisi simppelin lounaan merellä!

Juttelin Isi-Kipparin kanssa taas vähän käytännön asioista retkipurjehduksessa. Siis niistä, joista hän on aina hiljaa itsekseen huolehtinut kun olemme kesäisin reissanneet, jotta meillä riittäisi vettä, sähköä, septitankkia jne. Harjoittelin edelleen luovimista, mikä olikin tänään vähän haasteellisempaa kun tuuli pyöri ja vaihteli tavallistakin enemmän. Tällä kertaa seurasin enemmän virtauslankoja ja vähemmän tuulentulokulmia mittareista. Uusien torujen pelossa mieheni myös huolen siitä, että pääsin tänään sekä nostamaan että laskemaan genaakkeria. Hyvä niin. Tältä päivältä tuli toruja vain parin vendani sotkemisesta kesken käännöksen veneen toisella ruorilla.

Seuraavaksi suunnitellaan jo pientä kesälomapurjehdusta. Jos sää ja sattuma sallii, niin vene irtoaa laiturista jo viikonloppuna. Ajatuskin siitä lämmittää jo mieltä.