Matka päteväksi merenneidoksi on joskus kivinen

Valtakunnalliseen tutkintotilaisuuteen osallistui viime perjantaina eri paikkakunnilla yhteensä noin 2000 saaristo-, rannikko- tai avomerilaivurin tutkinnontekijää. Turun tilaisuudessakin reippaita osallistujia oli noin 200, tai nooh…”noin 199”, koska itse en ollut ollenkaan reipas.  

Matka merenneidoksi voi joskus olla kivinen. Olin nimittäin tuona tutkintopäivänä (ja sitä ennen ja edelleen…) kuumeessa ja kamalan nuhainen. Yötkin jäivät vähille unille, kun olo oli niin kurja ja nokka umpitukossa. Harkitsin jättäväni koko tutkinnon väliin, mutta toisaalta kun olin koko talven käynyt tunnollisesti kurssia ja aloittanut kertaamisen hyvissä ajoin, olisi ollut todella harmittavaa heittää se työ ”hukkaan” ja aloittaa uusi kertaaminen seuraavaan, eli joulukuun tutkintotilaisuuteen. Siispä buranat, antihistamiinit, nenäsumutteet ym. käyttöön ja nessut, nessuroskapussi, käsidesi, pastillit sekä juomapullo pulpetin kulmalle ja ei kun hosumaan.

Kyllä oli hankalaa. Periaatteessa osasin kaikki ne kysytyt paikanmääritys-, eksymänmääritys-, vuorovesi-, merkintälasku- ja teoriatehtävät, mutta joka tehtävässä kumitin paperin ja kartan suttuiseksi tyhmien huolimattomuusvirheiden vuoksi. Onneksi huomasin ne itse, tai ainakin osan niistä, ja onneksi en tällä kertaa ollut merellä navigoimassa kuumeessa ja umpiväsyneenä. Sain tehtävät valmiiksi parissa tunnissa, enkä enää jaksanut edes tarkistaa niitä, vaikka todellakin olisi tällaisena päivänä ollut syytä. Toivottavasti 1) en tartuttanut keneenkään tätä kurjaa kulkutautia ja 2) saan tutkinnon kunnialla läpi. Nyt odotellaan tervehtymisen ohella alustavia tuloksia, joita oma opettajani lupaili jo tiistai-illaksi ja sen jälkeen lopullisia tuloksia valtakunnallisesta tarkistuksesta toukokuussa.

Sitä taas hiljaa itsekseni ihmettelin, että samassa luokassa oli perjantaina 30 tutkinnontekijää ja naisia oli taas se kolme, kuten muutamilla veneilyyn liittyvällä kurssillakin on ollut. Veneilevät ladyt – emansipoitukaa! Jos ei muuten, niin turvallisuussyistä. Laivurikursseilla pärjää peruskoulun matematiikalla ja kaikkea oppii tekemällä. Oppiminen on ilo jo itsessään - kuin suklaata aivoille :)

Jurmon kivikkoa

Ruista vinssaajan ranteeseen

Vähän hassua, että ruisleipä on maailmalla terveystuote mutta meille suomalaisille päivittäistä kauraa. Hyvä ruisleipä on ihanaa ihan margariinilla ja juustollakin, mutta tässä vinkiksi muutama ruokaisampi suosikkileipäämme kylmien arkileipien sarjasta.

Sienisalaattileivät

Ajatuskin sienisalaattileivästä saa veden kirpoamaan kielelle. Jotkut tekevät sienisalaatin itse suolasienistä, mutta minä olen oikaissut. Kaupan valmiiden sienisalaattien ravintosisällöissä, erityisesti rasvan määrässä, on huikeita eroja. Atrian sienisalaatti on suosikkimme. Rasvaa siinä on vain 16 % ja 250 gramman pakkauksesta saa kuusi runsasta sienisalaatti-puikulaa. Sienisalaatin makua täydentää kivasti hapan omena, mutta päärynäkin sopii tähän tilanteeseen aika kivasti.

Punajuurihummusleivät

Punajuurihummus maistuu leivän päällä raikkaalta ja ruokaisalta. Sitä voisi ehkä luonnehtia hummuksen ja perinteisen punajuurisalaatin hybridiksi. Se kannattaa valmistaa etukäteen kotona, koska ilman yleiskonetta tai sauvasekoitinta homma voi mennä hyvin hankalaksi. Hummus säilyy muutaman päivän veneen jääkaapissa. Käytän itse Pumpkin Jam -blogin ohjetta, jossa käytetään keitettyjä punajuuria. Lisäsin ohjeeseen hieman juustokuminaa ja chilijauhetta. Etikkapunajuuriin perustuvan punajuurihummuksen ohje löytyi sattumalta huhtikuun Ruoka Pirkasta, mutta sitä en ole itse kokeillut.

Avokaado-tomaattileivät

Tässä on hyvät rasvahapot ja ihoa auringolta suojaava lykopeeni maistuvassa muodossa. Olen paahtanut ruisleivät kevyesti, mutta se ei ehkä ole välttämätöntä. Paahtaminen tosin tekee ruisleivästä helpommin sulavan. Avokaadon viipaloin, kostutan sitruunamehulla (sekä maun että tummumisen estämisen vuoksi) ja maustan ripauksella suolaa. Veneolosuhteissa voi olla viisaampaa soseuttaa avokaado haarukalla tahnaksi ja maustaa se siinä samalla sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Avokaadon päälle ladotaan vielä tomaattisiivuja sekä maustetaan ripauksella pippuria ja niin Tex-mex on valmis rakastamaan pohjoismaista ruista.


Tomaatti-mozzarellaleivät

Varma klassikko, kaikille tuttu. Eipä tästä ole muuta sanottavaa.

Sporttista draamaa veneen sisustukseen

Pidän monenlaisista sisustustyyleistä, mutta oma koti edustaa sitä tyylisuutaa, mikä on lähinnä sydäntäni: melko pelkistettyä ja funktionaalista. Tällä hetkellä sitä voisi luonnehtia sanoilla: lasia, terästä, tummaa puuta, tummaa kiveä, avaria valkoisia seiniä, pelkistettyjä muotoja, valkoista, harmaan sävyjä ja muutamia tehostevärejä. Sama pätee tavallaan myös veneen sisustukseen. Perinteiset navy-valkoiset ja puupaneloidut sisustukset ovat usein kauniita ja johdattelevat rauhallisen matkapurjehduksen tunnelmaan. Se on ihana tunnelma se. Mutta tässäkin kohtaa kaikkein lähinnä sydäntä on urheilullisempi, funktionaalisempi, pelkistetympi ja futuristisempi tyyli.


En pistäisi pahakseni, vaikka tuleva veneemme muistuttaisi sisätiloiltaan vähän scifi-seikkailujen avaruusasemaa. Veneen sisätiloista on puhuttu sen verran, että rungon musta hiilikuitu saa jäädä joissain kohdin näkyviin, mutta valkoista pintaakin tarvitaan tuomaan valoa tilaan. Yhtenä johtavana periaatteena on myös keveyden maksimointi, siinä määrin kuin se on järkevää "kilpavene versus cruiser kompromisseissa".

      funktionaalisuus

             draamaa ja väriä

 orgaanisia muotoja

          keveys

kompromissi kilpaveneen ja cruiserin välillä

Mieheni on harrastanut talvi-iltaisin purjehdusta surffaamalla ahkerasti netissä ja sieltä on tarttunut mukaan joitain yhteisiäkin haavekuvia. Nämä kuvat ovat tietysti ihan oman luokkansa veneistä, mutta ehkä niiden muotoja, värimaailmaa ja materiaaleja voidaan joiltain osin käyttää myös pienemmässä 33-jalkaisessamme. Oman veneemme sisätilojen rakenteet on tässä vaiheessa jo piirretty, mutta hienosäätöasioissa voidaan tavoitella tätä tunnelmaa.

72-jalkaisen Ran II:n on teetättänyt yksi Skypen kehittäjistä. Veneen on rakentanut hiilikuiturunkoisiin veneisiin keskittynyt Green Marine (UK), jonka sivuilta löytyy lisää kuvia Ran II:n sisätiloista. Sisustuksen on suunnitellut Design Unlimited.

Ran II (kuva: Liveyachting)

Tässä kuvaa toisen veneen, JP 54:n sisältä. Tuo koko keskihässäkkä pyörii tarvittaessa akselinsa ympäri. Kts. video youtubessa: the JP 54 - the boat of the third millenium (sisätilat kohdasta 1.33 alkaen).

JP 54 (kuva: Charterworld)

Myös veneen irtaimistossa saa näkyä sporttisuus. Saa nähdä joutuuko tässä vielä kaivamaan oman ompelukoneen esille, sillä tämän tapaisten veneen sisustustavaroiden tarjonta ei ole kovin runsasta. Tyynyissä ja tekstiileissä tyyli tulee olemaan suunnilleen tätä...

Lazy Jack säkkituoli (kuva: Ocean Spirit )

Landyachtingia Tanskassa

Rǿmǿn saari Tanskassa Pohjanmeren puolella tarjosi aurinkoa taivaan täydeltä tässä eräänä kesänä, kun olimme siellä autoretkellä. Rǿmǿn hiekkaranta on Euroopan suurin. Silkinhienoa hiekkaa on silmän kantamattomiin ja tunnelma on kuin eksoottisessa autiomaassa meren äärellä. Itse asiassa koko saari on muodostunut pelkästä hiekasta meren ja tuulen voimalla. Mantereeseen sitä yhdistää 10 kilometrin mittainen silta. Rǿmǿ tarjoaa monenlaista aktiviteettia. Me kävimme puolen päivän ratsastusretkellä islanninhevosilla sekä purjehtimassa. Molemmat harrastukset toteutettiin tällä kertaa maalla.

Landyacht eli blokart, tai tanskalaisittain ”strandsejland”, oli hauska vempain. Purjepinta-alaa landyachtissa on 5,5 m² ja sen huippunopeudeksi on mitattu asfaltilla 92 km/h. Me vuokrasimme kahden istuttavan mallin. Kiinnitimme turvavyöt ja pistimme kiltisti päähämme kypärät, suojalasit sekä käsiin ruhjeilta suojaavat ajohanskat. Välineitä vuokraava firma Windriders tarjosi lyhyen perehdytyksen landyachtin ohjailuun.

 

Pian viiletimme jo täyttä vauhtia suolaisen vuoroveden rapeaksi kovettamilla tuulisilla rannoilla. Vesi valui silmistä laseista huolimatta ja kevyt irtohiekka täytti hiusjuuren, ihohuokoset ja ientaskut, mutta nautimme joka hetkestä! Välillä kävimme pelastamassa keskelle ”Tanskan Saharaa” jumiin jääneen saksalaispojan. Mieheni trimmasi hänen purjeensa tuulensuuntaan sopivaksi ja tuuppasi landyachtin taas liikkeelle. ”Danke!” poika huikkasi ja heilutti hyvästeiksi tuulen tarttuessa taas mukavasti hänen purjeeseensa. Me jatkoimme omia reittejämme eteenpäin. Putkimatojen hylkäämät kalkkikuoret ja simpukat rapisivat renkaiden alla. Kun ahnehdimme yhä lisää vauhtia, kippasi kärry välillä niin, että toinen takapyörä kohosi ilmaan. Rannalla oli valtavasti tilaa meille kaikille, mutta kohtaamistilanteissa huomasimme, että väistämissäännöt eivät olleet kaikille tuttuja. Sopu antoi sijaa silloinkin. Kun vuokra-aikamme alkoi lähetä loppuaan, suuntasimme korvat luimussa kohti vuokrauspistettä. Sitten tajusimme: hah - aikuisina ihmisinä saamme tehdä mitä tykkäämme! Sovittuamme vuokra-ajan pidentämisestä jatkoimme seikkailuja, kunnes olimme lopen uupuneita ja hiekasta mustina. Suu oli siinä vaiheessa kuiva ja hiekkainen kuin beduiinin sandaali. Se oli elämää se ja me olimme hyvä tiimi!


 Alla oleva video ei ole meidän kuvaamamme, mutta ranta on sama ja tällä pääsee kivasti fiilikseen.

Kurkistus kirjahyllyyn

Oma merenkulkua ja purjehdusta koskeva kirjallisuuteni on tässä vaiheessa aivan perusteosten tasolla. Merenkulkuoppia ja navigointia edustavat saaristo- ja rannikkolaivurikurssien oppikirjat: Veneilijän merenkulkuoppi I ja II. Kursseilla niihin on tehty muutamia tarkennuksia ja termien päivityksiä. Rannikkolaivurikurssilla suositeltiin hankkimaan meteorologiaa syventäväksi oheislukemistoksi Ilmatieteen laitoksen ja Merenkulkulaitoksen julkaisema Sää- ja meritieto – Vesilläliikkujan käsikirja, joka minulla olikin jo ennestään. Se on pieni ja näppärä veneessäkin mukana pidettäväksi. Kaikkia edellä mainittuja kirjoja saa tilata Navigaatioliitosta.

Rannikkolaivurin VHF-radioliikenneoppaan sain meri-VHF-kurssilta. Sen voi lukea myös Trafin sivuilla sähköisenä versiona. Kuten näkyy, olen merkkaillut kirjaan tärkeimmät kohdat sillä silmällä, että tämäkin käsikirja kulkee veneessä mukana. Sekin on selkeä ja kompakti perusläpyskä.

Suuri purjehdusopas ja Kipparin käsikirja ovat molemmat käännöksiä ulkomaalaisista alkuperäisteoksista ja se myös näkyy jossain kohdin sisällöissä. En osaa aivan täysin luottaa siihen, että termien käännökset ovat suomenkielessä veneilyn erikoissanastoon vakiintuneita ja edelleen moderneja. Siksi varmistelen näitä juttuja välillä mieheltäni. Navigointiin ja lainsäädäntöön liittyvä sanasto on onneksi tullut elävästi tutuksi kursseilla, sen osalta pystyn itsekin olemaan kriittinen. Näissä kirjoissa näkyy lisäksi siellä täällä joitain pieniä kulttuurieroja, joilla ei käytännössä ole pientä hämmennystä suurempaa vaikutusta.

Suuri purjehdusopas vaikuttaa varsin kattavalta perusteokselta näin alkuun. Kannessa vakuutellaankin sen sisältävän: ”kaikki olennainen purjehduksesta”.  Eräs kilpapurjehtijakaveri tosin on kiteyttänyt, että olennaisinta purjehduksessa on, ettei ohjaa venettä vedessä seisovan lokin päälle. Se on hyvä neuvo indeed, mutta jos Suuressa purjehdusoppaassa on 320 sivua, niin ilmeisesti jotakin muutakin olennaista on hyvä tietää? Tuo kirja on hankittu tavallisesta kirjakaupasta. Kipparin käsikirja on kompaktia veneeseen otettavaa kokoa ja varustettu havainnollistavilla värikuvilla. Sitä on kovasti kehuttu ja kuvittelin että saisin sen avulla olennaisen tiedon Merenkulkuoppi I ja II kirjojen sisällöstä mukaan veneeseen, mutta enpä tiedä… Kyllä nuo kotimaiset perusteokset tuntuvat varmemmilta.  Kipparin käsikirjan (tarjoushinta 25 €) tilasin Readme:stä .

Purjehduksen opas kuulu Pursiseuran purjehtijakurssin oppimateriaaleihin, joten sen saan käsiini toukokuussa. Sitä voi näköjään tilata kirjakaupoistakin (n. 25 €).

(kuva: Adlibris)

(kuva: Akateeminen kirjakauppa)

Veneen huollosta en ole hankkinut vielä yhtään kirjaa. Akateemisessa kirjakaupassa olisi huhtikuun tarjouksena Suuri venekirja (tarjoushinta 38 €, norm. 47,90 €). Siinä tuskin kerrotaan miten hiilikuituisen veneen runkoa huolletaan, mutta koneiston, sähköjen, putkiston, takilan ym. huollosta siinä pitäisi olla tietoa. Tämä jää nyt vielä harkintaan.

Suuri Satamakirja ja Suomen rannikon loistot ovat hankinnassa vasta sitten, kun veneen tulosta on tarkkaa tietoa. Tuosta loistoluettelosta voi olla jossain tilanteessa hyötyä päivänavigoinnissakin, sillä mm. väylien merimerkit löytyvät sieltä esiintymisjärjestyksessä. Merinallukan puolisona to-read –listallani on myös Merikarhujen käsikirja.

Tässä on vielä lopuksi pieni tirkistys mieheni kirjahyllyyn. Tuohon kuvaan kiteytyy hauskasti osaamisemme tasojen välillä vallitseva syvä Mariaanien hautavajoama. Olen hyvin ylpeä ja mielissäni siitä, että heposia arasteleva mieheni opetteli ratsastamaan niin, että pärjää itsenäisesti maastossa muun porukan mukana ja on jopa laukannut mutkapolkuja. Minä aion nyt vuorostani tasoittaa opettelemalla purjehtimaan niin taitavasti, että pärjäämme veneessä mukavasti ja turvallisesti ihan kahdestaan.

Rannikkolaivurin tutkintoon valmistautumista

Rannikkolaivurikurssi päättyi keskiviikkona. Viimeiset tunnit käytettiin kertaamiseen vanhojen tutkintotehtävien avulla ja tutkintotilaisuuteen liittyvien käytäntöjen läpikäymiseen. Taas tuli haikea olo ja jäin kaipaamaan kurssille jatkoa. Seuraava askel – astronomisen navigoinnin kurssi – ei ehkä enää ole niin hyödyllinen käytännön elämässä, mutta aivan varmasti mielenkiintoinen. Jään edelleen harkitsemaan sen sisällyttämistä ensi lukuvuoden ohjelmaan. Noh, ensi viikonloppuna pääsen jo aloittamaan Navigaatioseuran järjestämällä ”navigoinnin elektroniset apuvälineet” -kurssilla, joka syventää rannikkolaivurikurssiin sisältyvää instrumenttioppia. Onhan sekin pieni lohtu pariksi viikonlopuksi.

Nyt on aloitettu armoton kertaaminen, sillä tutkintotilaisuus on tulossa parin viikon kuluttua 20.4. Tunnustan, että en ole koko kevään aikana tehnyt harjoitustehtäviä kotona. Saaristolaivuriin verrattuna rannikkolaivurin tutkintovaatimuksissa on onneksi vähemmän ulkoa opeteltavaa ja enemmän sisäistämällä ymmärrettävää sekä rutiinia vaativaa taulukko- ja laskentatyöskentelyä. Asiat tuntuvat olevan hyvin loogisia, kunhan ne käy ajatuksen kanssa läpi ja selvittää itselleen miksi mikäkin vaihe tehdään ja mitä se tarkoittaa käytännössä.

Kirjan luen tapani mukaan kolmeen kertaan läpi, joka kierroksen vähän eri tekniikalla. Kirjoitan listoja, piirrän kuvioita ja kyselen itseltäni teoriaosuudesta. Kartan piirtelen ja pyyhiskelen varmaan taas puhki. Olen tälläkin kertaa harjoitellut Navigaatioliiton sivuilta löytyvillä vanhoilla tutkintokysymyksillä, jotta saan kokemusta eri kysymystyypeistä ja harjaannun löytämään ne nokkelat kompa-jutut, joita tutkinnoissa on näköjään aina. Koin hyödylliseksi myös nämä Helsingin Navigaattoreiden vinkit rannikkolaivurin tutkintoon. Tavoitteena ei kuitenkaan ole ainoastaan päästä tutkinnosta läpi (siihen riittää 15/30 pistettä ;), vaan oppia nämä asiat. Pääsiäinenkin sujuu lokoisasti divaanilla Merenkulkuoppi II:n seurassa lumisateen luomassa seesteisessä tunnelmassa.  

Kätevä kilpaveneastiasto

Tässä on hoidettu kisaruokailu kätevällä tavalla (katso kohdasta 2.48 min.). Astiat eivät kaadu tai liu alustalla eikä kuuma ruoka ei polta sormia. Isollekin annokselle on tilaa ja vielä jää reilut reunukset estämään ruuan loiskumista ;)