maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus


Voi apua tätä elämää - tuntuu etten ehdi yhtään mitään. Työpaineiden alla saimme kuitenkin veneen lähtökuntoon pitkään juhannusviikonloppuun. Työtkin otin muistitikulla mukaan, mutta jäivät koskematta, sen sijaan nukahdin yhtenä päivänä kesken luovin sivukannelle vinssiä halaten. Mutta juhannuksen aaton aattona pääsimme siis matkaan. Hyvä meri - parempi mieli!



Torstaiyöksi seilasimme karhusatama Espskäriin saakka. Isi-Kippari ja Äiti-Kippari olivat jo ehtineet sinne paljon ennen meitä ja viestittelivät paikkatietoja. Purjehdimme illan lempeissä 3-7 m/s sivu- ja vastauulissa koko matkan. Perillä pääsimme perheveneen viereen, niin että oli helppo loikkia kaiteitten yli kylään.



Lämmitin ruuan ja istuimme Isi-Kipparin ja Äiti.Kipparin kanssa perheveneen kannella hörppimässä lonkkua ja odottelemassa Ledaa. Tulihan se sieltä lopulta koruksi Espkärin lahden maisemaan. Espskärissä yöpyi 20 venettä ja oli kaikin puolin rauhallista.

Siinä iltaa istuessamme sukututkimusta tekevä Äiti-Kippari kertoili viimeisimmistä löydöistään, mistä virisi laajempi keskustelu menneiden sukupolvien kovasta elämästä. Sen pohtiminen tuo kyllä hyvää perspektiiviä nykyelämään: meillä on melkein kaikkea (paljon ihan turhaakin) ja ennen muuta mahdollista käyttää aikaa ja energiaa muuhunkin kuin pelkkään selviytymiseen.




Juhannusaaton aamuna vietimme vähän nimipäiviä banaanikakun kera perheveneen kannella ja hupsista-molskista: aurinkolasini tippuivat sivukannelle ja siitä mereen. Noh, olenkin käyttänyt niitä aika huolettomasti, koska toisessa linssissä on jo iso naarmu. Olin vaan varannut yhdet hyvin vaaleat toisiksi aurinkolaseiksi mukaan ja Kipparin lasit eivät pysy päässäni, joten tämä reissu meni siristellen.

Kun puolilta päivin alkoi pikkuisen satamaan lähdimme hiljaisiin tuuliin kohti Karhunmöljää, missä vietimme myös viime juhannuksen. Lämpöä oli +19, mutta sää oli harmaa ja tuuli pääosin hiljaista. Codella pääsi virsarina myötäiseenkin. Vauhtimme putosi pahimmillaan 3,5 somuun ja aloin rämpyttämään hermostuneena vinssinkampien päitä. Ehkä vähän vaikeuksia rauhoittua taas hitaaseen merielämään? Koska lähdimme liikkeelle niin myöhään, pelkäsin ettei meille ole enää syviä paikkoja jäljellä ja kinusin jo vähän koneajoakin. Tai oikeastaan sanoitin yhden biisin, mikä vihjaili että koneella ehtisimme ajoissa juhlimaan. Onneksi Kippari piti pintansa ja purjeensa ja loppumatkan pääsimme taas ihan mukavaa 5-7 solmun vauhtia. Sisäänajon kivikkojen päällä navigointitietokone sammui taas vaihteeksi, mutta onneksi reitti on Kipparille jo tuttu ja pääsimme hyvin satamaan.



Karhunmöljässä on nyt ihan uusi ja helppokulkuisempi yhdyssilta portaineen saarten välillä. Maisemat olivat muuten samanlaiset kuin ennenkin, jopa tiira ja lokkipari istuivat samoilla kivillä kuin aiempinakin kesinä. Tämä on kuin ketjuravintola - tiedät mitä saat, paitsi että tämä on sitä parempaa gourmeta.






Veneitä tuli juhannuksen viettoon 10. Suurin osa taisi olla Uudenkaupungin suunnalta, eikä joukossa ollut tällä kertaa yhtään tuttuja. He eivät olleet nähneet Kaminamia aiemmin, joten Kippari sai taas vastailla kysymyksiin.







Suunnitelmissamme oli grillata, mutta eihän meillä mitään hiiliäkään ollut, emmekä muista ulkoa missä karhusaaressa on kaasugrillit, joten grilliruuat kypsyivät tällä kertaa uunissa. Pian sen jälkeen poksahti sampanja, joka maistui minun suussani erinomaiselle. Ihmettelin vähän että miten nuo vaahtokarkit hupenevat lautaselta niin nopeaan ja jäin pitämään niitä silmällä. Mies otti niitä kourallisen suuhunsa, kulauksen skumppaa ja irvisti kerta toisensa perään - mutta ei valittanut. Tämä extra dry oli "mansikkajogurttimiehelle" vähän liian aikuisten makua - hapokasta suorastaan. Ensi kerraksi lupasin kompromissina semi secin. Oma makumieltymykseni on alkanut hakeutumaan yhä kuivempaan suuntaan, mutta mies tykkää edelleen Asti Tostista/Ganciasta ja sen kaltaisista.



Istuimme iltaa Kaminamin kannella yhdessä parin pääskyn kanssa. Kukaan meistä neljästä ei kakannut tällä kertaa kannelle. Kolme lasillista kuplajuomaa huumaavan kauniissa maisemissa ja olin aika pyörryksissä. Siirryimme sisätiloihin ja aloitimme kauden ensimmäisen Club Kaminamin. Uusi väriä vaihtava led-valokaiutin toimi hienosti, mutta kaipaisin vielä diskopalloa. Tanssilattiamme täyttyi nopeasti, kun Above & Beyondin pehmeät tahdit täyttivät tajunnan ja mielen valaisi muisto Goan auringosta. Snagari-nälän iskiessä joimme mukilliset lämmintä ja söimme kanelipullat.



Aamulla heräsin Karhunmöljän runsaan lintupopulaation konserttiin - joku raspikurkku lauloi pitkää sooloa piirittäen venettämme. Katsoin kelloa: 7:30 - taas väsyttää - mutta ainahan se väsyttää, joten ylös vaan ja aamutoimiin. Hoipertelin vessaan, pesin hampaat ja ihmettelin kun kukaan ei liiku missään. Katsoin uudestaan kelloa: 4:30. Aivojakin särki kuplajuopottelun jälkeen, mutta otin ison kulauksen vettä, buranan sekä korvatulpat ja menin takaisin peiton alle vielä muutamaksi tunniksi. Juhannuspäivänä olikin sitten sinistä taivasta, valoa ja lämpöä - oikean kesän tuntua.





Lähdimme näistä maisemista vasta puolen päivän jälkeen. Ei täältä koskaan oikein hennoisi lähteä. Keksin aina jotain viivyttelyn aiheita, koska tämä Karhunmöljä on ilman muuta yksi suosikkisatamistamme. Vielä olisi yksi yö jäljellä ennen kotiin paluuta. Siitä lisää ensi kerralla.


Mukavaa alkanutta viikkoa: nyt on kesä kääntynyt kohti parasta vaihettaan. 
Ihanaa lomaa kaikille lomansa aloittaneille!

3 kommenttia:

  1. Kiva juhannus teilläkin! Huomasitteko oliko meressä jo levää? Itäisellä Suomenlahdella nimittäin oli sunnuntaina jo melkoisesti. Höh ja pöh!

    Mukavia venereissuja toivotellen,
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain paikoin näkyi vähän hippuja ja eilen oli joku laittanut kuvaa Houtskäristä, jossa levästä oli muodostunut jo pieniä lauttoja. Kurjaa...

      Mukavia veneilyjä teillekin!

      Poista
  2. Miten upeita kuvia, nautin näistä tunnelmista taas. Toivottavasti saariston luonto ja purjehdus vievät stressin ja nautit kesästä ja lomastasi. Hyviä tuulia teille tänä kesänä!

    VastaaPoista