tiistai 3. tammikuuta 2012

Matka alkaa

Veneilyhistoriani kaikessa lyhykäisyydessään

Olen harrastanut leppoisaa perhepurjehdusta kymmenisen vuotta ja ”edellisessä elämässäni” moottoriveneilin jonkun kesän. Perhepurjehdus on ollut enimmäkseen lomailua, ruuan laittoa, valokuvausta ym. kolmen kokeneen merikarhun kantaessa päävastuun siitä, että 40-jalkainen kesäkoti kulkee oikeaan suuntaan ja mahdollisimman lujaa. Se on ollut aivan ihanaa aikaa ja kaikki sujui näiden osaavien ihmisten ansiosta aina varmoin ottein ja tyylikkäästi.


Uudet haasteet – seikkailu odottaa

Nyt asiat ovat toisin: meille odotetaan ensimmäistä cruising-kelpoista omaa purjevenettä. Ikänsä kilpapurjehdusta harrastaneella miehelläni on tätä ennen ollut vain kilpaveneitä, joista viimeisimmässä koin ensimmäiset hurjat broachaukset. Se oli hui ja ihanaa samanaikaisesti! Oman ”High Performance Cruiserin” (kuten venesuunnittelijamme sitä kutsuu) myötä perhepurjehdustiimimme jakautuu kahteen erillisen veneeseen ja meidän nuorten (lue: keski-ikäisten) on siis selvittävä kahdestaan ihan kaikesta. Siitä tulee seikkailu: on opittava uutta ja otettava oikeasti vastuuta. Se tulee tarkoittamaan myös intensiivistä yhdessä tekemistä – jaettuja kokemuksia ja paljon yhteistä aikaa.

Suunnitelman hahmottelu

Turvallisuuteen liittyvät asasiat eivät naurata leikkisämpääkään ihmistä. Jos purjehditaan kahdestaan, pidän tärkeänä, että molemmilla on riittävät merimiestaidot. Purjehtiminen on mukavampaa, jos molemmat osaavat tehdä erilaisia asioita, jolloin tehtäviä voidaan jakaa joustavasti tilanteen mukaan. Ainahan voi myös sattua jotain, kelle tahansa, ja silloin on turha harmitella että eipä tullut koskaan opeteltua sitä tai tätä. Itse olen sitä ihmistyyppiä joka opettelee mielellään käytännön taitoja – siinä vaiheessa kun tiedän mitä teen ja miksi. On tärkeää tietää mitä osaa ja mitä ei, jotta pystyy arvioimaan omaa osaamistaan suhteessa vallitsevaan tilanteeseen ja tehdä järkeviä ratkaisuja. Siispä päätin laatia määrätietoisen suunnitelman, jota seuraamalla minusta tulee jonain päivänä - jos nyt ei ihan Ellen MacArthur - niin kohtuullisen taitavasti saaristossa purjehtiva merenneito.


Aikataulu on seuraava:

syksy 2011    Suomen Navigaatioliiton saaristolaivurikurssi (39 t.), tutkintotilaisuus oli 9.12.2011

kevät 2012    Suomen Navigaatioliiton rannikkolaivurikurssi (40 t), tutkintotilaisuus 20.4.2012

kevät 2012    Merisäätietojen syventäminen itse opiskellen

03 / 2012       Meri VHF -kurssi ja tutkinto

05 / 2012       Pursiseuran purjehtijakurssi

kevät/kesä 2012 vene valmistuu? Toivottavasti! Harjoittelua vesillä aina kun mahdollista/pystyy, (paitsi räntäsateella).

syksy 2012 / kevät 2013 Pursiseuran peränaiskurssi

Tavoite
Tällä hetkellä ensimmäisenä konkreettisena seikkailu-unelmana häilyy lomapurjehdus Gotlantiin. Sen toteutuminen riippuu vielä tässä vaiheessa useista muuttujista *odottava huokaus*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti